Retkelläsi kuulet myös reitin varrella olevissa pienissä lammissa kuoriutuvista hyönteisistä ja saat selville, miten ilmastomuutos muokkaa alueen järvien kalastoa ja miten porojen laidunnus suojelee arktisia kasveja.
Alla kurkistus Tsahkaljärven tiedepolun sisältöön. Tiedepolkuaplikaatiosta löydät lisää sisältöä.
Tiedepoluilla on suuri todennäköisyys päästä näkemään maastossa vaeltelevia poroja, sillä Kilpisjärvi ja Käsivarren alue on erityistä poronhoitoaluetta, jossa porot saavat liikkua ja laiduntaa vapaasti. Enontekiössä asustaa noin 20 000 poroa.
Kilpisjärven alueella on ollut ihmisasutusta vuosituhansien ajan. Jopa esihistorialliset asukkaat pitivät Tsahkaljoen suuta hyvänä asuinpaikkana. Laavun ja tupien läheltä on löydetty merkkejä esihistoriallisesta elämästä iskosten eli kivityökalujen valmistuksesta syntyneiden sirpaleiden muodossa. Kivityökalut ovat peräisin kivikaudelta ja varhaismetallikaudelta ja voivat olla iältään 1 500–10 000 vuotta vanhoja.
Tiedepolut webinaarissa arkeologi Oula Seitsonen esittelee alueen asutushistorian vaiheita vuosituhansien läpi kivikaudesta aina nykypäivään saakka.
Lappi lämpenee nopeasti, ja viime vuosikymmenten aikana myös sademäärä on kasvanut. Kesien piteneminen ja lämpeneminen saa lajit laajentamaan elinalueitaan. Näin on käynyt erityisesti kevätkutuisilla lajeilla, kuten kiiskellä, ahvenella ja särjellä, jotka ovat hiljattain vallanneet uusia järviä Kilpisjärven läheltä.
Lämpenemistä ja ravinteiden määrän lisääntymisestä johtuvaa rehevöitymistä on tutkittu Lapissa eniten Kilpisjärven ja pohjoisen napapiirin välisellä alueella, jossa on tehty mittauksia 19 järvestä.
Kun kurkistat lampeen tai järveen ja näet liikettä vedessä, se voi johtua pinnan alla uivista vesihyönteisistä. Vedestä kuoriutuvien hyönteisten eli kuoriutuvaisten elinkierto alkaa munasta, jonka naaras on laskenut joko veteen tai veden tuntumaan odottamaan suotuisia kuoriutumisolosuhteita, jotka useimmiten koittavat keväällä. Munasta kuoriutuu vedessä elävä toukka, joka kasvaa ja kehittyy joessa, kosteikossa, lammessa tai järvessä.
Kun katsot ympärillesi, voit nähdä tunturikoivikosta erottuvan pyöreän, niittymäisen maatilkun. Tätä maatilkkua paimentolaissaamelaiset käyttivät 1960- ja 1970-luvuilla vasanmerkintään eli vasanleikkoon.
Alueen paimentolaissaamelaiset kuuluivat Kova-Labban siidan eli porokylän yhteisöön, jonka jäseniä yhdistivät sukulaisuussuhteet, elinkeino ja laidunmaat. Porot koottiin vasojen korvamerkintöjen tekemistä varten koivusta tehtyyn kevytrakenteiseen aitaan eli kaarteeseen (pohjoissaameksi gárdi), joka palveli vuotuisessa vasanmerkinnässä useiden vuosien ajan.
Tsahkaljärven (pohjoissaameksi Čáhkáljávri) itäpäässä on ollut ihmisasutusta ja -toimintaa vuosituhansien ajan. Varhaisimmat merkit ihmisistä ovat rannan tuntumasta löydetyt kivi-iskokset eli kivityökalujen valmistuksesta syntyneet sirpaleet, jotka ovat peräisin kivikaudelta.
Toiseksi vanhimmat merkit ovat noin tuhannen vuoden takaa, jolloin jokisuulla oli varhaisten saamelaisten poronhoitajien asutusta. Paimentolaissaamelaiset käyttivät aluetta tilapäisenä asuinpaikkanaan aina 1900-luvun alkupuolelle saakka vaeltaessaan porojensa kanssa perinteisen vuotuiskierron mukaisesti.