Teologit työelämässä

Yliopisto seuraa valmistuneiden työelämään sijoittumista uraseurantojen avulla. Viimeisimpien selvitysten mukaan teologian maistereiden työllistyvyys on erittäin hyvä ja teologit ovat tyytyväisiä tutkintoonsa työuransa kannalta.
Tilastotietoa uraseurantaraportista

Teologisesta tiedekunnasta vuonna 2016 valmistuneiden työllistyminen viisi vuotta valmistumisen jälkeen:

Mihin teologit työllistyvät

Teologit työllistyvät koulutustasoaan erittäin hyvin vastaaviin tehtäviin: 84% on sitä mieltä, että heidän työnsä vastaa vaativuustasoltaan erittäin hyvin yliopistotasoista koulutusta ja 78% hyödyntää työssään yliopistossa oppimiaan tietoja ja taitoja. Teologit ovat tyytyväisiä tutkintoonsa työuransa kannalta.

Teologiselta alalta työllistytään monipuolisesti yhteiskunnan eri sektoreille. Teologit ovat uskontojen, kulttuurien ja arvojen asiantuntijoita. Teologian alan osaajat ovatkin kysyttyjä yhteistyökumppaneita tiimeissä ja projekteissa, joissa eri kulttuureista ja taustoista tulevien ihmisten kanssa toimiminen on osa menestyksekästä työskentelyä. Myös teologien eettinen osaaminen, arvojen tuntemus ja hyvän elämän ymmärrys ovat monessa yrityksessä nykyään tarvittua asiantuntemusta. Teologit ovat moniosaajia, jotka työskentelevät usein osana eri alojen asiantuntijoiden tiimejä.

Perinteisistä ammateista tiedekunnassa voi saada kelpoisuuden papin tehtäviin tai opintojen osana suoritetun aineenopettajan pätevyyden. Valmistuneista vajaa kolmannes työllistyy kirkolliselle alalle ja joka viides opetusalalle. Hieman yli puolet työllistyy muille yhteiskunnan sektoreille. Kirkolliselle alalle suuntaavat työllistyvät paitsi evankelis-luterilaisen kirkon myös kirkollisen ja uskonnollisen järjestökentän palvelukseen. Opettajat työllistyvät useimmiten toisen asteen oppilaitoksiin.

Perinteisten ammattialojen lisäksi teologiselta alalta työllistytään enenevässä määrin myös laajasti yhteiskunnan eri sektoreille. Teologit hakeutuvat usein järjestöjen, säätiöiden ja ammattiliittojen tehtäviin sekä valtion tai kunnan palvelukseen. Tyypillisiä asiantuntijatehtäviä, joihin teologit suuntautuvat, ovat hallinto-, suunnittelu- ja kehitystehtävät. Teologit työskentelevät myös esimerkiksi viestintä- ja mediatyössä, HR-tehtävissä, johtotehtävissä, politiikassa, konsultteina, markkinointi- ja myyntitehtävissä, kulttuurialalla, kirjailijoina, muusikkoina, taiteilijoina ja tutkijoina.

"Uskonnot ja uskonnollisuus eivät ole katoamassa yhteiskunnasta. Meillä on jatkossakin tarvetta uskonnollisten ilmiöiden asiantuntijoille."
Alumnihaastatteluja

Haastattelut on videoitu vuonna 2019.

Marianne Heikkilä, pääsihteeri, Marttaliitto
Lauri Kemppainen, rap-artisti, teologi ja kirjoittaja
Timo Lappalainen, toiminnanjohtaja, Kepa
Mikko Leskelä, liiketoiminnan kehittämisen yhteissuunnitelutoimisto Promooto
Sini Paukkunen, yksikönpäällikkö, Ulkoministeriö
Pasi Peiponen, toimittaja, YLE
Anna Saurama, uskonnonopettaja