Sujuvia verkkoyhteyksiä ja uusia vientituotteita – näin Nokian ja Helsingin yliopiston yhteistyö hyödyttää Suomea

Tutkijat auttavat Nokiaa esimerkiksi innovatiivisten mobiilidatapalveluiden kehittämisessä tehtaisiin ja kaupunkeihin. Yhtiö puolestaan tukee Helsingin yliopiston startup-tiimejä yrittäjyyspolulla eteenpäin.
Tästä on kyse
  • Nokian ja Helsingin yliopiston menestyksekäs yhteistyö on jatkunut jo kymmeniä vuosia.
  • Sen hedelmät näkyvät kuluttajien arjessa monin tavoin. Yhteistyö on tuonut uusia ratkaisuja muun muassa 5G-teknologiaan, ilmanlaadun ja ympäristön havainnointiin sekä tietoturvaan.
  • Nokia saa yhteistyöstä paitsi kilpailuetua myös tukea asemalleen teknologiajohtajana.
Kunnianhimoinen tekeminen yhdistää

Vahva luottamus, tiiviit henkilösuhteet ja halu kurkottaa korkealle – näin voisi kiteyttää Helsingin yliopiston ja tietoliikenneyhtiö Nokian yhteistyön. Innovoinnin fokuksessa ovat juuri nyt 6G, tekoäly ja supertietokoneet.

Miten laitteet saadaan viestimään toisilleen älykkäästi tehtaissa ja kaupungeissa? Entä kuinka varmistetaan, että verkko toipuu vikkelästi vikatiloista ja sen käyttö on kaikkialla sujuvaa? Pulmien ratkomisessa auttaa Helsingin yliopiston tutkijoiden vahva osaaminen tietoverkkoarkkitehtuurista.

– Olemme hyödyntäneet Helsingin yliopiston edistyksellisiä tutkimustuloksia ja tehneet heidän kanssaan rakentavaa yhteistyötä jo vuosikymmeniä, mikä on ollut arvokasta niin Nokian omalle tutkimukselle kuin tuotekehityksellekin. Se on ollut ihan mahtava juttu, sanoo Nokia Bell Labsin tutkimuspäällikkönä pitkään työskennellyt Kari Aaltonen.

Yliopistolle taas on huipputärkeää, että se pääsee yhdistämään voimat Suomen johtavan ICT-yhtiön kanssa: tutkijat saavat pöydälleen teollisuutta askarruttavia kysymyksiä, ja opiskelijoiden koulutus voidaan räätälöidä työelämän tarpeisiin. Nokian oma tutkimusyksikkö on myös maineikas. Se on saanut peräti , ja Helsingin yliopisto on ollut sen  vuodesta 2017.

– On kunnia saada tehdä Nokian kanssa yhteistyötä, tiivistää matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan dekaani Sasu Tarkoma.

Tekoälyn tuottamista palveluista Suomelle kilpailuvaltti

Yksi menestyksekkäistä projekteista on ollut , jossa Helsingin yliopisto ja Nokia kehittivät ratkaisuja ympäristön havainnointiin – muun muassa . Ne tuovat edelleen päivittäin ajantasaista tietoa Helsingin raitiovaunujen näytöille.

Poikkitieteellisyys on Nokialle yhteistyössä tärkeää. Yhtiö tahtoo esimerkiksi tietää, miten avaruussää vaikuttaa tietoliikenteeseen. Kysymykseen on helppo vastata, kun fyysikot ahkeroivat Kumpulassa aivan tietojenkäsittelytieteilijöiden naapurissa.

– Tässä näkyvät yliopiston laaja-alaisuuden edut, sanoo Nokian Research to Business -strategian johtaja Jukka Rantala.

Juuri nyt ajankohtainen teema on tekoälyn ja laajennetun todellisuuden tuominen tehdasympäristöön. Nokialla on oma Veturi-hanke , jossa Helsingin yliopisto on mukana tekemässä Suomesta huippupaikkaa datavetoiselle lääketeollisuudelle. Jos esimerkiksi tekoäly osaa pian rakentaa tehtaisiin omatoimisesti uusia palveluja, se edistää automatisaatiota ja on myös Suomelle lupaava vientivaltti.

– Olemme hyviä tämäntyyppisten tuotteiden tekemisessä ja saamme myytyä niitä ulkomaille, Tarkoma kuvailee.

Yhteisten projektien tuottamat teknologiat voivat olla meille kilpailuetu.
Yrittäjyyskipinää opiskelijoille ja tutkijoille

Vuosien varrella yhteistyö on poikinut runsaasti patentteja. Kun tulokset päätyvät kaupan hyllyillä oleviin tuotteisiin, ne eivät yleensä ole kuluttajalle silmin havaittavia – kaikki vain toimii kuten pitääkin. Yliopisto on esimerkiksi auttanut Nokiaa tietoturvan standardisoinnissa eri teknologiasukupolviin.

– Laitteitamme käyttää 3 miljardia ihmistä. Sillä tavalla ratkaisut ovat mukana jokaisen arjessa, sanoo Nokian Espoon toimipisteen johtaja Vesa Kohtamäki.

Opiskelijayhteistyö on niin ikään vilkasta: Nokialta löytyy aiheita  ja väitöskirjoihin, yhdessä järjestetään Hackathoneja ja yhtiö tarjoaa harjoittelupaikkoja kansainvälisille osaajille. 

Nokialla on ollut merkittävä rooli myös Helsingin yliopiston , jossa yhtiön edustajat ovat  startup-tiimejä. Tulevaisuuden toiveissa on, että uudet yritykset ponnistavat yliopistosta suoraan Nokian innovaatioekosysteemiin.

– Nokian osallistuminen luo runsaasti yhteyksiä teollisuuteen ja kannustavan ympäristön, joka mahdollistaa startupien kasvun ja menestyksen, kertoo Nexuksen projektipäällikkö Andres Archila.

Hyvät henkilösuhteet ovat kaiken ytimessä

Rantala arvioi, että yliopiston kanssa tehtävät tasokkaat julkaisut vahvistavat Nokian asemaa teknologiajohtajana. Yhtiö hyödyntää akateemista asiantuntemusta muutenkin – Tarkoma on esimerkiksi mukana ICT-tutkijoita tukevan Nokia Säätiön hallituksessa. Yliopiston professorit myös välittävät yhtiölle uutisia globaalista tiedeyhteisöstä sekä tutkimuspolitiikan kentiltä Suomessa, Euroopassa ja USA:ssa. 

Sujuvan yhteistyön tärkein kulmakivi ovat hyvät henkilösuhteet. Jos Nokia tarvitsee esimerkiksi ratkaisuja tiettyyn ongelmaan, Tarkoma vinkkaa heti, keneen tutkijaan kannattaa olla yhteydessä. Jatkossa yhteistä tekemistä on tarkoitus tiivistää entisestään. Innovaatiopotentiaalia riittää ammennettavaksi, ja vau-hetkiä saadaan todistaa laboratoriossa usein.

– Siihen on pitkä perinne, ja sitä henkeä haluamme vaalia, Tarkoma kiteyttää.

Meidän pitää varmistaa, että ideat eivät jää laboratorioon pölyttymään, vaan ne saadaan eteenpäin.
Oletko kiinnostunut yhteistyöstä Helsingin yliopiston kanssa?

Ota yhteyttä, niin suunnittelemme projektin yksilöllisten tarpeidesi mukaan: 

Yhteistyö pähkinänkuoressa

Nokia ja Helsingin yliopisto kehittävät yhdessä muun muassa älykaupunkeja ja teollista internetiä tukevia verkkoteknologioita. Tavoitteena on optimoida energiankulutusta ja tietoliikennettä datan määrän kasvaessa. Yliopisto on saanut Nokialta lahjoituksia, joiden turvin taloon on esimerkiksi palkattu Nokia Chair -professori ja rakennettu kokeellista infrastruktuuria. Yhteistyötä ohjaamaan perustettiin vuonna 2016 . Säännölliset ohjausryhmäkokoukset takaavat, että tutkimustuloksista ja jatkosuunnitelmista on helppo keskustella – ja poimia sitten hyviä ideoita toteutukseen. Nokia on myös vahvasti mukana osaajien kouluttamisessa ja auttoi yliopistoa esimerkiksi  -kurssin koostamisessa.

 

Lisätietoja yhteistyöstä

 

Sasu Tarkoma
professori, matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan dekaani (Helsingin yliopisto)

Vesa Kohtamäki
Nokian Espoon toimipisteen johtaja