Luonnontieteiden, bio- ja ympäristötieteiden ja tekniikan tutkimuksen toimikunta

Tältä sivulta löydät perustietoa Luonnontieteiden, bio- ja ympäristötieteiden ja tekniikan tutkimuksen tutkimuseettisen toimikunnan tehtävistä ja toiminnasta. Löydät toimikunnan jäsenet, yhteystiedot ja ohjeita lausuntopyynnön laatimiseen.

Lausuntopyyntö voi liittyä esimerkiksi muilla kuin ihmistieteiden menetelmillä tehtävän tekoälytutkimuksen etiikkaan, tutkimuksen kaksikäyttöön tai tutkimukseen, jonka toteuttamisella tai tuloksilla on vaikutuksia luonnon monimuotoisuuteen, ilmastoon tai ympäristöön. Ihmisiin tai eläimiin kohdistuvan tutkimuksen eettinen ennakkoarviointi suoritetaan muissa eettisen ennakkoarvioinnin toimikunnissa.

Toimikunta ohjaa lausunnoillaan ja toiminnallaan eettisyyden kehittymistä luonnontieteiden, bio- ja ympäristötieteiden ja tekniikan tutkimuksen aloilla. Lisäksi toimikunta opastaa tutkimuseettisissä kysymyksissä ja neuvoo tutkimuseettisten ongelmatilanteiden ratkaisemisessa.

Toimikunnan jäsenet toimikaudella 2022–2025

Puheenjohtaja

Vanhempi yliopistonlehtori Ilkka Korpela, maatalous-metsätieteellinen tiedekunta

 

Sihteeri

Asiantuntija, FT Ulla Lahtinen, Tutkimuspalvelut

 

Jäsenet

Apulaisprofessori Johan Ekroos

Professori Emilia Kilpua

Professori Gareth Law

Yliopistonlehtori Sirkku Manninen

Yliopistotutkija Päivi Mäntyniemi

Professori Jukka Nurminen

Apulaisprofessori Laura Ruotsalainen

Professori Susanne Wiedmer

Apulaisprofessori Indre Zliobaite

Asiakirjan toimittaminen

Arvioitavan tutkimuksen tulee olla osa Helsingin yliopiston tutkimustoimintaa. Lausuntoa hakevan päätutkijan tai osatutkimuksen vastuututkijan tulee olla työsuhteessa Helsingin yliopistoon. Riittävä affiliaatio on myös kyseessä olevan tutkimuksen Helsingin yliopistoon myönnetty hankerahoitus, apuraha tai vastuututkijan vierailusopimus hankkeen toteuttamisen ajaksi.

Toimikunta ei käsittele jo aloitettuja tutkimuksia.

Tutustu huolellisesti lausuntopyynnön ohjeisiin. Varmista, että olet liittänyt lausuntopyyntöön kaikki vaaditut liitteet.

Toimikunta edellyttää lausuntonsa perusteeksi seuraavat asiakirjat:

  • Saatekirje
  • Perustelu eettisen ennakkoarvion tarpeelle
  • Korkeintaan kuusi sivua pitkä tutkimussuunnitelma
  • Tutkimuksesta vastaavan henkilön arviointi tutkimuksen eettisyydestä
  • Aineistonhallintasuunnitelma
  • Tarvittaessa tieteellisen tutkimuksen tietosuojailmoitus, jos tutkimuksessa käsitellään henkilötietoja.

Dokumenttien tulee olla englanninkielisiä.

Eettiselle toimikunnalle tulee kuvata tutkimuksen mahdolliset haitat ja riskit niin, että toimikunta voi arvioida tutkimuksen eettisyyttä punniten tutkimuksesta koituvia mahdollisia haittoja suhteessa tutkimuksella tavoiteltavaan tietoarvoon.

Toimikunta noudattaa viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999) mukaisesti julkisuusperiaatetta, jonka mukaan viranomaisten asiakirjat ovat julkisia. Tähän perustuen ja toimikunnan päätöksen mukaisesti kaikki, paitsi tutkimussuunnitelmat liitteineen, ovat julkisia asiakirjoja.

Kokousaikataulu

Kokouspäivät syksyllä2024 ovat:

24.9.2024
12.11.2024

Pyydä lausuntoa

Toimita lausuntopyyntösi yhtenä pdf-dokumenttina viimeistään kaksi viikkoa ennen toivomaasi kokousta.

Lähetä lausuntopyyntöhakemuksesi e-lomakkeella.