Elokuvalla ja televisiolla on tärkeä rooli yhteiskunnassa ja yksittäisten ihmisten elämässä. Elokuva- ja televisiotutkimus tarjoaa käsitteellistä välineistöä ja historiallisen perspektiivin elokuvan ja television ymmärtämiselle ennen kaikkea audiovisuaalisen kerronnan muotoina.
Elokuva- ja televisiotutkimus on lukuvuoden 2023-2024 alusta lähtien taiteiden tutkimuksen maisteriohjelman oppiaine.
Avoimen yliopiston opintotarjonnassa on yksittäisiä elokuva- ja televisiotutkimuksen kursseja, jotka ovat osa taiteiden tukimuksen maisteriohjelman opintoja. Kurssit vaihtelevat lukuvuosittain.
Tutustu kurssien esitietovaatimuksiin. Tarkemmat tiedot löydät kurssisivulta. Opintoihin ilmoittaudutaan kurssi kerrallaan.
Elokuva- ja televisiotutkimus on lukuvuoden 2023-2024 alusta lähtien taiteiden tutkimuksen maisteriohjelman oppiaine.
Avoimessa yliopistossa voit opiskella myös kesällä; kursseja alkaa aina toukokuun alusta elokuun loppuun saakka. Valtaosa opinnoista järjestetään verkossa.
Elokuva- ja televisiotutkimuksen opinnoista järjestetään kesällä etäopintoina kurssi
Ihanne, inhokki vai peilikuva? - Presidentti Yhdysvaltain nykykulttuurissa ja mediassa, Etäopetus 5 op (TTM-EL503, TTM-EL351, TTM-EL352, TTM-EL353)
Jos olet suorittanut aiempina vuosina elokuva- ja televisiotutkimuksen opintoja, voit tarkistaa oheiselta sivulta opintosuoritustesi vastaavuuden nykyisten kurssien kanssa.
Tietoa aiemmin järjestetyistä opinnoista löydät Opiskelu-palvelun kurssihausta.
Löydät opiskeluun liittyvää tärkeää tietoa Opiskelijan ohjeista.
Uudelle opiskelijalle: Tutustu opiskelun muistilistaan, josta löydät kootusti opiskelun eri vaiheisiin liittyvät käytännöt ja ohjeet.
Mikäli et löydä kysymykseesi vastausta, ota yhteyttä!
Avoimessa yliopistossa suorittamasi opintopisteet kirjataan Helsingin yliopiston opintotietojärjestelmään, ja ne on mahdollista hyödyntää yliopistotutkinnossa myöhemmin. Opinnoista on apua myös, jos valmistaudut seuraaviin valintakokeisiin.
Moniin Helsingin yliopiston koulutusohjelmiin on mahdollista hakea avoimessa yliopistossa suoritettujen opintojen perusteella. Tätä vaihtoehtoa kutsutaan avoimen väylän hauksi.