Hanna Hantula: Rani-Henrik Andersson, mitä jokaisen tulisi ymmärtää Yhdysvalloista?
Rani-Henrik Andersson: Se, että ei ole olemassa vain yhtä Yhdysvaltoja, vaan viidenkymmenen hyvin erilaisen osavaltion ja useamman territorion liittymä, joka on hyvin monimuotoinen niin kulttuurisesti, maantieteellisesti, luonnonoloiltaan kuin ihmisiltäänkin.
[rauhallista elektronista musiikkia]
Hanna: Kuuntelet Helsingin yliopiston Utelias mieli -podcastia, joka puhuu tieteestä tunteella. Tässä podcastissa tutkijat saavat puhua niistä asioista, jotka heidän mielestään ovat juuri nyt kiinnostavimpia ja tärkeimpiä. Tänään mun seurana on Rani-Henrik Andersson, Pohjois-Amerikan tutkimuksen dosentti Helsingin yliopistosta. Minä olen Hanna Hantula, tämän podcastin juontaja.
[rauhallista elektronista musiikkia]
Hanna: Rani, sä olet tutkinut Pohjois-Amerikan alkuperäiskansoja, erityisesti lakotoja, 30 vuotta. Tämän takia sä myös puhut lakotaa, tai ainakin käsittääkseni olet puhunut. Miten se sujuu sulta nykyään?
Rani-Henrik: Kyllä se huonommin ja huonommin sujuu. Että silloin kun mä siellä asuin ja olin, niin se oli semmoista suht sujuvaa. Mutta nyt se on kyllä, kun [naurahtaa] ei täällä Suomessa paljon pääse harjoittelemaan. Että sitten kun mä sinne aina menen, niin sitten se muutaman päivän jälkeen alkaa, pystyn taas ymmärtämään ja keskustelemaankin jonkun verran. Mutta kyllä se harjoitusta, niin kuin kaikki kielet, vaatisi. Että nyt se on enemmän ollut mulla käytössä sillain tutkimusmateriaalin kääntämisessä ja vanhoja tekstejä ja tällaisissa. Että harjoitus tekisi siinäkin kyllä mestarin.
Hanna: Sä olet viettänyt lakotojen kanssa aikaa, kun olet tutustunut heidän kulttuuriinsa. Miten pitkään ja milloin tämä kaikki oikein on tapahtunut?
Rani-Henrik: [naurahtaa] Niin kuin sanottu niin tätä on tutkittu jonkun verran, no ei nyt pelkästään lakota-kansaa, vaan muutenkin Pohjois-Amerikkaa jo pitkään. Mutta näitä on näitä periodeja ollut. Lyhyitä, muutama päivä, muutama viikko. Että se on ollut erilaisiin projekteihin aina erilaisia ajanjaksoja. Ja nyt itse asiassa on jokunen vuosi siitä, kun olen niillä seuduilla viimeksi käynyt, kun tutkimusintressit on muuttunut ajan myötä vähän, ja tutkimuskohteet. Niin nyt siitä on jo aikaa. Mutta kyllä siellä aika paljon on tullut, Etelä- ja Pohjois-Dakotassa, aikaa vietettyä.
Hanna: Alkuperäiskansojen kohdalla kuulee aika usein puhuttavan tutkimusväsymyksestä. Eli siitä, että ihmisiä alkaa vähän kypsyttään olla koko ajan tutkimuksen kohteita ja...
Rani-Henrik: Kyllä.
Hanna: ...tarkkailtavana ja vastailemassa kysymyksiin. Miten he oikein on ottaneet sut tutkijana vastaan?
Rani-Henrik: No mä sanon tohon nyt ensin sillain, että nythän puhutaan paljon tämmöisestä dekolonialistisesta tutkimuksesta. Ja mä itse koen sen sillä tavalla, että viimeisimmissä töissäni, tai mitä nytkin teen, niin sen sijaan, että mä vain haastattelisin heitä tai he olisivat jonkinlaisina informaatteina, pyydät heidät mukaan kanssakirjoittajiksi, jolloin myös saadaan paljon syvällisempi näkemys jo asiaan. Mutta jos nyt lähdetään liikkeelle ihan siitä, miten lakotojen kanssa alun perin nuorena tutkijana siellä, niin olin hyvin suomalaisen ujo ja epävarma enkä uskaltanut lähestyä ihmisiä ollenkaan. Tai oikeastaan kesti aika pitkään ennen kuin pääsin sillain yhteisöjen kanssa sisälle. Ja siihen tietysti jonkun verran varmaan auttoi se, että on suomalainen eikä ole yhdysvaltalainen, että ei ole sitä sellaista kolonialismin taakkaa. Ja myös se, että olin opetellut sitä kieltä, että se teki moneen vaikutuksen. Että yleisesti ottaen siellä on muhun henkilökohtaisesti suhtauduttu tosi hyvin, että ei ole mitään. Mutta mä ymmärrän myös, että he on monet, just sata vuotta on antropologit käyneet kyselemässä. Ja mitä siitä on heille hyötyä. Että osa tätä nykyajan tutkimusta on se, että siitä pitää olla oikeasti heille jotain iloa, että he osallistuu tällaiseen tutkimukseen. Eihän siinä muuten ole mitään järkeä.
Hanna: Mikä se hyöty on alkuperäiskansoille?
Rani-Henrik: No tämähän on hyvä kysymys. Että aina ei esimerkiksi historiallisista tutkimuksista ole hyötyä. Jos nyt ajatellaan näitä mun ensimmäisiä väitöskirjasta lähteneitä, niin eihän heille nyt tietysti esimerkiksi mitään konkreettista rahallista hyötyä siitä ole ollut. Mutta ne mun ensimmäiset tutkimukset olikin ihan puhtaasti historiaa. Että siinä se nykyajan yhteiskunnan tarkastelu oli pienemmässä roolissa. Niin niistä varhaisemmista kirjoista ehkä jos ajatellaan, niin se hyöty oli siitä, että koko tämä yhden periodin tarkastelunäkökulma muuttui niitten mun tutkimusten ansioista. Että nyt saa itseään vähän kehua. Että siinä missä siihen asti oli tutkittu asioita vaan valkoisten näkökulmasta hallituksen lähteitä käyttäen ja niin edelleen, niin mä käänsin sen koko narratiivin siihen lakotojen yhteisöstä lähteväksi historiaksi. Että sillain aika monet on sitä kiitellyt. Ja se on ollut se kantava voima mun tutkimuksessa koko ajan, että se näkökulma pyritään viemään sinne kulttuuriin ja yhteiskuntaan. Ja sen takia se lakotan kieli on ollut niin tärkeä, koska mä olen pystynyt sitä kautta tuomaan sieltä ihan sellaisia asioita, mitä kukaan muu ei ole tehnyt, koska ei ole pystynyt niitä tekstejä esimerkiksi kääntämään. Mutta sitten konkreettisia hyötyjä tietysti on esimerkiksi just näissä ympäristöasioissa ja muissa, että voidaan tuoda uusia näkökulmia siihen. Esimerkiksi viimeisimmissä tutkimuksessa olen tehnyt kansallispuistoja, että miten kansallispuistoja hallinnoidaan niin, että alkuperäiskansat pääsee osalliseksi siihen ja tällaisia. Ja parhaimmassa tapauksessa sieltä voisi tulla myös työpaikkoja ja rahaa näistä tutkimuksista näille yhteisöille. Englanniksi käytetään termiä capacity building in communities. Sehän olisi se ideaali.
[rauhallista elektronista musiikkia]
Hanna: Tässä podcastissa tutkijat saavat puhua siitä, mikä heistä on juuri nyt tärkeää. Tänään mun vieraana on siis Pohjois-Amerikan tutkimuksen dosentti Rani-Henrik Andersson Helsingin yliopistosta. Me puhutaan Yhdysvalloista ja yritetään sen historiaa tarkastelemalla ymmärtää onko Yhdysvaltojen ongelma itse asiassa sittenkään polarisaatiossa. Rani, mikä ajanjakso Pohjois-Amerikan historiassa on sulle tutkijana kaikista kiinnostavin?
Rani-Henrik: No kyllä mun täytyy varmaan sanoa se 1800-luvun aika, josta se kaikki mun tutkimusintressi on lähtenyt liikkeelle. Mutta mä olen viime aikoina aika paljon lukenut myös 1700-lukua ja sen vallankumoukseen ja irtautumiseen Britanniasta johtavaa kehitystä. Että se on kanssa tosi mielenkiintoinen, että miten 13 eripuraista siirtokuntaa onnistui kukistamaan maailman mahtavimman imperiumin. Mutta kyllä nykyajan tapahtumat, ajatellaan nyt ympäristöä, ajatellaan ihan siirtolaisuutta, kaikenlaista, mitä siellä on tällä hetkellä käynnissä, niin kyllä tämä on merkittävä ajanjakso Yhdysvaltain historiassa.
Hanna: Peruutetaan 300 vuotta taaksepäin sinne 1700-luvun alkupuolelle, jolloin Yhdysvaltoja ei vielä siellä nimellä ollut olemassakaan. Voisitko puhua siitä, että keitä sen nykyisellä alueella silloin oikein asui?
Rani-Henrik: Okei, nyt tietysti pitää ajatella sillain, että kun ei ollut Yhdysvaltoja, niin ei ollut sen aluettakaan. Vaan on ranskalainen Kanada, on brittiläinen Yhdysvallat, joka rajoittuu, ne 13 siirtokuntaa siihen Appalakkien vuoriston itäpuolelle käytännössä. Sitten on espanjalainen Pohjois-Amerikka, joka ulottuu Floridasta aina nykyisen Teksasin kautta Kaliforniaan. Ja itse asiassa espanjalaisten vaikutus ulottui jo siinä vaiheessa, 1700-luvun alkupuolella, Mississippi-jokea pitkin nykyisen Saint Louisin alueelle. Ja kanadalaiset taas, tai ranskalaiset taas pohjoisesta ihan sinne. Ja ei pidä unohtaa myöskään venäläisiä. Ja sitten on noin 500, 600 alkuperäiskansaa. Elikkä puhutaan alueesta, jossa käydään voimakasta kolonialistista kilpailua eurooppalaisten suurvaltojen välillä. Ja sitten taas usein unohdetaan se, että niillä alkuperäiskansoillakin oli sanansa sanottavana tässä kehityksessä. Että he ei aina ollut pelkästään semmoisena vastaanottavana osapuolena tai passiivisina historian tapahtumien seuraajina, vaan heillä oli rooli kaikessa tässä. Ja monesti hyvin tärkeä rooli. Esimerkiksi Yhdysvaltojen itsenäistymiseen johtaneessa kehityksessä ja näissä suurissa siirtomaasodissa 1700-luvulla, missä Britit liittoutui osa näitten kanssa, ja ranskalaiset osa näitten kanssa ja niin edelleen. Että alkuperäiskansojen rooli siinä kehityksessä, joka johtaa Yhdysvaltain vallankumoukseen, ja siinä vallankumoussodassakin ja sen jälkeen, on ollut tosi merkittävä.
Hanna: Mun ainakin täytyy tunnustaa, että toi on mulle varsin uutta tietoa.
Rani-Henrik: Okei, joo.
Hanna: Että se kuva, mikä Yhdysvaltojen synnystä mulle ainakin on syntynyt, niin on aika paljon jotenkin suoraviivaisempi ja simppelimpi.
Rani-Henrik: Niin, se monesti on hyvin simppeli. Mutta täytyy ajatella se, että jos tullaan 1770-luvulle ja itsenäisyysjulistus, se ei tapahdu tyhjiössä. Vaan sitä edeltää sarja sotia näiden siirtomaavaltojen välillä, joissa esimerkiksi Irokeesiliitto, joka oli tosi vahva liitto 1500-luvulta tonne Yhdysvaltain vallankumoukseen asti, oli aina brittien puolella. Kun taas monet muut oli ranskalaisten puolella. Ja se, miten nämä liittoumat toimi niissä sodissa, niin vaikutti paljon siihen sotien tulokseen. Esimerkiksi se niin sanottu suuri siirtomaasota, eli French and Indian War, joka käytiin tuhatseitsemänsataa-, mitäs se nyt alkoi, kuusikymmentä-jotain. [pieni naurahdus] Mä olen huono vuosiluvuissa. Niin kuitenkin, sehän johti sitten siihen, että britit voittaa ranskalaiset suurelta osin näitten intiaaniliittolaisten avulla ja ajaa ranskalaiset sinne pohjoiseen. Ja käytännössä tulee brittiläinen Pohjois-Amerikka. Ja sitten taas seuraa Yhdysvaltain vallankumous. Ja sitten seuraa vuoden 1812 sota, jossa sitten vakiintuu nykyiset rajat Kanadan ja Yhdysvaltain välille, vasta.
Hanna: Musta on ihan hirveän mielenkiintoista kuulla tutkijan puhuvan tästä näkökulmasta, että mitä toimijuutta just noilla alkuperäiskansoilla on sen ajan politiikassa ja sodissa ollut. Koska aika usein se kuva, mikä, no ihan vaikka vaan suomalaisesta peruskoulusta mulle on välittynyt, on se, että sinne on menty ja sitten on jotakin...
Rani-Henrik: Sitten on otettu pois ja...
Hanna: ...lasihelmillä huijattu vähän alueita.
Rani-Henrik: Niin. Juu, ei se ihan niin yksinkertaista ole. Että eihän sitä nyt, ei ole yhtä vastausta. Että on tota lasihelmikauppaakin tietysti käyty. Mutta sekin pitää ajatella sillä tavalla, että jos Peter Minuit osti Manhattanin muutamalla lasihelmellä, niin ne lasihelmet oli tarvikkeita, joita niillä alkuperäiskansoilla ei ollut. Että sitten taas ne ei myöskään, kun ne möi jonkun alueen, niin ei ne ajatellut, että he ei koskaan enää saa siellä käydä. Että kun tehtiin sopimus vaikka brittien kanssa, niin sen jälkeen-, alkuperäiskansoilla oli vähän semmoinen suomalainen ajattelu jokamiehen oikeuksista, mitä taas briteillä ei ollut. Että jos tehtiin sopimus, niin sitten niillä alkuperäiskansoilla ei ollut enää asiaa sinne. Mutta toisin kuin suomalaiset siirtolaiset esimerkiksi salli heidän vielä metsästää ja kalastaa suomalaisten ostamilla alueilla. Mutta onhan totta kai selvää, että kun eurooppalaiset tulee Amerikkojen mantereelle ja Pohjois-Amerikkaan, niin ne taudit ja muut heikentää tätä alkuperäisväestöä. Ja eurooppalaiset oli tosi hyviä pelaamaan näitä alkuperäiskansoja, käyttämään hyväkseen heidän keskinäisiä vihollisuuksia, usuttamaan kansoja toisiaan vastaan. Mutta monessa tilanteessa oli kuitenkin niin, että eurooppalaiset ei olisi siellä pärjännyt ilman näitä liittolaisia. Ja tästä voisi olla vaikka kuinkakin paljon esimerkkejä, mutta jos ajatellaan nyt ihan sitä Irokeesiliittoa, joka oli niin vahva 1600–1700-luvuilla, että he kontrolloi kaikkea kaupankäyntiä brittiläisten ja eurooppalaisten kanssa. Ja semmoinen yhdysvaltalainen tutkija kuin Richard White kirjoitti 1990-luvun alussa kirjan nimeltä The Middle Ground, joka määritteli semmoisen alueen 1600–1700-luvuilla, Suurten järvien alueen, jossa kaupankäynti ja nämä erilaiset suhteet oli tasapainossa. Eurooppalaiset ei pärjännyt ilman intiaaneja ja nämä intiaanit ei pärjännyt ilman eurooppalaisia. Mutta sitten vähitellen se eurooppalaisten vyöry tavallaan johtaa siihen, mihin se johti. Ja samalla tämä middle ground vähän niin kuin siirtyy paikasta toiseen kohti länttä sitä myöten, kun eurooppalainen asutus sinne siirtyy. Ja tästä tietysti voitaisiin ruveta puhumaan, että miten se eurooppalainen asutus sinne menee. Eihän se ole semmoinen suoraviivainen idästä länteen -rajaseutuajattelu. Pitkään oli vaan hyvin monelta eri taholta. Niin kuin mä jo äsken sanoin, espanjalaisia oli eteläisessä Yhdysvalloissa, nykyisessä Yhdysvalloissa ja niin edelleen. Että se ei ole ollut semmoinen suoraviivainen, tultiin tuohon ja mentiin tuosta tonne. Että esimerkiksi 1763 Britannian kuningas jo kielsi brittiläisiä siirtolaisia menemästä Appalakkien vuorijonon länsipuolelle. Mutta eihän siitä mitään tullut, kun sitten vaan pikkuhiljaa levittäydyttiin ja haettiin lisää maa-alueita ja niin edelleen. Ja rikkauksia. Rikkauksien perässähän ne eurooppalaiset sinne meni. Oli se sitten majava tai maatalous.
[rauhallista elektronista musiikkia]
Hanna: Puhutaan vähän tuosta maasta lisää. Eli siellä tosiaan on ollut näitä erilaisia maa-alueita, jotka on ollut mitkä kenenkin hallussa. Millaiset alueet alkuperäiskansoilla silloin 1700-luvulla oli, esimerkiksi vaikka just lakotoilla?
Rani-Henrik: No lakotojen historia 1700-luvulla on vielä vähän pimennossa, koska he itse asiassa asuivat tuolla Mississippi- ja Missouri-joen itäpuolella nykyisen Minnesotan, Wisconsinin alueilla. Että lakotat irrottautuu omaksi ryhmäkseen vasta 1700-luvun loppupuolella ja siirtyy sitten tuonne länteen, Mississipin länsipuolelle. Mutta aluerajathan ei ollut niin selkeitä. Kun käsitys [naurahtaa] rajasta on semmoinen eurooppalaisperäinen. Raja on tuosta noin ja sä olet tuolla puolella ja mä olen tällä puolella. Ne oli hyvin enemmän, mikä on suomenkielinen sana, joustavat. Mutta silti täytyy myös ymmärtää se, että myös alkuperäiskansoilla oli tarkat alueet, kuka metsästi missäkin. Ja joillakin kansoilla, joilla oli esimerkiksi klaanisysteemi, niin kukin klaani sai kalastaa jossakin joen tietyllä osuudella ja niin edelleen. Että se käsitys, että intiaanit ei niin sanotusti omista maata, ei aina ihan pidä paikkaansa. Että heillä oli ehkä erilainen omistuskäsitys, mutta et kuka sitä tiettyä aluetta hallinnoi. Mutta tiedetään myös esimerkiksi just tuolta tasangoilta aikoja, jolloin eri hyvinkin toistensa niskassa ja vihollisina olleet kansat, niin tietyllä alueella kaikki metsästää esimerkiksi biisonia. Ei ehkä yhtä aikaa, mutta kuitenkin että siellä ei käydä toisten kimppuun. Että on sovittu, että tämä on tämmöinen yhteinen, sanoisinko nautinta-alue. Että sillä lailla rajat ei ollut ehkä tämmöisiä eurooppalaiskäsityksen. Sen takia rajaseutututkimus ja Boarderlands Studies pyrkii tutustumaan myös alkuperäiskansojen rooliin tässäkin asiassa.
Hanna: No Yhdysvallat itsenäistyi vuonna 1776. Ja siinä samalla tämä kokonaisuus sai rajat. Miten ne rajat sitten oikein tästä vähän epämääräisestä tilanteesta muodostui?
Rani-Henrik: No tietenkin itsenäisyysjulistuksen jälkeen käydään vielä sotaa jonkun aikaa ennen kuin päästään kokonaan Pariisin rauhaan 1783. No rajathan on hyvin epäselvät siinä vaiheessa. Että kuten sanoin, niin kuningas oli sanonut, että Appalakkien länsipuolelle ei mennä. Mutta siirtolaisuus oli jo pikkuhiljaa sinne valunut lähinnä jokia pitkin. Joet on itse asiassa kulkuväylä eikä mikään este välttämättä. Sitten pitää myös muistaa, että ne Britannian 13 siirtokuntaa, jotka sitten siinä itsenäistyi, niin ne ei ollut yksimielisiä mistään asiasta. Ei mistään. Ja ne pyrki sitten saamaan omille alueilleen lisää valtaa niillä uusilla alueilla, joita sitten vallattiin. Ja ne riiteli koko ajan niistä eri alueista. Että se tapahtuu vähän kerrassaan. Sitten tietysti 1803 Louisiana ostetaan Napoleonilta. Joka tuo sitten Yhdysvalloille valtavan ison alueen, josta heillä ei ole mitään käsitystä. Ja sitten Jefferson presidenttinä lähettää Lewisin ja Clarkin retkikunnan ottamaan selvää tästä isosta alueesta. Ja sitten siitähän se alkaa sitten se läntinen ekspansio, joka on se suuri yhdysvaltalainen narratiivi. Että sitä ennenhän on ollut tämä brittiläisen Yhdysvaltain narratiivi, joka huipentuu itsenäistymiseen. Ja sitten alkaa tämä läntisen ekspansion narratiivi, joka on se yhdysvaltalainen tarina, Manifest Destiny. Ja Yhdysvaltain kohtalona on valloittaa erämaa ja sivistää siellä olevat ”villit”. Että ne rajat muodostuu hyvin vähitellen. Mutta sitten kuitenkin jos ajatellaan, niin tosi nopeasti, 1890 nykyisen Yhdysvaltojen alue on oikeastaan jo selvä. Joitakin ulkosaaria lukuun ottamatta.
Hanna: Eli kaikki alkaa niistä 13 brittiläisestä siirtokunnasta. Ja sitten yhtäkkiä ollaankin semmoisessa tilanteessa, että on 50 osavaltiota. Mistä ne oikein yhtäkkiä vaan tulee ne osavaltiot?
Rani-Henrik: Tupsahtaa. No siinä on tietysti prosessi. Että kun jollakin alueella on tietty määrä väestöä, niin sitten siitä tulee territorio. Ja sitten kun on vielä enemmän väestöä, niin sitten siitä tehdään osavaltio, jolla on sitten osavaltion oikeudet. Mutta että ei se tupsahda, se on prosessi. Pitää myös muistaa, että nykyisen Yhdysvaltain eteläosat oli siis aluksi Espanjan. Ja sitten Meksikon. Ja vasta 1848 esimerkiksi Kaliforniasta tulee osa Yhdysvaltoja. Erittäin hyvä esimerkki tuolta Pohjois-Amerikasta on vaikkapa neljän nurkan alue, missä Colorado, New Mexico, Arizona ja Utah on ihan, no viivoittimella vedetty se. Ja siellä on semmoinen paikkakin, minne saa mennä katsoon, Four Corners. Siellä on kiva käydä punnertamassakin. Sulla on kädet eri osavaltiossa [Hanna naurahtaa] ja jalat eri osavaltiossa. Että kyllähän se sillain on arbitraaristi ollut, että miten niitä rajoja on vedetty. Ja siinä ei ainakaan alkuperäiskansoilta ole kysytty.
[rauhallista elektronista musiikkia]
Hanna: Hypätään sitten sieltä historian alkuhämäristä nykypäivään. Vaalit ja äänestäminen on tällä hetkellä Yhdysvalloissa ajankohtainen asia. Alkuperäiskansat sai äänioikeuden aika tasalleen sata vuotta sitten, eikö totta?
Rani-Henrik: Joo, 1924.
Hanna: Joo. Mutta sitten se ei vissiin oikein taannut kaikissa osavaltioissa oikeasti oikeutta äänestää?
Rani-Henrik: Ei, eikä mahdollisuuttakaan. Eikä kaikilla ole vieläkään ihan mahdollisuutta äänestää. Ja mitenhän tuon nyt sanoisi nätisti, mutta kyllähän se Yhdysvallat on aina ollut, vaikka se on kansojen sulatusuuni tai miksikä sitä nyt haluttaisiin tänä päivänä kutsua, salaattikulhoksi, niin on myös, no ehkä mä voin sanoa sen suoraan, aika rasistinen maa ollut aina. Että segregaatio vielä mustien suhteen 1960-luvulle, kansalaisoikeuslaki vasta -64. Ja sen jälkiseuraukset nähdään vielä tänäkin päivänä. Ja alkuperäiskansoja kohtaan sama juttu. Että kyllähän monille –, virallisesti äänioikeus 1924, mutta hyvin harva sitä silloin käytti sitä äänioikeutta. Eikä tänäkään päivänä. Ne vaalipiirit on jaettu sillä tavalla kätevästi, että alkuperäiskansojen äänet yleensä katoaa sinne muiden massojen joukkoon. Ja niitä vaalipiirejähän vaihdellaan jatkuvasti. Kumpikin puolue niitä omien etujensa mukaan rustailee. Että se alkuperäiskansojen äänet, se on pieni prosentti kuitenkin tänä päivänä väestömäärästä.
Hanna: Mitä sä sitten ajatellet noin yleisesti ottaen, että millainen tekijä alkuperäiskansat on Yhdysvaltojen politiikassa?
Rani-Henrik: No perinteisesti aika pieni. Mutta viime vaalit oli vähän erilainen, koska Arizona oli yksi näistä merkittävistä osavaltioista, vaa'ankieliosavaltioista. Ja siellä asuvat navahot ja pueblot ja hopit ovat yleensä olleet republikaaneja. Johtuen tietysti taloudellisista asioista. Mutta viime vaalien aikaan oli covid käynnissä ja heille oli myönnetty, kongressi vai kukahan sen oli myöntänyt, covid-avustusta 800 miljoonaa dollaria. Ja Trump ei koskaan tätä rahaa heille tarjonnut, eikä muutakaan apua sinne reservaatteihin, niin he, mä en nyt ihan tarkkoja lukuja muista, mutta tosi voimakkaasti äänestivät demokraatteja. Ja se saattoi vaikuttaa tosi paljon Arizonan tulokseen. Ja ilman Arizonaa Bidenista ei olisi tullut presidenttiä. Toki Georgialla oli merkitys ja niin edespäin ja niin edespäin. Mutta kerrankin oli alkuperäiskansoilla jonkinlainen rooli. Ja nythän on jännä nähdä, että vieläkö he ovat demokraatteja vai mikä on. Mutta tietysti Bidenin hallinnossa on, alkuperäiskansan edustaja on esimerkiksi sisäministeri, pueblo Deb Haaland. Ja sitten muutamia muita merkittävissä viroissa olevia alkuperäiskansan edustajia. Että jos Tim Walzista tulee varapresidentti, niin Minnesotan uusi kuvernööri on alkuperäiskansaan, chippewoihinko hän nyt kuuluu, tai kuitenkin.
Hanna: Okei. Eli siis alkuperäiskansoilla voi kuitenkin olla yllättävän paljonkin...
Rani-Henrik: Joskus.
Hanna: ...merkitystä vaaleissa. Mutta sitten toisaalta mä kanssa huomaan tosta sun vastauksesta, että esimerkiksi presidentin tekemällä politiikalla voi olla aika paljon merkitystä myös sinne alkuperäiskansojen elämään.
Rani-Henrik: On todella paljon. Ja periaatteessahan alkuperäiskansoilla on Yhdysvalloissa niin sanottu government to government -suhde Yhdysvaltoihin. Että he ovat suvereeneja kansoja. Ja se, minkälaista politiikkaa presidentti heitä kohtaan harjoittaa, niin vaikuttaa suoraa sinne. Että jos nyt mennään taaksepäin, Barack Obaman aikana tehtiin tämä Obaman suurin saavutus, tämä Obamacare, Affordable Care Act. Siis kaikki alkuperäiskansat ei ole köyhiä, eikä kaikki reservaatit ole köyhiä missään tapauksessa. Mutta siellä missä on köyhyyttä, niin sitten Obamacare johti siihen, että ihmisillä oli varaa siihen terveydenhuoltoon paremmin. Kun taas Trumpin politiikka oli hyvin erilainen. Trump ei esimerkiksi halunnut suojella suojelualueita. Siellä on jossakin Bears Ears, joka on hyvin tämmöinen tärkeä uskonnollinen paikka. Niin siellä on öljyä ja uraania, mitä lienee. Niin Trump haluaa avata kaiken tämän käyttöön. Ja taas alkuperäiskansat haluaisi niitä suojella monistakin syistä. Ja Trumpin hallinto ei nyt ilmaston suojelusta ja ympäristöstä muutenkaan paljon välittänyt. Että kyllä se presidentin toiminta vaikuttaa suoraan siihen, miten heillä menee.
Hanna: Ja Yhdysvalloissa toi presidentti-instituutio on ihan erilainen kuin esimerkiksi täällä Suomessa. Valtaoikeuksia presidentillä on tosi paljon enemmän.
Rani-Henrik: Kyllä.
Hanna: Miten tuon kokoisessa maassa on päädytty siihen, että keskitetään näin hirveän paljon valtaa yhdelle ihmiselle?
Rani-Henrik: Niin, miten on päädytty [pieni naurahdus]. Periaatteessahan siihen alun perin ei ollut päädytty. Vaan vallan kolmijaon oppi, joissa on kongressi, joka on lainsäädäntö, ja presidentillä oma. Ja sitten oikeuslaitos. Mutta valta on kyllä, en mä haluaisi käyttää sanaa keskittynyt presidentille, koska kyllähän demokraattiset systeemit edelleen toimii. Toimiiko vielä marraskuun jälkeen, niin se nähdään. Mutta että ei esimerkiksi Yhdysvaltain presidentti voi sanoa, että nyt me lähdetään Natosta tosta vaan. Tai että nyt me lähdetään sotimaan jotakin vastaan. Vaan kyllä se vaatii sen kongressin hyväksynnän, sekä edustajainhuoneen että senaatin. Ja se ei ole aina ihan yksinkertaista. Että presidentin valta myös riippuu paljon siitä, mikä on tilanne kongressissa. Että esimerkiksi Barack Obaman toinen kausi meni ”mönkään” sen takia, että hänellä ei ollut sitä enemmistöä siellä kongressissa.
Hanna: Ja siellä kongressissa tosiaan on käytännössä kaksipuoluejärjestelmä, on republikaanit ja demokraatit. Eli se ei ole ihan niin yksinkertaista kuin aikaisemmin sanoin, että valtaa olisi jotenkin keskitetty yhdelle ihmiselle.
Rani-Henrik: Ei.
Hanna: Mutta siinä on kuitenkin se mahdollisuus, että valtaa voi keskittyä yhdelle puolueelle aika paljon.
Rani-Henrik: Puolueelle, joo, näin on.
Hanna: Onko tämä juurisyy siihen, että Yhdysvalloista on jo pitkään puhuttu tosi polarisoituneena yhteiskuntana?
Rani-Henrik: No se polarisaatiotermi on mun mielestä liian yksinkertainen. Mutta on selvää, että järjestelmä, jossa on kaksi pääpuoluetta –, nyt täytyy muistaa, että Yhdysvalloissa on ollut enemmänkin puolueita ja on ollut pienpuolueita. Ja on edelleen, mutta niiden merkitys on aika pieni. Että se, että on kaksi puoluetta, niin väkisinkin jakaa siihen, että olet joko meitä tai noita muita. Ja nythän on mielenkiintoinen kysymys, josta paljon puhutaan, että onko se polarisaatio poliitikoiden ja median luomaa vai tapahtuuko se myös siellä yhteiskunnassa. Okei, jakautumista tapahtuu, se on selvä. Mutta se on paljon monitahoisempaa se jakautuminen. Että presidentinvaalit on aina tiukat, koska sä äänestät demokraattia tai republikaania. Ja väkeä on just sen verran sopivasti näissä osavaltioissa. Mutta että mikä sen polarisaation luo, että onko se se poliittisten päättäjien joustamattomuus, tällä hetkellä ainakin. Ja millaista se tilanne siellä ruohonjuuritasolla on. No okei, tämä MAGA-puolue on oma juttunsa. Mutta sekään ei, eihän nämä MAGA-puolueihmiset ole koko republikaanipuolue. Vaan siellä on hyvin paljon maltillisempia ihmisiä, jotka ovat perinteisen konservatiivisia. Ja taas demokraateissa on hyvin kaukana amerikkalaisittain vasemmalla olevia ihmisiä. Mutta se, että ei sulla ole muuta vaihtoa. Niin sitten nämä kaikki, nekin republikaanit, jotka esimeriksi inhoaa Trumpia henkilönä, äänestävät Trumpia, koska hän edustaa sitä republikaanipuolueen perinteisiä arvoja. Jolloin se johtaa tähän tilanteeseen, joka näyttäytyy hyvin jyrkkänä jakaumana. Todellisuudessa siellä on paljon erilaisia, mä käyttäisin enemmän termiä fragmentoitunut. Että siellä on etnisiä ryhmiä, siellä on uskonnollisia ryhmiä, ja siellä on sitä ja tätä polarisaation sisällä. Se on paljon monitahoisempi juttu kuin vain polarisaatio. Se systeemi aiheuttaa sitten sen.
Hanna: Ja systeemi eli siis kaksipuoluejärjestelmä?
Rani-Henrik: Kaksipuoluejärjestelmä, niin. Tai järjestelmä, jossa kaksi puoluetta dominoi.
Hanna: Niin, joo. Just toi systeemi, että on kaksi puoluetta ja käytännössä useimmat äänestäjät niiden väliltä valitsee, niin tällaiseen suomalaiseen monipuoluejärjestelmään tottuneelle se on vähän välillä eksoottisen tuntuinen tilanne.
Rani-Henrik: Kyllä se on, joo.
Hanna: Miten se Yhdysvaltojen poliittinen jako oikein on syntynyt? Onko se perua sieltä Britanniasta vai mistä se tulee?
Rani-Henrik: Niin, toi on kyllä hyvä kysymys. Kyllä se lähtee jo ihan sieltä niistä alkuajoista, että oli hyvin erilaiset näkemykset siitä, mikä on esimerkiksi liittovaltion tehtävä ja mikä on osavaltioiden tehtävä ja niiden välinen rooli. Ja se alkoi nopeasti jakautumaan. Tosin ne oli kyllä vähän eri päin nämä puolueet silloin mielipiteiltään. Mutta se lähti tosi nopeasti jakautumaan siitä kysymyksestä. Ja sitten tietysti on ollut näitä isoja kysymyksiä vuosien varrella. Sisällissota on yksi näitä jakavia asioita. Jos lähdetään katsomaan niin sanottuja republikaaniosavaltioita ja demokraattiosavaltioita tänä päivänä, niin ne pikkaisen kyllä seuraa sitä vanhan sisällissodan aikaisia rajoja, etelä vastaan ja niin edelleen. Että kyllä se on vaan pitkällisen kehityksen tulos, jossa on useita eri, sanoisinko vaiheita, jotka sitä jakoa tekee.
Hanna: Miksi se on niin yksinkertaistava se kuva, mikä meille siitä välittyy? Onko tämä ihan vaan median syytä?
Rani-Henrik: No en mä nyt lähde mediaa syyttämään tietenkään. Mutta se on myös helppo tapa lähestyä sitä ja keskustella siitä. Ja Suomessahan ei paljonkaan seurata esimerkiksi osavaltion sisäisiä vaaleja, osavaltion senaatteja ja kongresseja, että mitä siellä tapahtuu. Tai oikeuslaitoksen vaaleja, kuvernöörivaaleja. Meillä media keskittyy siihen presidentti-instituution seuraamiseen. Ja silloin se näyttäytyy hyvin polarisoivana, koska meillä on vaikka 75 miljoonaa, jotka äänestää Trumpia ja 81 miljoonaa, jotka äänestää, Bidenia viimeksi [pieni naurahdus]. Mutta että silloinhan se näyttäytyy ihan selvästi, okei, meillä on vaan kaksi eri-
Hanna: Sitähän on hirveän herkullista seurata sitä presidentinvaalia, kun...
Rani-Henrik: Niin.
Hanna: ...siinä on kaksi henkilöä vastakkain ja se on vähän semmoista saippuaoopperaa.
Rani-Henrik: No se... [pieni naurahdus] No kamalaa se on katsottavaa.
Hanna: Kamalaapa hyvinkin.
Rani-Henrik: Mutta Yhdysvalloissahan ei ole vaan yhdet vaalit. Siellä on viisikymmentä eri osavaltiota, joissa järjestetään vaalit, joissa jokaisessa on omat vaalisäännöt, vaalijärjestelmä, vaalisysteemit. Ja samaan aikaan, kun on tämä presidentinvaali, presidentti on siinä niin sanotussa ballotissa, ja se on vaan yksi. Ja siellä on viisikymmentä, jopa sata eri muuta asiaa, mitä ne äänestää paikallistasolta asti. Että se on valtava prosessi. Ja ihan esimerkki, me asuttiin, 2016 oltiin Kaliforniassa Santa Barbarassa silloin, kun oli presidentinvaalit. Niin siellä oli yksi kohta vaaleissa, että käytetäänkö verovaroja uuden päiväkodin leikkikentän perustamiseen. Että tälle tasolle mennään siinä samassa isossa listassa. Kun meillä mennään äänestään presidenttiä, niin sä käyt pistään sen ykkösen, kakkosen siihen, ja se on siinä. Mutta siellä äänestetään monesta monesta eri asiasta. Mutta meillä seurataan vaan sitä presidentinvaalia. Kun esimerkiksi kuvernöörinvaalit on tosi iso asia. Että jos ajattelee, niin Kaliforniankin kuvernöörillä on viisikymmentä miljoonaa alaista, asukasta Kaliforniassa. Ja Kalifornia on yksi maailman suurimpia talousalueita yksinään. Ne on aika isoja tehtäviä ne kuvernöörinkin tehtävät.
Hanna: Suomessa media seuraa aika tiiviisti Yhdysvaltojen politiikkaa, vaikka se sitten onkin sitä presidentinvaalikahinoihin keskittyvää tai presidentin toimintaan helposti keskittyvää. Mutta mihin sä kehottaisit kiinnittämään enemmän huomiota?
Rani-Henrik: Mä kehottaisin, no Suomesta on tietysti vaikea löytää, mutta esimerkiksi tuommoisiin kyselyihin ihmisten arjesta, että miten ihmiset itse näkee sen, että miten heillä menee. Ja eri osavaltioihin kiinnittää huomiota, että näkee, pystyisi hahmottamaan ihmisten tulotasojen eron osavaltioittain, koulutustasojen eroja. Ja myös sen etnisyyden vaikutuksen. Mutta sitä on tietysti vaikea lähteä Suomesta käsin, sun pitäisi oikeasti tehdä tutkimusta. Tai mennä vähintään nyt internettutkimuksen tasolle, että semmoisia löytää. Se ei ole niin helppoa. Mutta mulla esimerkiksi opiskelijat tekee tällä hetkellä, meillä on kurssi näistä vaaleista, niin tutkii eri yhdysvaltalaisia medioita. Viikoittain seuraavat jokainen ryhmä yhtä mediaa ja sitten keskustellaan, että miten erilaisia asioita eri mediat – ja joillakin on paikallislehtiä ja paikallisuutisia – niin miten erilaisia asioita siellä nousee esiin, kun mennään paikallistasolle. Mikä on tärkeetä. Onko se sen bensan hinta vai leivän hinta vai onko se oikeasti se Ukrainan sota. Että nämä on isoja, ja hyvin erilaisia.
[rauhallista elektronista musiikkia]
Hanna: Pelituokio. Rani, sua on pyydetty valmistelemaan kolme tieteellistä väittämää, joista kaksi pitää paikkansa ja yksi on aivan täyttä höpönlöpöä. Mun ja kuulijoiden tehtävä on arvata, että mitkä näistä väittämistä on totta ja mikä taas ei. Ole hyvä, mitä sun väittämät on?
Rani-Henrik: Kovin tieteellisiä nämä ei kyllä ole, mutta enemmän tämmöisiä yhteiskunnallisia. Yksi, perustajaisät olivat kaikki yli 60-vuotiaita allekirjoittaessaan itsenäisyysjulistuksen. Kaksi, Yhdysvalloissa on osavaltio, jonka laki kieltää bensan tankkaamisen autoon itse. Kolme, Arizonan osavaltiossa on navahoreservaatti, joka on eri ajassa kuin Arizonan osavaltio. Ja navahoreservaatin sisällä on hopireservaatti, joka on eri ajassa kuin navahoreservaatti.
Hanna: [naurahtaa] Nämä on tosi hyviä kaikki. Tämä on nyt kyllä aika paha paikka, koska mun mielestä nämä kaikki kuulostaa todella uskottavilta väittämiltä. Eli yksi, perustajaisät oli kaikki yli 60-vuotiaita itsenäisyysjulistusta allekirjoittaessaan. Mä mietin, että tuntuuko tämä uskottavalta ihan vaan siksi, että mun mielikuvissa niillä kaikilla on valkoiset hiukset, mutta ne valkoiset hiukset on ehkä peruukkeja. Joten mä vähän ehkä epäilen tätä. Mä epäilen, että tässä nyt arvoisa vieras on huomannut hyvän jymäytyksen paikan juuri tämän valkotukkaisuuden ansioista. Sitten väittämä kaksi, yhdessä tai useammassa osavaltiossa on voimassa laki, joka kieltää bensan tankkaamisen autoon itse. Mulla ainakin siis kaikennäköiset somefeedit on aina välillä pullollaan jotain semmoisia, että hehee, tiesitkö että tällainenkin aivan sekopäinen laki on voimassa tässä ja tässä Yhdysvaltain osavaltiossa [naurahtaa]. Ja tämä ei ole edes sieltä kreiseimmästä päästä, joten sanoisin, että tuntuu varsin uskottavalta. Eikä mulla ole mitään syytä epäillä tätä. Ja väittämä numero kolme, Arizonassa on navahoreservaatti, joka on eri ajassa kuin muu osavaltio, ja sen sisällä on hopireservaatti, joka on eri ajassa kuin se navahoreservaatti. No huh huh. Me ollaan puhuttu tänään paljon rajoista. Voiko nyt olla sitten kuitenkaan ihan noin epäkäytännöllisesti niitä sinne päätetty. Kyllä mä nyt sitten kuitenkin kallistun sille kannalle, että toi väite numero yksi, perustajaisät oli kaikki yli 60-vuotiaita itsenäisyysjulistusta allekirjoittaessaan, että se on valhetta. Ihan vaan sen takia, että jos mä olisin Rani, niin mä tekisin just tällaisen ansan podcastin juontajalle. Olinko oikeassa?
Rani-Henrik: Olet oikeassa.
Hanna: Jes.
Rani-Henrik: James Monroe oli 18, Aaron Burr 20 ja jopa Jefferson oli vaan 33. Vanhin oli Benjamin Franklin, 70. Ja George Washington oli 44. Että ei ne niin kauheen isiä ollut vielä siinä vaiheessa, 18-vuotias.
Hanna: Mutta se nimi on tosi hämäävä.
Rani-Henrik: Niin on. Ja suurimmalla osalla, veikkaan, myös yhdysvaltaisia mielikuva on hyvin vanhoista miehistä, jotka oli viisaita ja osasivat tämän päätöksen tehdä. Usein myös puhutaan, kun ranskalaiset tuli patrioottien avuksi, tai kapinallisten, näkökulmasta riippuen. Niin Lafayette, joka oli suuri ranskalainen kenraali, oli 17. Että tämähän kertoo siitä ajasta, että lapsuus oli aika lyhyt. Pätee myös tietysti jonnekin Suomen sotiin. Jos rupeaa kyselemään näistä tai katselemaan niitä suomalaisia 1800- ja 1700-luvun päättäjiä, niin aika nuorta porukkaa. Mutta tämä on sillain mielenkiintoinen porukka, että jos Benjamin Franklin on 70 ja sitten nuorimmat on 18, että miten ne on keksinyt [naurahduksia], löytänyt mitään yhteistä sanottavaa toisilleen.
Hanna: Rani-Henrik Andersson, kiitos kun olit mukana Utelias mieli -podcastissa.
Rani-Henrik: Kiitos, kiitos. Tämä oli ihan mukavaa.
[rauhallista elektronista musiikkia]
Hanna: Kiitos kun kuuntelit Utelias mieli -podcastia. Jos tykkäsit kuulemastasi, kerro siitä kaverillesi.
[rauhallista elektronista musiikkia]