Rehtori, vararehtorit ja dekaanit

Yliopiston johtoon kuuluvat rehtori, vararehtorit ja yksiköiden johtajat. Rehtorin ja vararehtorit valitsee yliopiston ylin päättävä elin eli hallitus.
Reh­to­ri Sari Lind­blom

Rehtori Sari Lindblomin uusi viisivuotinen toimikausi alkoi 1.8.2023.

Lindblomilla on rehtorikaudellaan vastuullaan muun muassa hyvinvointiin liittyvät asiat, jotka ovat aiemmin olleet vararehtorin vastuualueena.

– Strategiassamme on tavoitteena, että vuoteen 2030 mennessä Helsingin yliopisto on paras paikka opiskella, opettaa, tutkia ja työskennellä. Kestävän hyvinvoinnin edistäminen koko yliopistoyhteisössä on siksi tärkeä tehtäväni, sanoo rehtori Lindblom.

Hyvinvoiva yhteisö on perusta myös yliopiston tulevaisuuden rakentamiselle.

– Viimeiset vuodet ovat osoittaneet sen, miten tärkeä oma yhteisömme on, ja että suuri yliopisto kykenee muuttumaan nopeastikin. Yhteisöllisyyttä ja kykyä muutokseen on hyödynnettävä, kun pohdimme yhdessä, minkälaista yliopistoa haluamme rakentaa, hän sanoo.  

Strategiasta Lindblom nostaa esiin myös tavoitteen olla vastuullisuuden ja kestävyyden edelläkävijä. Yliopiston kestävyys- ja vastuullisuusohjelman toimenpiteiden kautta on otettu monta merkittävää askelta tällä alueella.   

– Vuoden 2023 aikana Helsingin yliopistolla on muun muassa julkaistu uusi kestävyysosaamisen kurssi henkilöstölle, myönnetty koulutusohjelmille siemenrahoitusta kestävyysopetuksen kehittämiseen ja julkistettu Hiilineutraali yliopisto 2030 -tiekartta, kertoo Lindblom. 

– Lisäksi kestävyystutkimusta ja globaaleja kumppanuuksia on tuettu nuorten afrikkalaisten tutkijoiden liikkuvuutta edistävällä ohjelmalla. Ohjelmaan valitut tutkijat edistävät yhteistyöprojekteillaan YK:n kestävän kehityksen tavoitteita. Työssä kestävyyden ja vastuullisuuden puolesta korostuvat globaalit kumppanuudet ja laaja-alainen yhteistyö, lisää Lindblom.

FT Sari Lindblom on psykologi ja yliopistopedagogiikan professori. Hän on toiminut Helsingin yliopiston rehtorin tehtävässä vuodesta 2020 lähtien, ja vararehtorina sekä rehtorin sijaisena 2017–2020. Hän on lisäksi toiminut Yliopistopedagogiikan keskus HYPEn johtajana 2004–2017.

An­sio­luet­te­lo

Sari Lindblom CV (englanniksi)

Sari Lindblom julkaisuluettelo (englanniksi)

Yh­teys­tie­dot

Rehtori

Sari Lindblom

rector@helsinki.fi

PL 3

00014 Helsingin yliopisto

Johdon assistentti

Taina Värri

puh. 0294122210

taina.varri@helsinki.fi

Reh­to­rin pää­tök­set

Rehtorin päätökset 2021-

Vararehtori Kai Nordlund

Vararehtori Kai Nordlundin vastuualueina ovat koulutus, digitalisaatio ja ruotsinkieliset asiat sekä rehtorin tukena taloussuunnittelu ja -seuranta. Nordlund toimii myös rehtorin sijaisena.

Vararehtori Nordlund on aina ajatellut, että opetuksen ja tutkimuksen tulee yliopistossa liittyä läheisesti toisiinsa.

– Helsingin yliopistolla on loistava mahdollisuus hyödyntää korkeatasoista tutkimustaan kasvattamaan entisestään yliopiston ulkopuolelta tulevien maisteriopiskelijoiden määrää. Maisteritason opetusta voidaan suunnata vahvoihin tutkimusaloihimme, jolloin myös nuoremmat tutkijat voivat sujuvasti osallistua erikoiskurssien opetukseen. Tämä kehitys edistää myös tutkimusta, koska lahjakkaat maisterit ovat luontevia kandidaatteja väitöskirjatutkijoiksi.

Laskennallisen tieteen tutkijana Nordlund on seurannut läheisesti digitalisaation vallankumousta kolmen vuosikymmenen ajan. Hän on tehnyt muun muassa yhden ensimmäisistä yliopistojen opiskelijajärjestöjen internetsivuista vuonna 1993.

– Digitalisoitumisen tuoma muutos on ollut nopeaa ja muuttanut elämäämme radikaalisti. Muutos ei ole vain viestinvaihdon nopeutumista vaan myös ihmisten sosiaalisten suhteiden muuttumista. Kehitys jatkuu koko ajan: alkuperäiset verkon käytön ratkaisut ovat jo vanhentuneet, ja uudet ovat entistä monipuolisempia mutta eivät aina helppokäyttöisempiä. On tärkeää koordinoida uusien järjestelmien käyttöönottoa ja testata niitä hyvin loppukäyttäjien edustajilla ennen laajamittaista käyttöönottoa.

Nordlund vastaa myös yliopiston kaksikielisyysasioista.

– Kokemukset siitä, miten opetamme ruotsiksi rinnan suomen kielen kanssa, ovat nyt hyödyksi kun meillä on opetusta entistä enemmän rinnakkain kolmella kielellä.

Hän muistuttaa, että muista kulttuuri- ja yliopistotaustoista tulevat tutkijat tuovat tuoreita näkemyksiä siitä, miten asioita voi hoitaa eri lailla kuin meillä perinteisesti on tehty.

– Helsingin yliopisto on erittäin monikielinen yhteisö. Virallisesti olemme kaksikielisiä mutta käytännössä kolmikielisiä kaikilla kampuksillamme. Etenkin keskustakampuksella on vahvasti edustettuna myös moni muu sivistyskieli kuin englanti. Tämä on rikkaus, jota meidän kannattaa hyödyntää niin opetuksessa kuin tutkimuksessakin.

FT, laskennallisen materiaalifysiikan professori Kai Nordlund on toiminut vuosina 2018–2022 Helsingin yliopiston matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan dekaanina. Hän on toiminut myös fysiikan osaston johtajana vuonna 2018 sekä matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan opetusasioista, kaksikielisyydestä ja infrastruktuureista vastaavana varadekaanina vuosina 2014–2017.

Ansioluettelo

CV Kai Nordlund

Yh­teys­tie­dot

Vararehtori
Kai Nordlund
vr-education@helsinki.fi
PL 3
00014 Helsingin yliopisto

Johdon assistentti
Jessica Mildh
puh. 02941 57664
jessica.mildh@helsinki.fi

Va­ra­reh­to­ri Anne Portaankorva

Vararehtori Anne Portaankorvan vastuualueina ovat tutkimus, tohtorikoulutus ja kestävä kehitys.

Portaankorva nostaa esiin tutkimuksen ja tutkitun tiedon yhteiskunnallisen merkityksen.

– Kaiken päätöksenteon tulisi pohjautua tutkittuun tietoon, vain siten voidaan luoda vaikuttavuutta. Satsaus tieteeseen on satsaus koko yhteiskunnan tulevaisuuteen. Me koulutamme uusia tohtoreita ja tulevaisuuden huippututkijoita, jotka muuttavat maailmaa, hän sanoo.

Helsingin yliopisto on vahva kansallinen ja kansainvälinen toimija ja Portaankorva haluaa varmistaa, että niin on tulevaisuudessakin.

– Meidän täytyy kehittää kriittisesti ja systemaattisesti työtämme, jotta pärjäämme muun muassa kilpailussa kansainvälisestä tutkimusrahoituksesta. Tämän pohjaksi meillä täytyy olla selkeä näkemys ja mittarit siitä, missä asioissa ja keihin vertaamme itseämme sekä miten sijoitumme vertailussa. Helsingin yliopistolle tärkeä menestymisen edellytys on vahvistaa tieteenalojen välistä yhteistyötä ja tutkimustoimintaa.

Anne Portaankorva on taustaltaan neurologi ja on yliopistomaailmassa tekemänsä työuran aikana tehnyt monitieteistä tutkimusta eri tieteenalojen menetelmiä käyttäen. Portaankorvalla on myös johtamisen EMBA-tutkinto ja hän näkee, että se tuo hyvän pohjan laajojen asiakokonaisuuksien johtamiseen. 

– Meillä on vahva demokratia yliopistossa ja tutkijoilla on työssään autonomia. Tutkimuksen kokonaiskuvaa ja tutkimustoimintaa voi ja tulee kuitenkin myös johtaa. Helsingin yliopiston erityisyys on vahva monitieteisyys ja vararehtorina tutkimuksen johtaminen onkin verkostojen johtamista. Lisäksi tehtäväni on edistää tutkimuksen resursointia niin, että olemme houkutteleva paikka tehdä tutkimusta, hän toteaa.

Vararehtori Portaankorvan vastuulla on myös yliopiston kestävä kehitys.

– Kestävyys ja vastuullisuus on iso kokonaisuus ja sen tulee leikata toimintamme kaikki tasot. Se tarkoittaa luontokadon pysäyttämisen ja hiilineutraaliustavoitteiden lisäksi muun muassa tutkimuksen eettisyyttä, kestäviä rahoituslähteitä ja henkilöstöpolitiikkaa sekä sitä, että kestävyys on nivottu kaikkeen opetukseen.

LT, neurologian professori Anne Portaankorva toimi 2022–2023 Helsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan dekaanina. Hän on toiminut aiemmin Oulun yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan dekaanina 2017–2021, Medical Research Center (MRC) Oulun johtajana 2017–2018 sekä Itä-Suomen yliopiston kliinisen lääketieteen yksikön varajohtajana 2014–2016.

Tutkimusportaali: Anne Portaankorva

Yhteystiedot

Vararehtori
Anne Portaankorva
vr-research@helsinki.fi
PL 3
00014 Helsingin yliopisto

Johdon assistentti
Merja Hykkönen
puh. 02941 57662
merja.hykkonen@helsinki.fi

Vararehtori Jouni Hirvonen

Vararehtori Jouni Hirvosen vastuualueina ovat innovaatiot, infrastruktuurit ja tila-asiat mukaan luettuna kampuskehittäminen.

Vararehtori Hirvonen toteaa, että pitkäjänteinen, vapaa, uteliaisuuteen perustuva ja uuden tiedon ja teorioiden luomiseen tähtäävä tutkimus ja tutkijakoulutus erottavat yliopistot muista koulutusyksiköistä. Tätä kautta voidaan luoda pohjaa myös merkittävien innovaatioiden syntymiseen ja edelleen jopa kaupallisten sovellusten kehittämiseen.

– Viime vuosina yhteiskunnallinen vuorovaikutus ja yliopiston tutkimuksesta syntyneet innovaatiot ja niiden kaupallistamiseen tähtäävät toimenpiteet ovat tulleet yhä tärkeämmäksi osaksi Helsingin yliopiston toimintaa. Myös teollisuuden kanssa tehtävät hankkeet ja yhteistyö ovat edelleen tärkeä osa monien tieteenalojen ja tutkimusryhmien arkipäivää.

Jouni Hirvonen nostaa esiin sen, että Helsingin yliopiston osuus Suomen Akatemian huippuyksiköistä, akatemiaprofessoreista, lippulaivoista ja profilointihankkeista on huomattavan suuri. Kotimainen ja kansainvälinen yliopistobudjetin ulkopuolinen kilpailtu tutkimusrahoitus kattaakin monissa tiedekunnissa ja erillislaitoksissa reilusti yli puolet kokonaisrahoituksesta.

– Voidaankin hyvin sanoa, että menestys tutkimuksessa koituu usein myös koulutuksen ja muiden yliopistotehtävien hyväksi. Helsingin yliopiston tutkijat pärjäävät erinomaisesti alati kovenevassa tutkimusrahoituskilpailussa. Innovaatioista ja infrastruktuureista vastaavana vararehtorina tavoitteeni on tukea ja auttaa kaikkia yliopistolaisia pärjäämään yhä kovemmassa kilpailussa resursseista. Kotimaassa parlamentaarinen yksimielisyys kansallisen tutkimus-, kehitys-, ja innovaatiorahoituksen (TKI) nostamisesta 4 %:iin bruttokansantuotteesta on erinomainen mahdollisuus myös meille yliopistolaisille.

Tutkimusinfrastruktuurien kehittäminen ja innovaatioresurssien lisääminen ovatkin vararehtori Hirvosen tärkeitä tehtäviä.

– Helsingin yliopiston kaltaisen suuren ja monimuotoisen toimijan etu ja vahvuus on se, että tutkimuksen kriittinen massa on helpompi saavuttaa kuin pienemmissä yksiköissä. Monitieteiset ja tieteiden väliset tutkimushankkeet ja konsortiot esimerkiksi kestävyystieteiden, ilmakehätieteiden, elämäntieteiden ja humanistis-yhteiskunnallistieteiden sisällä – ja erityisesti niiden välillä – ovat luoneet aivan uutta tutkimus- ja innovaatiokulttuuria yliopistoomme viime vuosina. Kansainvälisessä kontekstissa hyvät tutkimuslaitteistot ja -menetelmät ovat edellytys huippututkijoiden rekrytoinnissa ja ryhmien perustamisessa.

Samoin kansainväliset ja kotimaiset verkostot ovat tärkeä toimintaympäristö ja väylä kehittää yliopiston tutkimusta, infrastruktuureja ja innovaatiota.

– Eurooppalaiset korkeatasoiset LERU ja UNA Europa -verkostot sekä kotimaan yliopistojen UNIFI luovat hyvät mahdollisuudet niin kansainväliseen kuin kotimaiseen yliopistoyhteistyöhön tieteenalakohtaisia ja henkilökohtaisia verkostoja unohtamatta. Innovaatioiden ja kaupallistamistyön näkökulmasta solmittiin keväällä 2022 tärkeä kolmikantayhteistyösopimus tämän alan globaaliin kärkeen kuuluvan monialayliopiston, KU Leuvenin, sekä kotimaisen Aalto-yliopiston kanssa.

Tila-asiat ja kampuskehittäminen ovat aivan uudessa tilanteessa koronapandemian jälkeen. Moni yliopistolainen on jäänyt pysyvästi ainakin osittaiseen etätyömoodiin ja tämä näkyy kampuksilla selvästi vähentyneinä henkilömäärinä ja tilantarpeen vähenemisenä.

– Upeasti toteutettu päärakennuksen peruskorjaus on juuri valmistunut ja rakennus voidaan ottaa täyteen käyttöön. Tilatarpeiden muutoksia ja toiveita on tarkoitus suunnitella yhdessä yliopistolaisten ja asiantuntijoiden kanssa. Kampuskohtaiset tarpeet ja näkemykset otetaan huomioon mahdollisuuksien mukaan.

FaT Jouni Hirvonen on toiminut Helsingin yliopiston farmasian teknologian professorina vuodesta 1998. Hän on toiminut Helsingin yliopiston farmasian tiedekunnan opetusvaradekaanina 2004–2009 ja dekaanina 2010–2022. Tutkimuksesta, tutkijakoulutuksesta ja innovaatioista vastaavana vararehtorina Hirvonen toimi 2022–2023.

 

Ansioluettelo

CV Jouni Hirvonen

Yh­teys­tie­dot

Vararehtori
Jouni Hirvonen
vr-innovation@helsinki.fi
PL 3
00014 Helsingin yliopisto

Johdon assistentti
Jessica Mildh
puh. 02941 57664
jessica.mildh@helsinki.fi

Va­ra­reh­to­ri Han­na Snell­man

Vararehtori Hanna Snellmanin vastuualueena yliopiston johdossa ovat kansainvälisyys, yhteiskunnallinen vuorovaikutus sekä tasa-arvo ja yhdenvertaisuus.

– Työtäni ohjaa vahva yhdessä tekemisen eetos. Haluan kehittää yliopiston yhteiskunnallista vuorovaikutusta sekä kansainvälisyyttä yhdessä muiden kanssa, hän sanoo.

Yliopisto on edistänyt Snellmanin johdolla strategisten kumppanuuksien kehittämistä yliopiston kumppanuusmallin mukaisesti. Strategiset kumppanuudet tarjoavat hyviä mahdollisuuksia niin tutkijoille kuin koko yliopistollekin.

Snellmanin johdolla yliopisto on tehnyt myös uudenlaisia strategisia avauksia eri mantereille. Yliopiston Afrikka-ohjelma tiivistää kumppanuuksia afrikkalaisiin yliopistoihin. Sen tärkeänä osana on mm. liikkuvuusohjelma, joka edistää nuorten lahjakkaiden afrikkalaisten tutkijoiden ja Helsingin yliopiston huippututkijoiden yhteistyötä. Yliopiston arktinen ohjelma vahvistaa yliopiston vahvaa arktista osaamista tutkimuksessa, koulutuksessa ja yhteistyössä.

Yliopiston yhteistyö eurooppalaisten kumppanien kanssa vahvistui merkittävästi, kun Helsingin yliopisto vuonna 2019 liittyi Una Europa –yliopistoverkostoon, johon kuuluu 11 eurooppalaista yliopistoa: Helsingin yliopiston lisäksi Freie Universität Berlin, Universitá di Bologna, University of Edinburgh, Uniwersytet Jagielloński w Krakowie, KU Leuven, Universidad Complutense de Madrid, Université Paris 1 Panthéon-Sorbonne, Universiteit Leiden, Universität Zurich ja University College Dublin.



Yhteistyöverkoston yhtenä johtoajatuksena on tarjota yliopistojen henkilökunnalle ja opiskelijoille uusia mahdollisuuksia opiskeluun, liikkuvuuteen ja työntekoon, sanoo Snellman, joka toimii vuonna 2023 Una Europa -allianssin halituksen puheenjohtajana.

– Yhdessä rakennamme tulevaisuuden eurooppalaista yliopistoa yhteistyössä kumppaniemme kanssa. Una Europassa on kuusi teema-aluetta: datatiede ja tekoäly, Eurooppa-tutkimus, kulttuuriperintö, kestävyys, yhteinen terveys sekä uusimpana uudet materiaalit, kertoo Snellman.

Yliopistolla on yhteistyötä monella tasolla useiden kumppanien ja sidosryhmien kanssa, mitä Snellman haluaa kehittää edelleen.

– Meidän on tehtävä töitä sen eteen, että meillä on kumppaneidemme kanssa jaetut käsitykset arvoista, tavoitteista ja toivotuista käytänteistä. Pidän tärkeänä, että yliopisto kuuntelee herkällä korvalla yhteistyökumppaneitaan ja laajemminkin yhteiskunnasta tulevia signaaleja. Helsingin yliopisto on ainoa koko Suomen yliopisto, meillä on toimintaa ja toimipisteitä kuten tutkimusasemia ja yliopistokeskuksia ympäri Suomen. Yliopiston pitää antaa jotain ympäröivälle yhteisölleen, mutta myös kuunnella tätä yhteisöä ja olla aidossa vuorovaikutuksessa sen kanssa.

Seuraavan lukuvuoden aikana Snellman nostaa esille globaalin vaikuttavuuden kasvattamisen, UNA Europaan liittyvien mahdollisuuksien hyödyntämisen palvelemaan kaikkia tiedekuntia sekä päättäjäyhteistyön kehittämisen kansallisesti ja kansainvälisesti.

Sydämen asiana Snellmanilla on saada yliopiston kansainvälinen henkilöstö enemmän mukaan yhteiskunnalliseen vuorovaikuttamiseen.

FT Hanna Snellman on toiminut kansatieteen professorina Helsingin yliopistossa vuodesta 2012 lähtien. Hän on toiminut Helsingin yliopiston humanistisen tiedekunnan dekaanina 2017–2018 ja varadekaanina 2014–2016.

An­sio­luet­te­lo

CV Hanna Snellman

Yh­teys­tie­dot

Vararehtori

Hanna Snellman

vr-international@helsinki.fi

PL 3

00014 Helsingin yliopisto

Johdon assistentti

Merja Hykkönen

puh. 02941 57662

merja.hykkonen@helsinki.fi

Hal­lin­to­joh­ta­ja Esa Hä­mä­läi­nen

Hallintojohtaja johtaa yliopiston yleistä hallintoa rehtorin tukena ja vastaa yliopiston hallinnon tuloksellisesta, taloudellisesta ja tehokkaasta hoitamisesta, seuraa yliopistoa koskevia asioita ja tekee aloitteita yliopiston hallinnon kehittämiseksi sekä hoitaa muut rehtorin hänelle osoittamat tehtävät. Hallintojohtaja toimii myös yliopiston hallituksen pääsihteerinä.

Hallintojohtajalle kuuluu kokonaisvastuu johtamansa yksikön henkilöstöasioista ja taloudesta sekä omaisuudesta.

Helsingin yliopiston hallintojohtajana toimii valtiotieteiden maisteri Esa Hämäläinen.

An­sio­luet­te­lo

CV Esa Hämäläinen (pdf, cv on englanninkielinen)

Yhteys­tiedot

Esa Hämäläinen

puh. 02941 22212

admindirector@helsinki.fi

PL 3

00014 Helsingin yliopisto

Johdon assistentti

Mari Lehtonen

puh. 02941 22396

mari.h.lehtonen@helsinki.fi

PL 3

00014 Helsingin yliopisto