Kandidaatin ja maisterin tutkielmat

Yliopistotutkintoon kuuluu aina tutkielma.

Yliopisto-opiskelijana olet akateemisen yhteisön tasavertainen jäsen ja oman tieteenalasi asiantuntija. Tutkielmassa tarkastelet sinua kiinnostavaa tutkimuskysymystä tai -kysymyksiä ja tuotat uutta tutkimustietoa omalta alaltasi tieteellisen yhteisön käyttöön. Tutkielma kirjoitetaan yleensä itsenäisesti, mutta siihen liittyvää tutkimusta voi tehdä tilanteesta riippuen esimerkiksi osana projekti- tai tutkimusryhmän työtä tai esimerkiksi yhteistyössä järjestön tai yrityksen kanssa.

Kandidaatin tutkielma ja kypsyysnäyte

Kandidaatin tutkintoon sisältyvä tutkielma

Alempaan korkeakoulututkintoon sisältyy 6 op:n laajuinen kirjallinen tutkielma.

Tutkielmassa osoitat kykyä tieteelliseen ajatteluun, tieteenalan ongelmien käsittelyyn ja tieteelliseen viestintään. Voit tehdä tutkielman itsenäisesti tai osallistumalla ryhmätyöhön tai laajempaan tutkimusprojektiin. Sinulla on oltava työssäsi selvästi osoitettava ja arvioitava itsenäinen osuus. Kirjoita tutkielma itsenäisesti. 

Tutkielma arvioidaan asteikolla 0-5.

Tutkielmasta laaditaan myös tiivistelmä. Tiivistelmää koskevat ohjeet (esimerkiksi merkkimäärän osalta) vaihtelevat koulutusohjelmittain. Tarkastathan tältä osin ohjeet koulutusohjelmastasi. Lisätietoja tutkielman tiivistelmän laatimiseen löydät .

Kandidaatin tutkintoon sisältyvä kypsyysnäyte

Kypsyysnäyte on erillinen opintosuoritus, josta ei anneta opintopisteitä. Kypsyysnäytteellä osoitat perehtyneisyyttä tutkielmasi tieteenalaan sekä suomen tai ruotsin kielen taitoa. Kypsyysnäyte voi olla esimerkiksi tutkielman osa tai sen tiivistelmä tai muu kirjallinen työ.

Kirjoita kypsyysnäyte, kun olet suorittanut tutkinnon yhteisiin opintoihin kuuluvat .

Kirjoita kypsyysnäyte , suomeksi tai ruotsiksi.

Kandidaatintutkintotodistukseen merkitään koulusivistyksesi kieli sekä se, millä kielellä olet kirjoittanut kypsyysnäytteen. Näin osoitat erinomaisen äidinkielen taidon.

Jos olet saanut koulusivistyksesi muulla kuin suomen tai ruotsin kielellä, voit kirjoittaa kypsyysnäytteen suomeksi, ruotsiksi, englanniksi tai tutkielman kielellä. Tällöin et osoita tutkinnon osana erinomaista kielitaitoa, vaan sinun tulee tarvittaessa hankkia todistus erinomaisesta suomen tai ruotsin kielen taidosta muulla tavalla. Lisätietoa muista tavoista löydät  (valtionhallinnon kielitutkinnot).

Ota yhteyttä , jos olet epävarma siitä, mikä koulusivistyskielesi on.

Kypsyysnäytteen tarkastaa tutkielman ohjaaja, ellei jäljempänä ole muuta ohjeistettu.

Kypsyysnäyte arvioidaan asteikolla hyväksytty/hylätty ja rekisteröidään tutkielmasi hyväksymisen jälkeen.

Yritys tilaa kandin!

Opiskelija voi työstää kandidaatin tutkielman myös halutessaan organisaation kanssa yhteistyössä.

Maisterin tutkielma ja kypsyysnäyte

Ylempään tutkintoon sisältyvä tutkielma

Osana maisteriohjelman syventäviä opintoja laaditaan 30 op:n laajuinen kirjallinen tutkielma (ent. pro gradu). Poikkeuksena lääketieteen, hammaslääketieteen ja eläinlääketieteen tutkintoihin sisältyy 20 op:n laajuinen kirjallinen tutkielma.

Tutkielmassa osoitat sen aihepiirin tuntemusta sekä kykyä tieteelliseen ajatteluun, tutkimusmenetelmien hallintaan ja tieteelliseen kielenkäyttöön. Tutkielma vastaa työmäärältään noin yhden lukukauden päätoimista opiskelua. Tämä kattaa sekä tutkielmaan liittyvän aineiston kokoamisen ja aineiston käsittelyn että työn kirjallisen esittämisen.

Tutkielma arvioidaan asteikolla 0–5.

Ennen tutkielman teon aloittamista tai viimeistään sen alkuvaiheessa sinun on laadittava tutkielman suunnitelma. Suunnitelma käsitellään ja hyväksytään koulutusohjelman opetussuunnitelmassa määritellyllä tavalla. Suunnitelmassa nimetään myös tutkielman ohjaaja tai ohjaajat.

Voit tehdä tutkielman itsenäisesti tai osallistumalla ryhmätyöhön tai laajempaan tutkimusprojektiin. Voit myös tehdä tutkielmasi . Sinulla pitää olla työssä selvästi osoitettava ja arvioitava itsenäinen osuus. Kirjoita tutkielma kuitenkin itsenäisesti. Voit kirjoittaa sen parityönä toisen opiskelijan kanssa vain, jos koulutusohjelmasi on näin erikseen päättänyt. Tällöin tutkielmasta tulee selkeästi käydä ilmi kummankin opiskelijan työn osuus.

Tutkielmasta laaditaan myös tiivistelmä. Tarkemmat tiedot löydät .

Jos annat tutkielmallesi verkkojulkaisuluvan, tarkistathan, että tiedosto on saavutettavassa muodossa. Katso .

Mikäli olet tyytymätön tutkielmasi arvosteluun, voit hakea siihen oikaisua oikeusturvalautakunnalta. Katso tarkemmat .

Ylempään tutkintoon sisältyvä kypsyysnäyte

Kypsyysnäyte on erillinen opintosuoritus, josta ei anneta opintopisteitä. Kypsyysnäytteellä osoitat perehtyneisyyttä tutkielman tieteenalaan. Kypsyysnäyte voi olla esimerkiksi tutkielman osa tai sen tiivistelmä tai muu kirjallinen työ.

Kypsyysnäytteen hyväksyy tutkielman ohjaaja, ellei jäljempänä ole muuta ohjeistettu. Kypsyysnäyte arvioidaan asteikolla hyväksytty/hylätty ja rekisteröidään tutkielman hyväksymisen jälkeen.

Yritys tilaa gradun!

Opiskelija voi työstää maisterin tutkielman myös halutessaan organisaation kanssa yhteistyössä.

Tutustu opiskelijan tarinaan

Graduntekijän elämää!

Maisterin tutkielman tekeminen on iso osa maisteriopintoja. Tutkielman työstäminen on monivaiheinen prosessi. Ei ole yhtä ainoaa ja oikeaa tapaa työstää maisterin tutkielmaa, vaan jokainen tutkielma ja tutkielman työstö on omanlaisensa. Tutustu yhteen opiskelija tarinaan graduntekijän arjesta.

Tiedekunnan graduarkisto

Tutustu tiedekunnan opiskelijoiden graduihin.