En koskaan tule opiskelemaan yliopistossa
Aikoinaan ajattelin, ettei minusta koskaan tulisi yliopisto-opiskelijaa. Yliopisto tuntui etäiseltä ja vieraalta maailmalta. Vaikka mahdollisuus oli mielessä, pidin itseäni enemmän käytännön ihmisenä. Toisaalta myös kiinnostuksen kohteeni – aineet, joihin oli vaikea päästä – loivat epävarmuutta. Vaikka ylioppilaskirjoitukset menivät näissä aineissa hyvin, keskiarvoni jäi matalaksi, kokonaisen numeron alle lukion päättötodistuksen keskiarvon. Siihen aikaan korottamiskertojen määrä oli rajattu, ja minulle jäi kammo koko tilanteesta, joten pari korotusyritystä ei tuottanut haluamaani tulosta.
Ajattelin silloin, ettei pänttääminen ehkä ollut minua varten. Lisäksi yliopiston sivuilta löytyvä maininta kokopäiväisyydestä teki siitä taloudellisesti mahdottoman yhtälön. Tuolloin yliopisto-opinnoissa ei ollut vielä kandivaihetta, joten viisi tai kuusi vuotta putkeen opiskelua tuntui pitkältä ajalta. Hautasin siis koko ajatuksen pitkäksi aikaa.
Päädyin opiskelemaan ulkomaankauppaa ja markkinointia ammattikorkeakouluun, ja koko opiskelun ajan tein töitä osa-aikaisesti. Vakituisen työn sain ennen valmistumista. Elettiin vahvan nousukauden aikaa, ja töitä löytyi hyvin – kiitos Nokian menestyksen, joka takasi vahvan kansantaloustilanteen.
Tykkäsin työstäni ja hankin lisäkoulutusta jatkuvasti, mutta mielessäni kolkutti tunne, että en ollut alallani. Käännekohta tapahtui, kun päätin kokeilla yhden psykologian kurssin suorittamista Helsingin avoimessa yliopistossa. Alku oli haastava, koska perhe-elämä ja vauva-arki vaativat veronsa. Osa luennoista meni aivosumussa huonosti nukuttujen öiden takia. Siitä huolimatta tentti meni hyvin ja sain siitä hyvän arvosanan.
Pikkuhiljaa suoritin lisää kursseja palattuani takaisin työelämään, ja lopulta sain valmiiksi psykologian perus- ja aineopinnot sekä muutaman sosiaalipsykologian kurssin. Sosiaalipsykologia alkoi kiehtoa minua jopa enemmän kuin psykologia, sillä kurssien teemat sivusivat monia työelämässä kohtaamiani ilmiöitä. Huomasin, kuinka valtava vaikutus ihmisten välisellä vuorovaikutuksella oli hyvinvointiin ja innovointiin – erityisesti sosiaalisen median kasvun myötä. Sosiaalisen median lieveilmiöt ja muutokset työssäni herättivät kiinnostuksen ymmärtää näitä ilmiöitä syvemmin.
Lopulta tein ison päätöksen ja hain yliopistoon tutkinto-opiskelijaksi. Sosiaalipsykologia tuntui oikealta valinnalta, ja samalla päätin haastaa itseäni valitsemalla ruotsinkielisen opinto-ohjelman.
Aikaisempi avoimen yliopiston opintojeni menestys riitti sisäänpääsyyn avoimen väylän kautta, ja niin pääsin opiskelemaan valtiotieteitä Soc&kom:iin eli Svenska Social- och Kommunalhögskolaniin, joka on Helsingin yliopiston itsenäinen ruotsinkielinen yksikkö.
Tämä oli minulle paitsi tilaisuus syventää ymmärrystäni, myös oivallinen mahdollisuus hioa ruotsin kielitaitoni sujuvaksi.
Olin toki käyttänyt ruotsia jo kansainvälisessä työssäni ja aikaisemmissa opinnoissa, mutta yliopistotasoisten tekstien ja tenttikysymysten käsittely vaati silti totuttelua. Ensimmäiset kurssit olivatkin alkuun melkoisen haastavia: akateeminen sanasto oli uutta, ja esseiden kirjoittaminen ruotsiksi oli hidas prosessi. Huomasin kuitenkin, että sanat ja käsitteet alkoivat vähitellen jäädä mieleen, ja kielitaito kehittyi nopeasti.
Myös sosiaalipsykologian keskeiset termit ja ilmiöt muuttuivat sujuviksi. Yllättäen huomasin saavani yhä enemmän irti kursseista ja tenttitilanteista. Tähän mennessä kurssit ovat sujuneet hyvin, ja olen todella iloinen siitä, että uskalsin heittäytyä tähän kielikylpyyn – se on ollut korvaamaton kokemus ja kasvattanut rohkeuttani myös jatkoa ajatellen.
Aiempi työkokemus on ollut valtava apu yliopisto-opinnoissa, vaikka alani oli erilainen. Tiedon soveltaminen on ollut minulle helpompaa, ja tutkimuksissa kuvatut tilanteet tuntuvat tutuilta. Suurimmat haasteet ovatkin olleet lähinnä uusien termien ja teorioiden ulkoa opettelussa. Näin vanhempana olen tottunut tietyt asiat tulevat selkärangasta pitkän kokemuksen myötä, tai uutta opetellessani olen tottunut tiedon hakemiseen ja nopeisiin tarkistuksiin, mutta tenttitilanteissa lähteet eivät tietenkään ole käytettävissä. Niitä piti kaivella ulkomuistista. Tämä on tuottanut haasteita. Toki opintojen edetessä tämä asia on vähentynyt. Lisäksi opintojen edetessä tiedon soveltamista toivotaan enemmän, ja toisaalta termit ja teoriat alkavat monen kertauksen jälkeen tulla vihdoin selkärangasta.
Ikäerosta huolimatta olen saanut lämpimän vastaanoton nuoremmilta opiskelijoilta, eikä ryhmätöissä ole ilmennyt ongelmia. Kiinnostukseni sosiaaliseen mediaan ja digitalisuuteen on myös kaventanut ikäeroa, sillä ne ovat aiheita, jotka yhdistävät eri ikäisiä opiskelijoita.
Opinnot yliopistossa ovat herättäneet minussa aivan uudenlaisen innostuksen lukemiseen. Nyt kun käsiteltävät aiheet liittyvät tiiviisti niin omaan työhistoriaani (vain eri kulmasta) kuin yhteiskuntaan laajemminkin, lukeminen tuntuu aidosti palkitsevalta. Aikaisempiin opintoihini verrattuna en enää koe lukemista pakollisena pänttäämisenä, vaan ahmin kirjoja, tutkimuksia ja artikkeleita aiheista.
Erityisesti ruotsinkielinen opintotarjonta on laajentanut näkökulmaani. Sosiaalipsykologian ohella olen valinnut kursseja sosiologiasta, oikeustieteestä ja kasvatustieteestä, jotka ovat syventäneet ymmärrystäni sosiaalisten ja yhteiskunnallisten ilmiöiden taustoista. Näillä kursseilla käsitellyt teemat, kuten etniset suhteet, nationalismia käsittelevät tutkimukset ja yhdenvertaisuuden näkökulmat, ovat laajentaneet ajatteluani sosiaalipsykologian soveltamiskentästä uudella tavalla.
Huomaan, että laaja-alaiset kurssit yhdistyvät mielessäni selkeäksi kokonaisuudeksi, mikä on syventänyt oppimistani. Olen löytänyt yliopiston kautta uusia näkökulmia, ja se on syventänyt kiinnostustani yhteiskunnallisiin kysymyksiin ja ihmisten käyttäytymisen taustalla oleviin ilmiöihin.
Lisäksi huomaan, että keskustelut muiden opiskelijoiden kanssa kehittävän oppimistani, ja moni heidän huomioistaan täydentää omaa ymmärrystäni. Pidän hyvänä asiana, että opettajat ovat lisänneet opetukseen paljon keskustelevia elementtejä.
On ollut hauska huomata, kuinka tiedon jano kasvaa, kun aihe todella kiinnostaa. Lisäksi monipuoliset kurssit ja keskustelut muiden opiskelijoiden kanssa ovat avanneet uusia näkökulmia ja laajentaneet ymmärrystäni. Pystyn myös hyvin nivomaan kaiken oppimani nyt kandityötä kirjoittaessani. Aiheeni käsittelee netin vihapuhetta eli aihetta, joka minua aiemmassa työssäni herätti juuri ajatuksen ja halun ymmärtää ihmisten välistä vuorovaikutusta paremmin. Huomaan, että aiheessa on vielä paljon tutkittavaa. Ehkä tästä avautumassa oma akateeminen polkuni tavalla tai toisella.
Helsingin avoimen yliopiston opinnot ovat olleet minulle valtava etu, sillä niiden avulla pääsin suoraan mukaan tutkinto-opintoihin nopeammin kuin olisin voinut kuvitellakaan. Tämä reitti tarjosi minulle mahdollisuuden kehittää itseäni ja syventää tietämystäni ennen varsinaista yliopisto-opiskelua. Suosittelenkin lämpimästi avoimen yliopiston kursseja kaikille, jotka harkitsevat opintojen aloittamista, sillä ne avaavat ovia moniin eri suuntiin.
Nykyään monille aloille on mahdollista päästä avoimen yliopiston kautta, eikä jokaiselta kurssilta tarvitse edes saada vitosta (korkein arvosana skaalalla 1–5). Esimerkiksi oikeustieteessä ja yhteiskuntatieteissä avoimen väylän kautta pääsy on yhä yleistymässä, ja opiskelijaksi voi tulla suorittamalla riittävän määrän avoimen opintoja. Soc & Kom:iin hakeutuessa on hyvä kuitenkin huomata, että avoimen kautta tehtyjen kurssien vähimmäiskeskiarvo tulee olla 3,5. Alakohtaisesti vähimmäisvaatimus vaihtelee, mutta on yleensä vähintään 3. Se ei kuitenkaan takaa sisäänpääsyä, jos hakijoita on paljon. Tämä vaati sitoutumista, mutta se on täysin mahdollista. Kannattaakin tutustua eri vaihtoehtoihin laajasti.
Itselleni ajatus pääsykokeista tuntui lähes mahdottomalta, kuin Himalajan ylittämiseltä. Sitä se on edelleen. Avoimen yliopiston väylä oli siis minulle korvaamaton mahdollisuus, joka mahdollisti unelmieni tavoittamisen.
Toivon, että omasta kokemuksestani on apua sinulle, joka pohdit samankaltaisia asioita ja unelmia. Yliopistoon vie monta tietä – älä koskaan sano ei koskaan! Kokeile avoimen väylää rohkeasti ja usko itseesi. Se voi avata sinulle uusia mahdollisuuksia ja polkuja, joita et ehkä vielä osaa edes kuvitella. Näin tapahtui minulle.