Mika Saarenpää: Tutkitaan lähimetsien määrän vaikutusta kehon mikrobistoon ja kun mennään juuri metrolle tai mennään viemään lapsia päiväkotiin, useinhan me mielellään valittaisiin sitten semmoinen, vaikka polku, joka menee jonkun lähimetsikön läpi. Kyllä siellä semmoisia merkkejä on, että nimenomaan se aivan lähin metsikkö ja sen määrä, niin se vaikuttaa.
[rauhallista elektronista musiikkia, musiikki vaimenee taustalle]
Hanna Hantula: Kuuntelet Utelias mieli-podcastia, joka puhuu tieteestä tunteella. Tässä podcastissa me päästään kuulemaan, mistä tutkijat innostuvat ja miksi. Tänään me puhutaan siitä, kuinka paljon pitää möyhiä multaa, jos haluaa pysyä terveenä. Kanssani studiossa on mikrobialtistuksen merkitystä ihmisen immuunipuolustukselle tutkinut tutkijatohtori Mika Saarenpää Helsingin yliopistosta. Tervetuloa.
Mika: Kiitos.
Hanna: Minä olen tämän podcastin juontaja Hanna Hantula.
[rauhallista elektronista musiikkia, musiikki vaimenee]
Hanna: Suomalaisilla, varsinkin mun kaltaisilla kaupunkilaisilla on yhä useammin erilaisia autoimmuunisairauksia esimerkiksi kilpirauhasen toiminnan häiriöitä ja diabetesta sekä allergioita. Mika, sä puhut tutkimuksessasi luonto kosketuksesta ja sen tarpeesta. Mitä se oikein tarkoittaa ja miksi meillä on isompi riski sairastua ilman sitä?
Mika: No mä itse asiassa heitän heti vastakysymyksen. Mitä sä luulet, että luonto kosketus tarkoittaa? Mitä se sulle tarkoittaa?
Hanna: No mä veikkaisin, että se tarkoittaa sitä, että koskettelee luontoa. [naurahduksia]
Mika: Koskettelee?
Hanna: Niin, että liikkuu tuolla jossakin metsässä ja välillä vaikka poimii sieltä jonkun marjan suuhun.
Mika: Niin eli sä näet siinä sen fyysisen kosketuksen.
Hanna: Joo, mutta me ollaan nyt epäillä jotenkin tästä, että se ei ole näin. [naurahduksia]
Mika: [naurahduksia] Niin siis ylipäätäänhän siis se ei välttämättä se kosketus ole se hyvä sana siinä. Me käytetään usein sanaa altistuminen eli altistuminenhan on sitten paljon semmoista passiivisempaa. Se voi olla hyvin aktiivista, se voi olla fyysistä kosketusta, mutta riittää ihan se, että ollaan luonnossa. Ja itse asiassa mikä on luontoa? Onko tää luontoa missä me nyt tätä podcastia nauhoitetaan vai alkaako se vasta tuosta ikkuna toiselta puolelta? Tää on semmoinen kysymys, johon ei oikeastaan ole vastausta, että puhutaan myös vaikkapa sisäympäristöstä. Me ollaan täällä nyt ilman ympäröimänä tässä ilmassa niin ihan varmasti kaikennäköisiä sieni-itiöitä, bakteereita, mikrobeita se on kaikki luontoa, me ollaan luontoa. Vaikka se metsä mitä me aina kuvitellaan tosi usein luonnoksi, niin on totta kai tärkeätä meille, niin kaikki missä me ollaan niin on luontoa.
Hanna: Tää meni jotenkin mielenkiintoisen syvällisiin sfääreihin heti alkuun. Ihanaa. Me ollaan siis tällä hetkellä äänittämässä tätä podcastia tällaisessa Helsingin yliopiston kirjaston varattavissa olevassa neuvotteluhuoneessa ja täällä varmaan kun vetää esimerkiksi keuhkot täyteen ilmaa, niin saa hyvin erilaista tavaraa, kun jos vetäisi keuhkot täyteen ilmaa vaikka jossakin keskellä metsää. Mutta onko siis niin, että sillä on aika paljon väliä, että millaista ilmaa me hengitetään?
Mika: Kyllä. Mä sanoisin, että hengitellään mahdollisimman monenlaista ilmaa. Mennään mahdollisimman monenlaisiin ympäristöihin, niin sitten saadaan mahdollisimman erilaisia altistumisia. Erityisesti näille sitten mikrobeille, mitä mä tutkin.
Hanna: Niin sä oot siis tutkinut mikrobialtistuksen vaikutusta ihmisen immuunijärjestelmään, mikä mun käsittääkseni tarkoittaa kykyä vastustaa mikrobien aiheuttamia infektioita ja muuta ikävää. Mikä se mekanismi oikein on? Että miksi se altistuminen parantaa vastustuskykyä?
Mika: Voikun tuohon olisikin yksi vastaus. Se onkin semmoinen, että jos mä tuohon vastaisin niin mulla olisi luultavasti Nobel seuraavien vuosien aikana.
Hanna: No toivotaan, että keksit vastauksen siihen.
Mika: Immuunipuolustus, meidän puolustusjärjestelmä on niin monimutkainen systeemi, erilaisia elimiä ja soluja ja muuta vastaavaa. Ja me ei tiedetä siitäkään todella, no me tiedetään hyvin vähän siitä edelleen. Me opitaan koko aika enemmän. Mä just mietin tässä vähän aikaa sitten, että kuinka vanhentunutta esimerkiksi mun lukioaikaiset tiedot immuunipuolustuksesta on. Se peruskuva meillä on hallussa, mutta koko aika se täydentyy ja jos nyt yksinkertaistetaan sitä, että miten altistuminen mikrobeille vaikuttaa meidän immuunipuolustukseen, niin jos sä mietit vaikkapa jotain rokkotauteja, joita mä lapsena sairastetaan. Niin vesirokko, mehän halutaan sairastaa se lapsena ja moni meistä sairastaakin se lapsena, silloin se on aika lievä. Sä saat siihen, no sä et tavallaan saa siihen semmoista vastustuskykyä, koska se jää itse asiassa se rokko, se virus sinne meidän kehoon uinomaan, mutta me ei enää samalla tavalla välttämättä sairastuta siihen myöhemmässä elämässä, että se ei enää aiheuta meille semmoisia ongelmia. Mutta jos me ei olla saatu sitä vesirokkoa lapsena ja me saadaan se aikuisena, niin meidän tauti onkin huomattavan paljon vakavampi. Niin tää on tavallaan se perusajatus, että me halutaan altistua näille, jotta meidän keho oppii tuntemaan niitä ja kerää tavallaan semmoista tietokantaa, että mitä kaikkea tuolla on, mihin kannattaa reagoida, mihin ei kannata reagoida. Ja jos palataan näihin autoimmuuni sairauksiin. Niin ne on sitä, että keho oikeastaan immuunipuolustus käy vähän ylikierroksilla eli se alkaa sitten reagoimaan semmoisiin asioihin, johon ei pitäisi reagoida. Esimerkiksi omiin soluihin, allergeeneihin, jotka on sinänsä vaarattomia, mutta ne on silti meille vieraita. Ja me nähdään se näin, että mitä enemmän me altistutaan tuolle ympäröivälle biomassalle tuolla, mikrobeille, kaikille vieraalle, niin sitä kattavamman tietokannan meidän keho pystyy keräämään ja ymmärtää, että okei tää on semmoista asiaa, että tota allergia tuolla riittää, tähän mun ei tarvitse reagoida.
Hanna: Mikrobit siis on erilaisia pieneliöitä esimerkiksi bakteereja, hiivoja, alkueliöitä ja sieniä. Sellaista siis mitä ei noin vain paljaalla silmällä havaita. Millaista sun tutkimuksen tekeminen käytännössä oikein on?
Mika: Tylsää, todella tylsää. [naurahduksia]
Hanna: Miksi se on tylsää?
Mika: No mähän oon todella paljon tietokoneella. Ja semmoinen termi kun bioinformatiikka on mun alalla todella tärkeä. Se on käytännössä sitä, että me meillä on hirveää datamääriä mitä me saadaan erityisesti mikrobien perimästä. Me tunnistetaan mikrobeita nykyään oikeastaan niiden perimän perusteella, eli me sekvensoidaan niiden perimää ja sitten tietokoneohjelmien avulla tunnistetaan, että mitä siellä meidän näytteissä on. Aikoinaanhan se oli paljon jännittävämpää, viljeltiin tämmöisillä petrimaljoilla ja nähtiin kun asiat kasvaa. Mutta sitten me ymmärrettiin, että monet mikrobit ei kasvakaan näillä maljoilla ja siellä on paljon semmoista mitä me ei voida nähdä mitenkään.
Hanna: Nojoo, toi on vähän tylsää. Mä ajattelin, että sä pääset valkoisen takin kanssa katselemaan asioita mikroskoopilla.
Mika: Kyllähän labratyö on totta kai suuri osa, mutta itse asiassa mulla harvoin on aikaa siihen. Kaikista jännittävintä ehkä mun työssä on se, kun me kerätään näytteet ja suunnitellaan tutkimuksia ja sitten kun päästään sinne kentälle keräämään niitä näytteitä. Mutta se on itse asiassa hyvin pieni osa mun arjesta.
Hanna: Mutta sä kuitenkin teet sitä kenttätyötä, missä ne kentät oikein sijaitsee?
Mika: Ne voi olla ihan missä vaan, se riippuu ihan, että mitä me tällä hetkellä tutkitaan. Me ollaan keskitytty paljon kaupunkeihin, erityisesti sen takia, että me tiedetään, että kaupunki elämäntyyli on hyvin erilainen kuin mitä me ihmislajina ollaan tavallaan, mihin me ollaan kehitytty. Ja me tiedetään, että erityisesti länsimaalaisilla kaupunkilaisilla on paljon näitä immuunijärjestelmähäiriöitä. Meidän kenttätyöt on usein kaupungeissa, esimerkiksi täällä Helsingissä. Meillä on ollut kohteita kasarmitorilla, design-museon sisäpihalla. Sieltä saatetaan ottaa ympäristönäytteitä ja mun tapauksessa se on itse asiassa usein sitä, että mulla on hammasharja ja lusikka ja mä raaputan jotain katukivetyksen väliä ja otan sieltä irtainta ainesta pussiin.
Hanna: Miten sä oot oikein päätynyt tutkimaan tätä aihetta?
Mika: No mä voin sen jälkeen, kun mä valmistuin niin vähän huonommin. Oli ehkä semmoista tietynlaista painetta äkkiä siirtyä työelämään. Mä muutin lähelle metsää ja älysin että kuinka tärkeä rooli sillä metsällä oli itse asiassa mun tervehtymisen ja mun hyvinvoinnin kannalta. Ja mä ajattelin, että okei, mä haluan olla edistämässä tätä, mä haluan itse asiassa tutkia luonnon terveysvaikutuksia, jotta mä pystyn vakuuttamaan ihmisiä siitä, että luonnolla on merkitystä ja meidän pitää suojella luontoa. Sitä tutkimusta on jonkin verran, mutta se on lähinnä psykologian puolelta, se miten stressi vähenee kun me mennään metsään ja sitten mä yksinkertaisesti vaan kävin läpi, että mitä me ei vielä tiedetä, mitä pitäisi tutkia. Ja se fyysinen terveys se on se mitä on tutkittu vähemmän ja sitten mä päädyin tähän tutkimaan mikrobien immuuni vaikutuksia.
Hanna: Ja sä oot siis aiemmin tutkinut sitä, että mikä vaikutus päiväkotien pihojen viherryttämisellä eli niissä olevan luonnon monimuotoisuuden lisäämisellä on lasten immuunijärjestelmiin, mutta nyt sä oot siirtynyt tästä eteenpäin. Tällä hetkellä sua kiinnostaa enemmän aikuisten ja vanhusten suhde luontoon. Miksi näin?
Mika: No jos totta puhutaan, niin mä tulin mukaan tähän juuri silloin kun päiväkoti tutkimukset oli käynnissä. Eli mä en ole tavallaan itse ollut keräämässä päiväkodeista mitään näytteitä, että se on meidän ryhmä joka tätä työtä on tehnyt. Sitä jatketaan nyt edelleen, että me ollaan tavallaan palattu siihen, mutta tässä välillä ollaan sitten tutkittu aikuisia ja vanhuksia ja erityisesti sen takia, että no, me ollaan keskitytty niin paljon lapsiin. Totta kai sen takia, että heidän immuunipuolustus kehittyy koko aika tiettyyn ikään asti ja silloin me voidaan varmasti vielä vaikuttaa moniin näihin immuunijärjestelmän häiriöiden riskeihin. Aikuisilla välttämättä samaan ei päästä, mutta erityisesti vaikka vanhuksilla jos mietitään, niin me tiedetään, että heidän immuunipuolustuksensa heikkenee ja me ollaan havaittu tutkimuksissa, en minä, mutta muut ovat havainneet esimerkiksi suolistossa tapahtuu muutoksia, suolistomikrobissa tapahtuu muutoksia ja tiedetään, että vanhukset on alttiimpia erilaisille infektiosairauksille. Olisiko mahdollista, että me keskitytään heidän suoliston mikrobiston monimuotoistamiseen, jolloin me siellä sitten ehkä vältettäisiin tiettyjä semmoisia isoja myös kulueriä yhteiskunnalle ja totta kai parannettaisiin ihmisten vointia, että ei unohdeta niitä vanhuksia, erityisesti vaikkapa laitoshoidossa.
Hanna: Tosi kiinnostavaa. Mä tosiaan mä en ole vanhus, mutta mä olen myös kaupunkilainen, asun Helsingissä. Mutta aloitin viime kesänä uuden harrastuksen, nimittäin palstaviljelyn. Ja nyt mä sua kuunnellessa mietin, että pelastaako viljelypalstan tonkiminen kesäisin mut sairauksilta vai onko mun 35 vuoden kypsässä iässä ihan turha yrittää enää mitään?
Mika: No mä en tiedä, että pystynkö mä enää sua pelastamaan joltain tulevaisuuden immuunipuolustuksen häiriöltä, mutta näissä meidän viljelyyn keskittyneissä tutkimuksissa, jotka on ollut tämmöisiä pilottiluonteisia, niin me ollaan kuitenkin nähty immuunipuolustuksen muutoksia parempaan suuntaan aikuisilla, jotka on tämmöistä monimuotoista maaperää käsitelleet ja viljelleet. Eli on mahdollista, että siellä sun immuunipuolustus menee parempaan suuntaan, ehkä mahdollisesti vaikkapa tämmöinen matala-asteinen tulehdus vähenee ja totta kai kaikki tämmöinen on tärkeätä, kaikki on kotiin päin. Ja totta kai, jos sä pystyt monimuotoistamaan sun kehon mikrobistoa, niin miksei se olisi, me ei vaan tiedetä sitä vielä.
Hanna: On havaittu myös, että mullassa möyrivillä lapsilla on pienempi riski sairastua diabetekseen. Kaikeksi onneksi mun äiti on aina suhtautunut aika lunkisti siihen, jos hänen kaitsettavana olevat lapset sotkee itseään ja tunkee pikkukiviä suuhun ulkona. Tämä on pätenyt minuun, tämä pätee hänen lapsenlapsiinsa ja hänen mottonsa on aina se, kun on joku taapero posket täynnä kiviä, että no se kasvattaa vastustuskykyä. Niin onko siis niin, että mun äiti itse asiassa oli oikeassa jo 90 luvulla?
Mika: No jos ei niihin kiviin ole tukehtunut, niin sitten luultavasti ollaan ihan oikealla polulla. Oma äitini, joka varmasti tätä tulee kuuntelemaan on kieltänyt, meillä on semmoinen 90 luvulla kuvattu video, jossa minä katson äitiäni hyvin semmoisella viekkailla silmillä ja yritän laittaa sitä kiveä suuhun ja äiti kieltää. Ja itse asiassa minä olen semmoinen, jolla on hyvin paljon ollut allergioita ja erilaisia ongelmia immuunijärjestelmän kanssa, että ehkä äitini meni vikaan tässä.
Hanna: Tästä tuli nyt omituisen äiti keskeinen keskustelu [naurahduksia]. Mutta jatketaan samalla linjalla, koska mulla taas itselläni nykyään lapsi, hän on ollut mukana siellä palstalla puolivuotiaasta saakka. Onko hänellä tämän ansiosta nyt sitten kehittymässä jotenkin hyvä immuunijärjestelmä vai onko hän väliinputoaja siksi, että vaikka me käydään siellä palstalla usein, niin hän sitten loppujen lopuksi pääsee aika harvoin metsään?
Mika: No itse asiassa tosi monet näistä tutkimuksista ja mun alalta viittaa siihen, että nimenomaan semmoinen viljelysmaa on itse asiassa kaikista parasta. Tämmöinen viljelyspalstatoiminta, niin siinä ollaan niin paljon tiiviimmin ehkä kontaktissa siihen maaperään. Totta kai, jos sä metsässä vaikka poimit asioita, niin kyllähän samanlailla sitten oot myös. Mutta se, että kädet todella upottaa multaan, niin se varmaan on hyvin erilainen kuitenkin fyysinen kosketus siihen mikrobimaailmaan.
Hanna: Kaikilla ei ole välttämättä omaa pihaa, kaikilla ei ole välttämättä sitä viljelypalstaa, mut sä ootkin tutkinut sitä, että mitä terveyshyötyjä on siitä, että sisällä vaikkapa ihan kerrostaloasunnossa kasvattaa itse ruokaa. Oonko käsittänyt oikein, että tästä oli hyötyä ihmisen immuunijärjestelmälle, että ihan sisätiloissa viljelee?
Mika: Me ollaan tosiaan aikuisilla kaupunkilaisilla tämmöistä pienimuotoista kotiviljelyä tutkittu, että miten se vaikuttaa heidän tiettyihin immuunimarkkereihin eli semmoisiin, niin kun molekyyleihin tuolla verenkierrossa, jotka me liitetään immuunijärjestelmän toimintaan. Me nähtiin, että lyhytkin viljely tämmöisellä me kutsutaan semmoiseksi biodiversiteetti mullaksi sitä meidän kehittämää kasvualustaa, joka jäljittelee vähän metsänpohjaa eli se on todella monimuotoinen mikrobistoltaan. Niin lyhyt kuukaudenviljely, niin siellä veressä sitten semmoiset hyvälaatuiset molekyylit lisääntyi, joka saattaa sitten johtaa siihen, että immuunijärjestelmän toiminta tasapainottuu. Me ei tätä tietenkään tiedetä eikä me tiedetä, että johtaako se siihen, että joku riski sairastua johonkin vähenee. Me ei tällaista tiedetä, mutta ainakin se on suunta oikeaan.
Hanna: Sano vielä, mikä se oli se teidän multa sekoituksen nimi?
Mika: No ei sillä oikeata nimeä ole, mutta me kutsutaan sitä biodiversiteetti mullaksi eli biodiversiteetti monimuotoisuus multa. Tarkoituksena on ollut yksinkertaisesti maksimoida se mikrobisto siellä kasvualustassa.
Hanna: Mistä se tehdään?
Mika: Kaikesta mitä voi kuvitella, että löytyy metsänpohjalta. Me ollaan laitettu sinne sammalta, me ollaan laitettu sinne lehtikariketta, me ollaan laitettu sinne kompostia eli yksinkertaisesti kaikkia erilaisia aineita. Jos mietitään tavallista tommoista multaa, mitä sä voit saada lähi K-Supermarketista, niin useinhan se on turvepohjaista ja tää turvehan no totta kai sillä on suuria ympäristövaikutuksia, mutta samalla se on aika vähä mikrobista. Se oli itse asiassa tässä meidän kokeessa semmoinen kontrolli kasvualusta. Ja me havaittiin, että ne, jotka viljeli sillä tavallisella kasvoturpeella, niin samoja vaikutuksia immuunipuolustuksessa ei nähty.
Hanna: Voiko sitä biodiversiteetti multaa askarrella itse?
Mika: No mä sanoisin, että lähtee siitä, että hankkii kunnon kompostia. Nykyäänhän kaupunkilaiset harrastaa myös tämmöistä bokashi kompostointia. Se voi olla yksi hyvä tapa tuottaa itselle todella niin kun monimuotoista mikrobistoltaan rikasta multaa. Mutta mä uskon, että nykyään alkaa myös tulemaan kauppoihin enemmän semmoisia ja turpeettomia vaihtoehtoja, joissa on enemmän sitten niin kun kompostoituja ainesosia.
Hanna: Miten sä oikein sovellat tätä sun asiantuntemusta omaan arkeen? Onko sulla kotona suuret viljelmät joko ulkona tai sisällä?
Mika: Huonekasveja on paljon ja tutkimuksissa on havaittu, että huonekasvit vaikuttaa myös sisäilman mikrobistoon. Ja kesäisin meillä on parvekkeella totta kai kaikennäköistä ruukkua ja paljon semmoista, joka itse asiassa selviää talven yli, että raparperi meillä kasvaa parvekkeella tuottaa satoa joka vuosi.
Hanna: Miten sä olet saanut sen siellä kasvamaan?
Mika: Mitään ei ole tarvinnut tehdä, että siinä se nyt on viimeiset 5 vuotta itsestään ilman mitään multa lisäyksiä tuottanut satoa.
Hanna: Miten ylipäätään ihmisen kannattaisi toimia tän tutkimuksen valossa, jos haluaa pitää parasta mahdollista huolta immuunipuolustuksesta?
Mika: Mä sanoisin, että altistu luonnolle mahdollisimman usein ja mahdollisimman monin eri tavoin ja sellaisilla tavoilla, jotka on sulle luontaisia, joista sä nautit, että ei kannata pakottaa itseään minnekään palstalle, jos ei se tunnu omalta, että eihän se tietenkään, me pyritään pitkäkestoiseen altistumiseen ja luonto kosketukseen. Ja jos se nyt on sulle sitä, että sä haluat mennä puistoon, tee sitä, jos sä haluat mennä poimimaan sieniä, tee sitä. Mutta toivottavasti teet sitä usein.
[rauhallista elektronista musiikkia, musiikki vaimenee]
Hanna: Utelias mieli-podcastissa on vieraana mikrobialtistuksen ja ihmisen immuunipuolustuksen yhteyttä tutkinut Mika Saarenpää. Mika, sä oot valistanut meitä tosi hyvin siitä, miten jokainen meistä voi pitää parempaa huolta immuunijärjestelmästään, pitää altistua luonnolle. Mutta kaikilla ei ole tähän mahdollisuutta. Jokaiseen kotiin ei mahdu ruukkupuutarhaa ja moni suomalainenkin asuu pitkän matkan päässä luonnosta. Puhutaan seuraavaksi siitä, miten kaupungit pitäisi suunnitella, jotta ne olisi terveellisempiä paikkoja elää. Kaupungeissa luonto tarkoittaa monesti puistoa, joka taas on täynnä nurmikkoa. Nurmikkoa kutsutaan joskus vihreäksi asfaltiksi siksi, koska se on luonnon monimuotoisuuden näkökulmasta aika kyseenalainen juttu, ei ole ravintoa eri otuksille eikä pesäpaikkoja pörriäisille. Mitä sä ajattelet? Kannattaisiko kaupunkien ja taloyhtiöiden vaan vaikka kylvää niittykukkia nurmikoiden tilalle?
Mika: No niittyjen perustaminen ei itse asiassa ei ole niin helppoa, kun kuvitellaan. Että totta kai voidaan yrittää heittää erilaisia kukkasekoituksia ja varmaan niistä jotain kasvaa, mutta saadaanko siitä kestävää niittyä, ei välttämättä. Mutta mä sanoisin että semmoinen hallittu hoitamattomuus on semmoinen termi, josta moni voisi ottaa kopin. Erityisesti kaupunkien päättäjät, viheralueiden hoitajat ja sitten miksei totta kai tavalliset ihmiset omissa kodeissaan omilla pihoillaan.
Hanna: Tää on hirveän validoivaa, että sä sanoit, että se niityn perustaminen on vaikeata, koska siis mun taloyhtiössä, joka on tosi pieni niin me ollaan yritetty puuhastella semmoista pientä niittyaluetta sinne jo tovi, mutta ei se oikein vaan tapahdu, se ei lähde sieltä kasvamaan. Mutta mitä toi hallittu hoitamattomuus sitten tarkoittaa?
Mika: No sehän on sitä, että ei yksinkertaisesti hoideta välttämättä kaikkia alueita. Esimerkiksi puhutaan puistoista niin jätetään vaikkapa ne reuna-alueet sieltä hoitamatta. Mutta se on myös ihan sitä niin kun kaupungissa ei välttämättä kitketä kaikkien rikkoja pois, että nykyään mä näen hyvin eri tavalla rikkakasvit. Toki on eri asia, jos puhutaan vieraslajeista, niistä halutaan tosi usein päästä eroon, mutta jos meillä on ihan vaikkapa maitohorsmaa kasvamassa jossain tien penkalla tai tulee jostain katukiveksen välistä, niin tarviiko sitä välttämättä poistaa. Monihan näkee sen ehkä vähän semmoisena epäsiistinä jo, että kaupunkitilasta ei pidä huolta, mutta mä näen juuri arvokkaana, että meillä on tämmöisiä niin kun pieniä viherplänttejä siellä missä niitä ei ole tarkoitettu.
Hanna: Niin nehän voi olla siis aika kauniin näköisiä ne semmoiset. Mä mietin vielä tuota, kun mä kritisoin äsken itse noita nurmikoita, että onko siinä toisaalta jotain arvoa, että niitä nurmikoitakin on, että kyllähän ne houkuttelee ihmisiä viettämään aikaa ulkona?
Mika: Kyllä mä näen, että niille on paikkansa. Harmillisen usein niitä laitetaan paikkoihin, joihin ei oikeastaan sovellu, jossa ne vaatisi hirveästi kastelua ja ne yksinkertaisesti kuten Helsingissä ollaan monessa uudessa paikassa nähty, että ne kuolee kesän kuumuuksilla. Mutta mä näkisin, että kaikille on paikkansa, että pitää olla nurmikkoa, pitää olla metsikköä, pitää olla niittyä kaikkea siinä kaupunkitilassa.
Hanna: Monissa suomalaisissa kaupungeissa väännetään kuntapolitiikassa tälläkin hetkellä siitä, että jyrätäänkö pienenpieniä metsäplänttejä uusien rakennusten tieltä. Mitä sä tutkijana ajattelet näistä kamppailuista, että onko niillä kerrostalon kokoisilla lähimetsillä oikeasti merkitystä luonnon monimuotoisuuden ja ihmisten terveyden kannalta?
Mika: Kyllä on. Kyllä ne on just niitä alueita, joita meidän pitäisi säästää. Ne on just sitä luontoa, jolle me tavallaan huomaamatta arjessamme koko aika altistutaan, kun mennään juuri metrolle tai mennään viemään lapsia päiväkotiin. Useinhan me mielellään valittaisiin sitten semmoinen vaikka polku, joka menee jonkun lähimetsikön läpi jos mahdollista. Se on sitä luontoa, joka on meille itse asiassa kaikista tärkeintä. Mä olen tällä hetkellä tekemässä sellaista tutkimusta, josta ei ole mitään vielä julkaistu, mutta me just tutkitaan lähimetsien määrän vaikutusta kehon mikrobistoon ja kyllä siellä semmoisia merkkejä on, että nimenomaan se aivan lähin metsikkö ja sen määrä niin se vaikuttaa.
Hanna: Niistä lähimetsistä käydään paljon poliittisia kamppailuja ja niiden puolustamiseen liittyy paljon aktivismia ja usein se aktivismi on sillä kärjellä, että halutaan suojella nimenomaan sitä luontoa itseisarvoisesti. Ajatteletko sä, että tällä sun tutkimuksella voisi olla semmoinen vaikutus, että myös vähän itsekkäämmin tähän aihepiiriin suhtautuvat ihmiset aktivoituisi sen tiimoilta, että jos ajatellaan, että sillä on vaikka minun henkilökohtaiselle terveydelle merkitystä sillä lähimetsällä, niin luuletko sä, että useimmat saattaisi lähteä mukaan niitä puolustaa?
Mika: Kyllä, mä luotan tähän vahvasti. Ja mä oon itse asiassa sen tutkimuksissa nähnytkin, että mä huomaan semmoiset ihmiset, joille ehkä se luonto ei ole ollut osa elämää millään tavalla, niin meidän tutkimusten kautta, kun ne on ymmärtänyt, että mitä kaikkea se voikaan tuoda sulle. Ei pelkästään näitä immuunipuolustuksen vaikutuksia, vaan ihan vaikkapa juuri stressin vähentymistä ja muuta henkistä ja psyykkistä hyvinvointi vaikutusta. Niin kyllä he on sitten alkaneet itse asiassa muuttamaan sitä näkökantaansa siitä, että onko se minun lähimetsäni tärkeä vai ei.
Hanna: Mitä johtopäätöksiä sä toivoisit, että kaupunkien kaavoista päättävät poliitikot ja virkamiehet vetäisi sun tutkimuksesta?
Mika: Mä toivoisin, että nähtäisiin juuri, että mikään ei ole liian pientä eli että kaikilla vihreillä on merkitys. Totta kai, jos puhutaan luonnonsuojelusta, niin isot yhtenäiset alueet on tärkeitä, mutta tämmöiset paikalliset pienet viherpläntit niin kyllä niillä voi olla paikallisesti niille tietyille lajeille hyvinkin suuri merkitys. Mä näkisin just tai toivoisin että päättäjät ottaa semmoisen kopin, että kaikkialla missä on mahdollista vihreittää niin kannattaisi vihreittää ja sen ei tarvitse olla mitenkään kallista pysyvää infraa kaupunkikuvassa, että se voi olla ihan just tämmöinen vaikka kesäkukkaistutus.
Hanna: Millainen olisi sun unelmien kaupunki?
Mika: No se olisi juuri tämmöinen, että siellä olisi vihreätä kaikkialla, missä sä et välttämättä edes kuvittele sitä kohtaavasi. Siellä annettaisiin rikkaruohojen rehottaa semmoisilla alueilla, joissa ne helposti voi rehottaa. Mä olin tänä kesänä työmatkalla keski-Euroopassa ja Sveitsissä, Zürichissä. Jotenkin mä näin vahvemmin sen, että missä kaikkialla luonnon voikaan antaa rehottaa. Siellä on todella paljon raitiovaunulinjoja ja siellä annetaan niiden raitiovaunulinjojen tavallaan sivustojen, missä ihmiset ei kävele niin rehottaa. Niitä ei yksinkertaisesti ajeta ja siellähän on semmoinen kukka, kasvimeri, joka on täynnä pölyttäjiä, perhosia kaikennäköistä elämää, mikrobeja aivan varmasti myös. Meillä on paljon semmoisia kohteita, jotka me ollaan totuttu pitämään siisteinä, mutta onko meidän oikeasti tarve pitää ne siisteinä?
[rauhallista elektronista musiikkia, musiikki vaimenee]
Hanna: Uteliaassa mielessä puhutaan tutkija Mika Saarenpään kanssa siitä, millaisia kaupunkien pitäisi olla, jotta niiden asukkaat pystyisi kehittämään terveen ja hyvinvoivan immuunipuolustuksen. Tää tutkimusala on tosi kiinnostava siksi, että sitä ei ole vielä valtavan paljon sovellettu käytäntöön ainakaan Suomessa. Siksi mua kiinnostaisi kuulla, että mitä läpimurtoja sä Mika odotat tapahtuvaksi alallasi? Mikä siis olisi semmoinen suuri oivallus, keikautus tai havainto, joka veisi meidän ymmärrystä luonnon merkityksestä, ihmisen terveydelle roimasti eteenpäin? Miten se oikein muuttaisi tavallisten ihmisten arkeen?
Mika: No totta kai yks tärkeä olisi se, että me ymmärretään, että miten mikrobit oikeasti esimerkiksi siellä molekyläärisellä tasolla vaikuttaa meidän immuunipuolustukseen, mutta ei ole mitään yksittäistä tapaa. Me tiedetään se jo, eli siellä on luultavasti tuhansia ja tuhansia erilaisia tapoja, eli sitten ne on tuhansia ja tuhansia erilaisia uusia mullistavia tuloksia, joita me tarvitaan. Ja totta kai se vaikuttaa siihen, että sitten me yksinkertaisesti pystyttäisiin todistamaan, että näin on, että me nähdään meidän tutkimuksessa tällä hetkellä, että mikrobialtistuksen lisääminen vaikuttaa meidän immuunipuolustuksen toimintaan jollain tavalla, mutta me ei tiedetä yhtään, että minkä takia me ei osata vakuuttaa esimerkiksi lääkäreitä, että tätä tarvitaan. Mun pelko on vaan sitten, että jos me havaitaan, että tietyt vaikkapa bakteerilajit on tärkeitä, me keskitytään sitten vain niihin, me nähdään sitä esimerkiksi tuolla kasvien puolella, että jalostuksessa, kasvattamisessa, viljelyssä on jo todella yleistä, että tutkitaan siementen mikrobistoa ja sitten valitaan sieltä yksittäisiä, jotka lisää sen kasvilain tuotantoa ja unohdetaan se kaikki muu ja sitä mä en halua nähdä.
Hanna: Tulkitsenko mä oikein, että se läpimurto saattaisi ehkä pikemminkin olla semmoinen uudenlainen ajattelu siinä, että katsotaan tällaisia asioita vähän laaja-alaisemmin eikä keskitytä niin tarkasti siihen johonkin yksi tiettyyn detaljiin?
Mika: Niin. Me usein itse asiassa mun lähiympäristössä puhutaan siitä, että me luotetaan siihen biodiversiteetin voimaan. Eli meidän ei välttämättä tarvitsekaan tietää, että mitä kaikkea mikrobeita siellä on, jos niitä on vaan mahdollisimman monimuotoinen kattaus. Me toivotaan ja luotetaan siihen, että siellä on niitä hyviksiä paljon enemmän kuin sitten semmoisessa ympäristössä, jossa on vähemmän mikrobeja ylipäätään. Eli tavallaan mua ei välttämättä niinkään kiinnosta, että mitä ne tarkalleen ottaen tekee, kunhan ne vaan tekee sitä ja me annetaan niille se mahdollisuus.
Hanna: Siis mun korvaan toi kuulostaa ihan hirveän radikaalilta tavalta suhtautua luonnontieteeseen, että ei tarvitse tiedetä kaikkea.
Mika: Niin. Tosiasia on, että me ei voidakaan tietää kaikkea. Tämmöisenä hauskana detaljina nyt vasta viime vuosina on havaittu, että tuolla saattaa olla semmosia mikrobeja, joista me ei olla vielä tiedetty yhtään mitään eli bakteerien sisällä on jotain ainesta, joka ei sovi esimerkiksi viruksen muottiin millään tavalla. Me ollaan oltu tietämättä niistä koko tää aika ja nyt kun me tiedetään, niin meillä on tarve tietää enemmän, vaikka me ollaan hyvin pystytty elämään ilman tietoa niiden olemassaolostakaan.
Hanna: Mikä on semmoinen tieteellinen läpimurto, jota sinä henkilökohtaisesti haluaisit olla mukana tekemässä?
Mika: Kyllä se on sitä, että me voidaan todistaa, että me voidaan näillä meidän toimenpiteillä, luonnon tuomisella takaisin kaupunkeihin, kaupunkilaisten elämään voidaan suojella joltain taudeilta. Tää on ehkä semmoinen, joka sitten luultavasti vakuuttaa myös päättäjiä paljon paremmin, että me pystytään antamaan ihan myös vaikkapa rahallisia niin kun säästö summia, että tuokaa tän verran luontoa takaisin niin sitten lasten diabetekset, tyypin yksi diabetes vähenee näin paljon. Tää ei tietenkään ole mitenkään näin yksiselitteistä, ei se näin mene, mutta tämmöistä haluaisin olla mukana tekemässä.
Hanna: Mietitään vielä ihan arjen tasolla, mikä on semmoinen läpimurto minkä haluaisit omassa elämässäsi tehdä?
Mika: Mä itse asiassa uskon, että se on tapahtunut jo ja se on se, että mä ymmärrän, että mä oon täysin osa luontoa. Mä en ole millään tavalla sen yläpuolella. Tää on ehkä totta kai tullut siitä, että mä asun metsän vieressä. Mä havainnoin metsää koko aika. Olen osa sitä ja itse asiassa hyvin usein mä menen sinne vaan olemaan enkä hyötymään aktiivisesti millään tavalla, vaikka totta kai hyödynkin, mutta mä en mene suorittamaan sinne millään tavalla. Ja samanlaisen oivalluksen mä saan usein kun tähtitaivas aina syksyisin ja talvisin avautuu ja mä menen sinne ja katson niitä tähtiä ja mietin, että mulla ei itse asiassa ole hyvin paljon merkitystä ja se on mulle hyvin semmoinen lohduttava ajatus. Mä olen hyvin pieni osa tätä ja täysin riippuvainen kaikesta, mikä mun ympärillä on.
[rauhallista elektronista musiikkia, vaimenee taustalle]
Hanna: Mika Saarenpää, kiitos kun olit mukana Utelias mieli-podcastissa.
Mika: Kiitos.
Hanna: Kiitos kun kuuntelit Utelias mieli -podcastia. Jos tykkäsit tästä jaksosta, niin kerro se meille. Pistä sarja seurantaan, anna sille 5 tähteä ja jaa jakso kaverillekin. Ja sen jälkeen voitkin jatkaa toisen erinomaisen tiedepodcastin parissa. Totuuden liepeillä on podcast, jonka tavoitteena on ei enempää eikä vähempää kuin oppia tunnistamaan epärehellisyys muiden ja omassa käyttäytymisessä. Emeritusprofessori Arto Mustajoki juttelee vieraidensa kanssa esimerkiksi siitä, miten tilastoilla voidaan harhauttaa ja miten syövästä puhutaan. Kuuntele Totuuden liepeillä suosikki podcast-palvelustasi.
[rauhallista elektronista musiikkia]