Hanna Hantula: Nella Moisseinen, mitä jokaisen tulisi ymmärtää musiikin vaikutuksesta aivoihin?
Nella Moisseinen: Ainakin sen verran, että musiikki aktivoi aivoja paljon monipuolisemmin, mitä sitä tulee arjessa ajatelleeksikaan.
Hanna: Erinomainen vastaus.
[rauhallista elektronista musiikkia, musiikki vaimenee taustalle]
Hanna: Kuuntelet Helsingin yliopiston Utelias mieli -podcastia, joka puhuu tieteestä tunteella. Tässä podcastissa tutkijat saavat puhua niistä asioista, jotka heidän mielestään ovat juuri nyt kiinnostavimpia ja tärkeimpiä. Vieraana on tänään väitöskirjatutkija Nella Moisseinen, joka tutkii aivojen ikääntymistä, aivosairauksia ja musiikkia. Tervetuloa.
Nella: Kiitos paljon.
Hanna: Minä olen Hanna Hantula, tämän podcastin juontaja.
[rauhallista elektronista musiikkia, musiikki vaimenee]
Hanna: Mikä on semmoinen biisi, jonka sanat sä osaat ulkoa vaikka unissasi?
Nella: No niitä on kyllä varmaan aika monta. Varmaan tämmöiset nyt ihan perus lastenlaulut ja niihin liittyvät loruleikit, mitä on käyty joskus päiväkodissa, niin mä luulen, että ne kyllä tulee kaikkein parhaiten tuolta lihasmuistista.
Hanna: [naurahtaa] Joo, se joku Jänis istui maassa tulee kyllä sillein näin, jos tarvii. Kun aivotutkija tekee töitä, niin soiko taustalla musiikki?
Nella: Se vähän vaihtelee. Jos mun pitää tehdä jotain hyvin semmoista liukuhihnatyötä, esimerkiksi kyselylomakkeilta syöttää aineistoa taulukkoon tietokoneelle, niin kyllä siinä todennäköisesti jotain semmoista motivointimusiikkia on [pieni naurahdus], joka pitää vähän energiaa yllä. Koska se on kuitenkin hyvin semmoista, hyvin pitkään kestävää liukuhihnatyötä. Mutta sitten jos pitää tehdä jotain hyvin keskittymishommaa, että vaikka koodaan jotain analyysihommaa, niin silloin mä yleensä tykkään olla ihan täydessä hiljaisuudessa, koska sitten se musiikki helposti vähän harhauttaa.
[rauhallista elektronista musiikkia]
Hanna: Tässä podcastissa tutkijat saavat puhua siitä, mikä heistä on juuri nyt tärkeää. Tänään studiossa mun kanssa on siis väitöskirjatutkija Nella Moisseinen Helsingin yliopiston kognitiivisen aivotutkimuksen yksiköstä ja Musiikin, mielen, kehon ja aivojen tutkimuksen huippuyksiköstä. Me keskustellaan siitä, mitä musiikki saa aivoissa aikaan ja mitä se kertoo meille aivoista. Aloitetaan ihan peruskysymyksestä: mikä musiikissa vaikuttaa aivoihin?
Nella: No jos lähdetään ihan sieltä perusasioista, niin tietysti me monet tiedetään arjen tasolla ihan tämmöiset musiikin herättämät tunteet, muistot, esteettiset kokemukset. Niin musiikki aktivoi hyvin tuolta aivojen syviä osia, jotka liittyy juurikin näihin toimintoihin. Mutta sitten tämä puoli, mistä me ei ehkä olla ihan niin tietoisia on se, miten musiikki haastaa aivoja. Eli me tarvitaan esimerkiksi tarkkaavaisuustoimintoja, keskittymistä, että me voidaan esimerkiksi hahmottaa joku kokonainen kappale semmoiseksi kokonaisuudeksi tai että siinä on erilaisia osia. Tai jos on vaikka laulettu kappale, että se teksti muodostaa kokonaisuuksia. Että siellä voi olla vaikka, voi olla tämmöinen tekstitaso, tai että siinä tekstissä on useita eri tasoja, joita me sitten tulkitaan ehkä samanaikaisesti sen musiikin ohessa. Että puhutaan aika semmoisesta älyllisistä toiminnoista. Mutta sitten siihen liittyy myös tämmöisiä, vaikka musiikin rytmin ja meidän motoristen eli liiketoimintojen yhdistämistä. Eli aivot hyvin luontevasti lähtee musiikin rytmiä yhdistämään tämmöiseen liikkumiseen, kehon liikuttamiseen. Ja tämä liittyy just siihen, että monet alkaa usein naputtaan jalalla tai muulla musiikin tahtiin. Tai että jos tekee mieli vaikka lähteä tanssimaan jonkun biisin mukana, niin sekin liittyy tähän. No, tässä on nyt pari tämmöistä esimerkkiä. Mutta että musiikki tosiaan aiheuttaa meillä ihan tällein täysin automaattisesti niin paljon erilaista prosessointia tuolla aivoissa, että se on hyvin poikkeuksellinen ärsyke.
Hanna: Ja ne on vielä tollein tosi konkreettisia ilmeisesti ne vaikutukset.
Nella: Kyllä.
Hanna: Joo. Onko lauletulla musiikilla vielä joku erityinen asema tässä, että miten aivot ottaa sen vastaan?
Nella: Joo. Lauletulla musiikilla tietysti on se myös, että laulaminen aktivoi näitä kielitoimintoja. Eli kun siinä on ne sanat mukana, niin me saadaan myös se kieliverkosto tuolta aivoista mukaan. Ja no, joskus multa kysytään, että no onko laulaminen sitten ikään kuin parempi aivoille kuin soittaminen, niin siihen nyt ei ole ainakaan sellaista yksioikoista vastausta. Tai ei ehkä voikaan mielekkäästi kysyä sillä tavalla. Mutta että aktivaatio, mikä siellä herää, niin se on vaan pikkuisen erilaista. Että meillä on tosiaan aivoissa aivosoluja. Niitä kutsutaan usein harmaaksi aineeksi sillein yhdessä. Ja sitten ne muodostaa aivoalueita. Ja näiden välillä on sitten yhteyksiä, joita kutsutaan valkeaksi aineeksi. Ne on vähän niin kuin, että ne aivosolut, niillä on semmoisia käsivarsia joka suuntaan. Ne kurottelee niihin toisiin soluihin. Niin että jos puhutaan vaikka, että nämä yhteydet, mitä eheämmät ne on, niin sen parempi, niin voisi ajatella, että sitä vanhemmat nämä käsivarret ovat. Vähän niin kuin tämmöisellä ajatuksella.
Hanna: Tämä laulettu musiikki ehkä korostuu mun mielikuvituksessa ainakin sen takia, että tuossa joskus ehkä viime vuoden puolella kävi monta kertaa sillein, että kun mä avasin Instagramin tai TikTokin, niin mulle heti tyrkytettiin sieltä sitä samaa videota, missä on joku italialainen aika iäkkään näköinen nonna, jonka oletan, että ehkä tyttärentytär tai joku muu tämmöinen nuori sukulainen rupeaa laulamaan jotain kansanlaulua ääneen, ja sitten tämä vissiin aika muistisairas vanha ihminen yhtyy siihen lauluun ja laulaa sen kaiken tosi oikein. Ja tämä tuntuu olevan semmoinen esimerkki, mitä aika usein kerrotaan, että muistisairas pystyy vaikka muistamaan laulun sanat. Mutta tuleeko sulle mieleen jotain vähän vähemmän tunnettuja esimerkkejä siitä, että miten musiikki saattaa saada tuommoisia aika yllättäviä vaikutuksia aikaan?
Nella: Joo. Niitä on ihan kyllä useampiakin, mitä tulee mieleen. No jos pysytään tässä muistiaiheessa, niin jotkut on ehkä opetellut esimerkiksi aakkosia laulamalla vaikka alakoulussa, niin tämä siis melodia voi tukea oppimista. Jos pitää vaikka opetella tämmöisiä pitkiä sanarimpsuja, niin se, että siihen liittää melodian siihen opettelemiseen, niin se voi parantaa sitä muistitulosta. Että yksi vinkki, minkä mä aina annan sillein, että jos haluaa kokeilla kotona, niin voi vaikka sitä kauppalistaa kokeilla laulaa johonkin Tuiki tuiki tähtönen [Hanna naurahtaa] tai muuhun tuttuun melodiaan, että muistaako sen sitten paremmin. Jos haluaa tehdä tämmöisiä testejä itse kotona. Mutta, no ehkä tässä sitten, mä itse olen hirveän kiinnostunut siitä, että mitä laulaminen pystyy saamaan aikaan tai mitä musiikki pystyy samaan aikaan aivoissa. Niin meillä on esimerkiksi yksi ihan klassikkotutkimus, jo tuossa oikeastaan yli 15 vuoden takaa taitaa olla tässä vaiheessa, niin aivoverenkiertohäiriö, joka on siis meidän tämmöisiä kansantauteja. Ne, jotka ei tiedä mitä aivoverenkiertohäiriö saa aikaan aivoissa, niin siellä tulee siis semmoinen iso vaurioalue liittyen tämmöiseen verenkierron häiriöön. Ja siitä voi olla seurauksena paitsi sitten halvausoireita niin myös esimerkiksi puheentuoton vaikeuksia tai tarkkaavuuden vaikeuksia ja muita tämmöisiä. Ja se oirekuva voi olla hyvin moninainen ja hyvin yksilöllinen, että mitä kaikkea siihen kuuluu. Niin tässä klassikkotutkimuksessa havaittiin, että kun nämä kuntoutujat kuulivat tai kuunteli musiikkia tunnin verran päivittäin, niin heillä tapahtui sekä aivoista mitattuna että tämmöisillä kognitiivisilla menetelmillä mitattuna, se toi ihan merkittävää ekstraa siihen kuntoutumiseen tämä musiikin kuuntelu päivittäin. Tämä on musta yksi aika hieno esimerkki siitä, että – toki myöhemmin on sitten tutkittu esimerkiksi laulamista erikseen tässä samassa kontekstissa – mutta että pelkkä musiikin kuuntelu voi saada aivoissa niin paljon aikaan.
Hanna: No mutta sitten jos laulujen osaaminen on hyvä asia aivojen toiminnalle, niin tarkoittaako tämä sitä, että kaikkien pitäisi vaikka opetella jotenkin tosi iso repertuaari laulumusiikkia ihan vaan kaiken varalta?
Nella: No mä ajattelen ehkä itse, että musiikissa aika olennainen osa on varmastikin se, että tykkääkö siitä itse. Eli jos ei koe musiikkiin minkäänlaista kiinnostusta, niin ei tarvitse itseään mihinkään pakottaa. Että on siis muitakin asioita, joilla voi aivoterveyttään huoltaa. Esimerkiksi liikuntaharrastukset on tosi hyvä esimerkki. Sieltä on paljon hienoja tutkimuksia. Että voidaan esimerkiksi just tällein, jos mietitään ikääntymistä tuolta parikymppisestä ihan hamaan tulevaisuuteen, niin liikuntaharrastukset on toinen semmoinen, mitä voi harkita, jos ei musiikki nappaa.
Hanna: Onko tässä väliä sillä, että kuinka lahjakas musiikillisesti on? Mä olen siis 33-vuotias, mä en ole erityisen musikaalinen. Mä pidän musiikista, mutta mä en osaa soittaa kunnolla mitään instrumenttia. Mä osaan vähän rämpyttää kitaralla muutamia avoimia sointuja. Onko mun näistä lähtökohdista järkevää aloittaa jonkinnäköistä musiikkiharrastusta, jos tätä miettii nyt tällein puhtaan ruman välineellisesti, että onko tästä hyötyä mun aivoille?
Nella: Toi on tosi hyvä kysymys. Mutta mun pitää puuttua tuohon musikaalisuuspointtiin. Koska toi on ehkä sellainen juttu, mihin mä törmään aika usein. Ja esimerkiksi kun on kerännyt omaa väitöskirja-aineistoa, johon siis kuului eri ikäisiä henkilöitä, jotkut harrasti musiikkia, jotkut ei. Niin just nämä, jotka ei harrastanut musiikkia, niin usein tulivat tutkimukseen kertoen siitä, miten eivät ole musikaalisia ja miten on vaikka joskus lapsena opettaja sanonut, että sinä et osaa laulaa. Ja se on sitten se musiikki-innostus siihen hävinnyt. Niin tämä on ehkä vähän semmoinen harmillinenkin, mä sanoisin kyllä harhaluulo, mikä monilla ihmisillä on, että he ei olisi musikaalisia. Koska nykyisin musikaalisuus ehkä määritellään enemmän sitä kautta, jos kykenee nauttimaan musiikista, niin silloin on jo musikaalinen. Eli joku tämmöinen perinnöllinen musiikillinen taipumus ei esimerkiksi ole niin olennaista, mitä ehkä joskus menneisyydessä on ajateltu. Että meillä on hyvin pieni osuus maailman väestöstä, jonka ajatellaan olevan esimerkiksi sävelkuuroja. Joka tietenkin vaikeuttaa sitten musiikista nauttimista, jos se musiikki kuulostaa vaan melulta. Mutta että käytännössä lähes kaikki ihmiset on tavalla tai toisella musikaalisia. Että ei ainakaan siihen kannata kompastua, jos miettii sitä, että lähtisinkö harrastamaan vai en.
Hanna: Toi on samaan aikaan tosi ihanasti sanottu, musta on jotenkin tosi kaunista kuulla tutkijan suusta toi ajatus, että lähes kaikki ainakin on jollain tavalla musikaalisia, jos musiikista tykkää. Mutta samaan aikaan tuossa on kyllä ikävää se, että se vie pois sen semmoisen turvarievun, mikä monilla on sen suhteen, että ei vaikka ehkä laula kauhean hyvin. Että ei voi olla sillein, että no mulla nyt vaan ei ole tällaista musiikillista taipumusta [pieniä naurahduksia]. Mutta jos vielä mietitään sitä ruman raadollista välineellistä suhtautumista musiikkiin jonkinnäköisenä aivojen tilaa ja terveyttä parantavana asiana, niin missä iässä musiikkiharrastuksella on aivoihin kaikista suurin vaikutus?
Nella: Tuohon ei varmaan ole ihan sellaista lopullista vastausta vielä olemassa johtuen siitä, että meillä ei ole vielä yhtään seurantatutkimusta syntymästä vanhuusikään asti tehty, tällaista useiden, useiden vuosikymmenien seurantatukimusta. Mutta voidaan sanoa, että vähän eri ikävaiheissa tiedetään hieman erilaisia vaikutuksia. Eli mehän aletaan altistua musiikille jo ennen meidän syntymää. Että siinä missä vauvan aivot vähän orientoituu siihen kieleen, tulevaan äidinkieleen, niin vauvan aivot orientoituu myös jossain määrin niihin oman kulttuurin musiikkiin ja siinä tyypillisiin esimerkiksi harmonioihin. Ja sitten toisaalta, jos vaikka harrastetaan hyvin paljon musiikkia lapsena, nuorena, silloin, kun aivot muovautuu todella voimakkaasti, siinä vaiheessa, kun aivot etsii, että mitkä on näitä tämmöisiä yhteyksiä ja toimintoja, mitä me tarvitaan elämässä, niin silloin saadaan tietysti hyvin voimakkaitakin tämmöisiä erikoistumismuutoksia mahdollisesti aikaan. Mutta se ei tarkoita sitä etteikö aivot voisi erikoistua musiikkiin myös sitten myöhemminkin. Että esimerkiksi mun omassa yhdessä tutkimuksessa selvitettiin sitä, että minkälainen yhteys kuorolaulun harrastamisella on tämmöisiin, juurikin tähän valkean aineen eheyteen, mistä oli äsken puhetta. Niin siinä näkyi, että siis mitä pidempään tai mitä suuremman osuuden elämästään henkilö on harrastanut kuorolaulua, niin sitä laaja-alaisemmat, voimakkaammat just tämmöiset myönteiset valkean aineen eheyden muutokset siellä aivoissa näkyy. Elikkä nämä aivosolujen väliset käsivarret oli sitten hyvin vahvat. Ja tämä oli ikähaarukka siis kaksikymppisistä yhdeksänkymppisiin, eli hyvin laaja ikähaarukka. Mutta sitten kun mä katsoin tarkemmin sitä, että mikä ikäryhmä tämän efektin nyt sitten aiheuttaa, niin ne oli erityisesti ne nuoret aikuiset, joilla tämä näkyi. Ja mä ajattelen, että se johtuu just siitä, että he on sitten harrastanut sitä musiikkia jo hyvin nuoresta iästä alkaen. Että todennäköisesti heidän aivonsa ovat sitten erikoistuneet tähän enemmän. Mutta tästä nyt tulee taas tämmöinen kauhean pitkä tutkijan kilometrivastaus, pahoittelut siitä.
Hanna: Anna palaa [naurahduksia].
Nella: Mutta toinen juttu on sitten se, että jos halutaan miettiä sitä, että mikä on aivoille hyödyllistä, niin se on taas sitten ihan oma kokonaisuutensa. Että tärkeätähän on siis pitää meidän aivot aktiivisena. Ja sillä tavalla aktiivisena siis siinä mielessä, että ei vaan möllötetä ameboina koko elämäämme, vaan että annetaan aivoille jotain pureskeltavaa. Niin sillein, että se on ihan varmastikin sama, että missä vaiheessa elämää aloittaa, niin kyllä ne hyödyt sinne tulee joka tapauksessa.
[rauhallista elektronista musiikkia]
Hanna: Musta oli tosi mielenkiintoista, mitä sä sanoit siitä just, että jo ihan vauvat ennen syntymääkin alkaa jotenkin, miten sä muotoilit sen, että alkaa jotenkin oppia siihen tiettyyn musiikkikulttuuriin, että tältä musiikin kuuluu kuulostaa. Onko se suunnilleen se, mitä tarkoitit?
Nella: Joo. Eli sillein vähän niin kuin orientoituu, että sieltä tulee, no esimerkiksi, että mitkä on tyypillisiä sointuja...
Hanna: Niin, niin.
Nella: ...omassa, oman kulttuurin musiikissa, niin vauva saattaa tunnistaa niitä jo heti syntymän jälkeen.
Hanna: Sitten ihan semmoinen hyvin käytännön kysymys. Miksi just musiikki? Miksi se on se mitä on kiinnostavaa tutkia? Miksei vaikka joku sanaristikon täyttäminen?
Nella: Toi on hyvä kysymys. Mä olen itse miettinyt sitä välillä, koska yksi tutkimus mihin mä itse tykkään viitata paljon kartoitti sitä, että mitkä tämmöiset vapaa-ajanharrastukset on yhteydessä pienentyneeseen dementiariskiin. Ja siellä oli musiikkiharrastuksista esimerkiksi soittaminen ja tanssiminen. Mutta sitten siellä oli myös tämmöisiä harrastuksia kuten lautapelien pelaaminen. Ja tässä tulee mun mielestä hyvin ilmi se, että tämmöinen mieltä jollain tavalla haastavat virikkeelliset harrastukset, niin ne kyllä saa myönteisiä asioita aivoissa aikaan. Mutta varmaan tämä musiikki on herättänyt mielenkiintoa sillein historiallisesti ihan senkin takia, että kun se on meidän semmoinen päivittäinen asia. Musiikki yhdistää. Se on hyvin semmoinen sosiaalinen juttu. Ja jos miettii varsinkin nuorempia henkilöitä, niin monilla aika vahva osa identiteettiä on se, että minkälaista musiikkia kuuntelee, ei se, että minkälaisia sanaristikoita vaikka täyttää tai muu tämmöinen. Että mä luulen, että siinä on vähän myös tämmöinen kulttuurillinen juttu miksi se musiikki on lähtenyt kiinnostamaan. Mutta, no sitten tietysti musiikkiaivotutkijana haluaa vetää kotiinpäin ja sanoa, että musiikki tosiaan aktivoi niitä aivoja hirveän monipuolisesti. Että siinä on vaikea löytää täysin samanlaista vertailukohtaa, että saisi ihan sieltä kuuloaistin kautta esimerkiksi niin monipuolista toimintaa aivoihin aikaan.
Hanna: Tämän sun esimerkin ansioista mun aivoissa tulee varmaan ikuisesti elämään semmoinen rinnakkaistodellisuus, missä teinit perustaa identiteettinsä ja rakentaa erilaisia monimutkaisia alakulttuureja erilaisten sanaristikkolehtien varaan.
Nella: Tämä olisi tosi hieno [naurahduksia] skenaario.
Hanna: Jep. Mutta musiikin vaikutusta aivoihin ei mun käsittääkseni tutkita ihan pelkästään siksi, että se on kiinnostavaa, vaan myös siksi, että siitä saatua tietoa voi soveltaa ihan käytännön terveydenhuollossa erilaisten potilaiden kanssa. Ja sä olet siis mukana tutkimusryhmässä, joka on keskittynyt ikääntymiseen, aivosairauksiin ja hyvinvoinnin ja kognitiivisen toimintakyvyn ylläpitoon. Te olette tutkineet aivoverenvuodosta parantumista ja musiikin käyttöä kuntoutuksessa. Minkä ikäisiä nämä teidän potilaat tai tutkittavat ihmiset oikein on?
Nella: No tyypillisesti sieltä 60 ja plus. Mutta esimerkiksi aivoverenkiertohäiriö on yhä enenevissä määrin myös työikäisten sairaus. Että ei se oikeastaan katso sinällään ikää, että missä vaiheessa siihen voi sairastua. Että ne samat riskitekijät pätee.
Hanna: Minkä tyyppisiä asioita siinä oikein kuntoutetaan? Onko tässä kyse jostain puheen tuottamisesta vai jostain muustakin?
Nella: Joo, tässä tämä musiikin monipuolisuus itse asiassa tulee hyvin esiin. Että aivoverenkiertohäiriössä voi tosiaan oirekuva olla hyvin moninainen. Eli siinä voi olla niitä puheentuoton vaikeuksia esimerkiksi tai sitten niitä ei ole. Voi olla jotain halvausoiretta. Voi olla että esimerkiksi toisen käden liikuttaminen voi olla vaikeaa tai sitten ei ole. Sitten on näitä monia erilaisia kognitiivisia toimintoja, niin kuin tarkkaavuus tai toiminnanohjaus, joissa voi tulla sitten haasteita aivoverenkiertohäiriön jälkeen. Sen lisäksi tietenkin sitten myös tämmöiset mielialaan liittyvät asiat, eli masennus on aika yleinen sitten. Ei välitön seuraus, mutta että voi tulla sitten myöhemmin jossain kohtaa kuntoutusta. Niin musiikilla pystytään käsittelemään näitä kaikkia, mikä on aika erityistä. Ja sitten jos varsinkin mietitään sitä, että musiikki on semmoinen maailmassa jo olemassa oleva turvallinen, jopa maksuton, jos itse vaikka pystyy laulamaan tai muuta, niin se on hyvin erityinen työkalu siinä kuntoutuksen tukena. Niin esimerkiksi just tämä laulaminen on semmoinen, mitä voidaan hyödyntää siinä puheen kuntouttamisessa. Sitten soittamisharjoituksia erilaisia on olemassa tähän, vaikka näihin käsiliikkeiden kuntouttamiseen, että saadaan sitä kättä liikutettua sillä lailla, että voidaan hyödyntää esimerkiksi sitä musiikin rytmiä. Että kun musiikin rytmi kertoo tuonne aivojen sinne motorisille alueille, että nyt tapahtuu jotain, niin kun me ajoitetaan se liike siihen samaan hetkeen, niin siitä ikään kuin aivot saa vähän semmoista vinkkiä, että millä tavalla ja milloin liike pitää tehdä. Niin sitä voidaan hyödyntää siinä kuntoutuksessa myöskin. Ja sitten on nämä kognitiiviset toiminnot, mitä musiikissa tarvitaan ihan joka tapauksessa. Ja tietenkin sitten monelle meistä musiikki on hyvin olennainen osa myös mielialan säätelyä ihan perusarjessa joka tapauksessa, että sitä voidaan sitten hyödyntää myös näissä mieliala-asioissa.
Hanna: Mikä on tähän mennessä ollut sulle osana tätä teidän tutkimusryhmän toimintaa kiinnostavin havainto, joka on tullut vastaan?
Nella: No musta varmaan kaikkein kiinnostavin havainto –, mikä ei itse asiassa liity suoraan kuntoutukseen, vaan ihan tähän aivojen ikääntymiseen. Niin kun sitä on mietitty aika pitkään, oikeastaan jo vuosikymmeniä, että mitä kaikkia eroja esimerkiksi puheella ja laulamisella on tai kielellä ja musiikilla. Niin niillähän on hyvin monessa paikkaa samantyyppinen aivoperusta. Mutta me tiedetään joitain eroja, muun muassa just näiden kuntoutustutkimusten ansioista. Mutta sitten eräässä omassa tutkimuksessa me sitten selvitettiin sitä, että mites tämmöiset ihan normaalit ikääntymismuutokset aivoissa, että voiko, kun me tiedetään, että puheessa tapahtuu tietynlaisia muutoksia ihan siellä, että miten aivot aktivoituu liittyen siihen, että kuinka ne aivot ikääntyy, niin nähdäänkö me laulussa samanlaisia juttuja. Niin se tulos oli hyvin yksiselitteinen, että ei. Että meillä oli kolme erilaista puhetehtävää, jossa piti tehdä samaan aikaan erilaisia kognitiivisia tehtäviä eli toistamista tai muistamista tai improvisointia. Ja sitten kun samat tehtiin laulussa, niin se oli hyvin yksiselitteinen tulos, että nämä puheen ja laulun ikääntymismuutokset on hyvin erilaiset. Niin tämä oli mulle hyvin semmoinen jotenkin konkreettisesti avaava juttu, että okei, että jos näillä samoilla henkilöillä me nähdään, että nämä ikääntymismuutokset ei tule samalla tavalla, niin se kyllä hyvin konkreettisesti jotenkin avaa sen, että laulu ja musiikki pystyy hyödyntämään aivoissa käytössä olevia resursseja ihan eri tavalla. Että vaikka ne laulu ja puhe on osittain päällekkäiset siellä aivoissa, niin silti tämä on erilainen tämä tapa.
Hanna: Mitä sä uskot, että miltä aivotutkimus näyttää 20 vuoden päästä?
Nella: Mä uskon, että meillä on ihan hirveän paljon isompia aineistoja käytössä. Sen takia, että nyt vähän rohkaistaan siihen, että jos on mahdollista anonyymisti esimerkiksi omat aivokuvat antaa jonnekin, niin sen tekisi. Mutta sitten toisaalta meillä myös noi laskentatehot kasvaa koko ajan, meidän menetelmät kehittyy hirveästi. Että mä luulen, että me saadaan tosi paljon tarkkuutta näihin nykyisiin tuloksiin, mutta lisäksi me pystytään tekemään paljon suurempia ja kunnianhimoisempia hankkeita vielä, mitä nykyisin.
Hanna: Entä jos ajatellaan pidemmälle tulevaisuuteen, niin mitä me tiedetään aivoista sadan vuoden päästä?
Nella: Erittäin hyvä kysymys. Mä toivon, että me ollaan saatu ainakin selville kaikkea tämmöistä, että miten nämä aivojen toiminta, rakenne, kognitiiviset toiminnot, miten ne yhdistyy toisiinsa. Koska tämä on vähän sellainen pitkän linjan vaikea kysymys, mitä on pohdittu jo oikeastaan vuosisatojenkin ajan löytämättä siihen kunnollisia vastauksia. Tai aina tulee sillein läpimurtoja johonkin suuntaan, mutta se, että me ihan oikeasti ymmärrettäisiin sitä, että mistä se vaikka johtuu, että juuri nyt minun on vaikka vaikea keskittyä tai muuta. Että tietäisi mitä siellä aivoissa tapahtuu eri tasoilla, niin se olisi kyllä tosi hyödyllistä. Ei pelkästään tutkimuksen kannalta, vaan ihan tämmöistä oman arjen ohjaamista ajatellen.
[rauhallista elektronista musiikkia]
Hanna: Lopuksi on vuorossa rakastettu, jo klassikoksi muodostunut Kaksi totuutta ja yksi valhe. Nella sua on pyydetty valmistelemaan kolme tieteellistä väittämää, joista kaksi pitää paikkansa ja yksi on aivan täyttä potaskaa. Mun ja kuulijoiden tehtävä on arvata, että mitkä näistä väittämistä on totta ja mikä ei ole totta. Ole hyvä Nella, mitä sun väittämät on?
Nella: No niin. Ensimmäinen väittämä on tällainen: ihmisen aivokuori on paksuimmillaan noin 25-vuotiaana.
Hanna: Joo.
Nella: Aivosolujen keskinäiseen viestintään kuluu arviolta noin 20 wattia. Väite numero kolme: todellisuudessa aivot ovat aktiiviset ihan koko ajan, myös silloin kun me ei tehdä yhtään mitään. Eli kysymys tällaisesta lisätyn kapasiteetin vaikutuksesta ei oikeastaan ole edes mielekäs.
Hanna: [huokaa] Tämä on vaikea [naurahtaa]. Tämä on tosi vaikea, koska mä tiedän tästä aihepiiristä niin vähän, että mä olen täysin sokkona nyt liikenteessä. Väite numero yksi: ihmisen aivokuori on paksuimmillaan noin 25-vuotiaana. Mä olen kuullut tosi paljon toisteltavan semmoista jotakin ikään kuin totuutta, että ihmisen aivot jotenkin kypsyisi aikuisuuteen 25-vuotiaana. Joten intuitiivisesti tämä tuntuu mun mielestä tosi sillein todelta. Että okei, no 25-vuotiaana aivot on just tullut aikuisiksi ja kaikkihan me tiedetään, että sitä syntyy tänne maapallolle ja sitten sen jälkeen se onkin [naurahtaa] oikeastaan vaan semmoista hidasta kuoleman tekemistä se elämä. Niin tässä on jotain semmoisella synkän goottilaisella tavalla puhuttelevaa tässä ykkösväitteessä. Väite numero kolme: todellisuudessa aivot ovat aktiiviset myös silloin, kun ne ei oikeastaan tee mitään. Joo. Mä olen ihan tarpeeksi käynyt erinäköisissä meditaatiopiireissä harjoittelemassa sitä, että aivoissa tapahtuisi mahdollisimman vähän ja se on kyllä tosi vaikeeta. Joten musta myös tuntuu hyvin vahvasti siltä, että tämä väite on totta. Väitenumero kaksi: aivosolujen keskinäiseen viestintään kuluu noin 20 wattia. Mä en ymmärrä mitä tarkoittaa [naurahtaa], että kuluu 20 wattia.
Nella: No tätä tehoa voi ajatella esimerkiksi lamppujen kautta.
Hanna: Joo.
Nella: Eli ennen vanhaan jos oli näitä hehkulamppuja, niin 30 wattinenhan oli semmoinen hyvinkin heikkotehoinen. Nykyisin tietysti LED-lampuissa puhutaan vähän eri luvuista. Mutta että vähemmän kuin tämmöinen vanha heikkotehoinen hehkulamppu.
Hanna: Okei. Eli tosi himmee hehkulamppu. Tämä on houkuttelevan tuntuinen väite, kun tässä on toi tarkka luku. Mutta toi watti tuntuu musta vähän nyt epämääräiseltä asialta tässä. Mun on hyvin vaikea samastaa aivo hehkulamppuun. Ja tämä saa mun aivot vähän solmuun. Joten ihan vaan puhtaasta epäluulosta tätä kaikkea tietoa kohtaan, jota en nyt oikein osaa sulattaa, mä sanon, että tämä on valhe.
Nella: Tämä väittämä on tosi.
Hanna: Ääh [naurahtaa].
Nella: Ainakin laskennallisesti. Eli on olemassa tämmöisiä ainakin laskennallisia tuloksia, että aivojen energia, tämä teho, olisi tosiaan 20 watin luokkaa. Tosin on vähän uudempia arvioita, jotka on heittänyt, että se voisi olla vielä paljon vähemmänkin. Mikä on sillein aika vaikuttavaa, jos mietitään, että miten isoilla tehoilla esimerkiksi meidän tietokoneet tai telkkarit nykyisin käy. Eli puhutaan moninkertaisista luvuista hyvinkin. Mutta sitten toisaalta, että aivot tekee ihan huikean paljon sellaista prosessointia ja laskentaa, mihin meidän nykyiset kotitietokoneet ei pysty mitenkään päin. Niin tämä on musta aivoissa yksi ihan huikean kiinnostava juttu, että miten vähällä saadaan niin paljon aikaan. Eli tämä väite numero yksi ei ole totta. Paksuin aivokuori löytyy, haluatko arvata minkä ikäisiltä henkilöiltä?
Hanna: No en oikeastaan, mutta mä arvaan silti. Tosi iäkkäiltä ihmisiltä, joiden aivoilla on ollut aikaa kypsyä ja rutistua niin kuin aurinkoon jääneellä luumulla.
Nella: Toi on hirveän hyvä vastaus. Mutta oikea vastaus on, että paksuin aivokuori löytyy noin 2-vuotiailta taapero-
Hanna: Eli mä olin tavallaan oikeassa siitä, että synnytään ja sitten jälkeen ruvetaan vaan [naurahduksia] mätänemään.
Nella: Kyllä. Mutta tässä pitää muistaa se, että se aivokuoren paksuushan, se on hyödyllinen asia siinä kehityksen vaiheessa. Ja se, että lähdetään karsimaan, niin se on tärkeetä, koska aivot haluaa olla taloudelliset ja tehokkaat. Eli jos meillä on siellä paljon semmoista sälää, mitä me ei tarvita, niin se on oikeastaan vaan sitten tiellä.
Hanna: Mun aivot olisi voinut saada vähän enemmänkin aikaan selvästi tässä osiossa.
[rauhallista elektronista musiikkia alkaa soimaan taustalla]
Hanna: Nella Moisseinen, kiitos kun olit mukana Utelias mieli -podcastissa.
Nella: Kiitos paljon kutsusta. Tämä oli tosi hauskaa.
[rauhallista elektronista musiikkia, vaimenee taustalle]
Hanna: Kiitos kun kuuntelit Utelias mieli -podcastia. Jos tykkäsit kuulemastasi, kerro siitä kaverillesi.
[rauhallista elektronista musiikkia]