[äänite alkaa]
Puhuja 1 [00:00:00]: Mun mielestä meillä ei riittävästi opeteta, eikä edes vaadita tieteen popularisointia.
Haastattelija 1 [00:00:22]: Tieteen yleistajuistaminen on taitolaji. Etenkin sosiaalisen median ärsyketulvassa. Ei ole helppoa puhua yksinkertaisesti, ymmärrettävästi ja viihdyttävästi asioista, jotka ovat monimutkaisia, vaikeaselkoisia ja harvoin erityisen viihteellisiä. Mutta se on mahdollista, kuten monet sosiaalisessa mediassa aktiivisesti toimivat tutkijat ovat osoittaneet. Sosiaalisessa mediassa plastiikkakirurgiaa yleistajuistaa Plastiikkaope, mutta millaisilla keinoilla. Ja mitä Plastiikkaope itse ajattelee yleistajuistamisesta? Minä olen Aleksi Peura ja kanssani keskustelemassa tieteen yleistajuistamisesta on Plastiikkaope, eli professori Virve Koljonen. Tervetuloa.
Puhuja 1 [00:00:57]: Kiitos, Aleksi. Aivan mahtavaa, että kutsuit minut. Mä oon itse asiassa toivonut jo tosi pitkään, että joku kutsuisi minut podcastiin puhumaan. Ja tässä sitä nyt ollaan.
Haastattelija 1 [00:01:07]: Hyvä asenne. Aloitetaan ihan puhumalla siitä, että mitä nämä... Siis Plastiikkaope-tilillä teet videoita Instagramiin. Ovatko nämä videot sun mielestä avoimia oppimateriaaleja? Ovatko ne tieteen yleistajustamista, tai tiedeviestintää? Vai onko ne sosiaalisen median sisältöjä, eli tämmöistä niin sanottua contentia? Onko ne jotain ihan muuta, vai kenties kaikkea näistä?
Puhuja 1 [00:01:29]: No, varmaan ne on noita kaikkea kolmea. No, ne on tietysti sosiaalisen median contentia, koska ne on somessa. Mutta itse mä ajattelen, että ne on oppimateriaaleja ja sitten tätä tieteen yleistajuistamista. Koska mun videot on oppimateriaaleja, eikä esimerkiksi videoita mun elämästä, missä mä hyppelen joogahousut jalassa jossain puistossa, niin mulla on oikeasti pedagogisia periaatteita joita mä noudatan, kun mä teen niitä videoita. Ensin on, mikä on tosi tärkeä, on tämä just-in-time learning, mikä liittyy tähän avoimiin oppimateriaaleihin. Eli se on saatavilla mihinkä aikaan tahansa. Ja mun tili on avoin kaikille. Eli se oli se ensimmäinen. Sitten toinen on microlearning, joka sitten tarkoittaa sitä, että siinä yhdessä videossa keskitytään yhteen asiaan. Esimerkiksi johonkin toimenpiteeseen, tai johonkin käsitteeseen, eikä niissä yritetäkään ratkoa kaikkia maailman ongelmia yhtä aikaa. Sitten, koska ne on videoita, niin on tosi mielenkiintoista tämmöisen multimedia learning, eli multimediaoppimisen tapoja tuoda siihen. Se, mihin mä olen nyt erityisesti keskittynyt näissä videoissa on se, että sitä tietoa annetaan usealla tavalla yhtäaikaisesti. Eli meillä on video. Sitten mä laitan siihen tekstiä, tai sitten siihen tulee tavallaan kertojan ääni päälle. Ja sitten tämän multimedia learning principlen mukaan ne pitää olla synkronoitu ajallisesti ja paikallisesti. Tämä on minulle hyvin tärkeä homma, että ei vain näytetä jotain, vaan kerrotaan perusteita. Ja sitten mä käytän myöskin aika paljon nuolia ja symboleja, että ihmiset huomaavat siinä, että nyt tämä on tärkeää. Kuulijoille tosiaan vielä tiedoksi, että minä käytän yleensä silikonisia malleja, eli niissä minun videoissa ei roisku veri, eikä suolenpätkät. Kyllä niitä uskaltaa käydä katsomassa, vaikka ne ovat lääketiedettä.
Haastattelija 1 [00:03:41]: Tosiaan niin kuin sanoit, niin valtaosa näistä sun videoista on tämmöisten erilaisten toimenpiteiden, vaikka haavojen ompelemista, tai muuta. Esimerkinomaisesti.
Puhuja 1 [00:03:53]: Aivan.
Haastattelija 1 [00:03:54]: Mutta kuka näiden videoiden kohdeyleisö sun mielestä on? Koska lähden siitä oletuksesta, että ihan joku Matti Meikäläinen ei kuitenkaan ala näiden videoiden perusteella ratkomaan jotain post-op hematoomaa, tai muuta tämmöistä. Kenelle sä nämä videot ensisijaisesti teet?
Puhuja 1 [00:04:02]: Sillon kun mä aloitin tämän, niin ensisijainen kohdeyleisö oli lääketieteen opiskelijat. Mä koin silloin, että tämä lääketieteen koulutusohjelma on paisunut niin järkyttävän suureksi, että siellä ei pysty näyttämään eikä opettamaan kaikkea, mitä minä haluan. Mutta sitten hyvin nopeasti minulle kävi selväksi, että tällaiselle contentille mitä minä teen, niin sillä on tosi paljon kysyntää, koska niitä seuraajia alkoi tulemaan ihan kahden viikon aikana tosi paljon. Olen huomannut, että minua tietysti seuraavat lääketieteen opiskelijat. Sitten mulla on ihan eri alojen kollegat. On terveyskeskuslääkäreitä. Mulla on hoitajia ja opiskelijoita. Ja sitten mulla on ihan myös maallikkoseuraajia. Ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneet siitä lääketieteellisestä toimenpiteestä. Ja ehkä, jos me ajatellaan... Sä käytit tuossa sanaa Matti Meikäläinen. Mä ajattelen myöskin sillä lailla, että mä näytän yksinkertaistetusti sen toimenpiteen. Jos ihminen on vaikka menossa siihen, tai se miettii että mitenhän tämä tapahtuisi, niin se että näkee mitä siinä tapahtuu, niin sehän vie vähän sitä pelkoa pois, koska osaa sitten ennakoida niitä asioita. Vaikka me koko ajan selitetään sairaalassa mitä me tehdään ja kerrotaan se, mutta että ihminen on asetettu usein sellaiseen asentoon ja se on peitelty liinoilla, että se tieto jää... Ei se näe sinne hoidettavalle alueelle, että se tieto jää usein sitten vaan sen senhetkisen kerronnan varaan. Sen takia mä ajattelen, että kun mä näytän näitä videoita, niin se lisää tavallaan potilasturvallisuutta. Ja myöskin varmaan sitten sitä, että uskaltaa mennä lääkäriin. Sä otit tuossa tuon post-op hematooman, eli leikkauksen jälkeinen verenvuoto -videon esille. No, ensinnäkin siinä ei tietenkään ole ihan oikeaa verta, vaan se on mustaviinimarjamehua, mihin olen laittanut gelatiinia, että se näyttää yllättävän paljon tuollaiselta maksoittuneelta vereltä. Sehän on aika tavallinen asia, että leikkauksen jälkeen voi tulla tämmöinen. Sitten jos vaikka katsoo sen mun videon, niin sitten näkee, että okei, eihän se nyt olekaan iso juttu, mitä siinä tehdään. Se voi sitten ehkä myöskin - ajattelen näin - lieventää sitä pelkoa hakeutumaan hoitoon.
Haastattelija 1 [00:06:37]: Sinulla on myös näissä videoissa tosi tärkeässä roolissa huumori. Eli tasapaino sellaisen kepeyden, hauskuuden, nolouden ja myötähäpeänkin nuoralla, mutta samaan aikaan hyvin informatiivisia videoita. Miten sinä tavallaan itse ajattelet tällaista huumorin ja tieteen tasapainoilua ylipäänsä?
Puhuja 1 [00:06:58]: Itsehän tietysti ajattelen sillä lailla, että olen ihan mahdottoman hauska ihminen. Sillä lailla se tulee varmaan sen takia esille niissä. Yritän aina ihan tietoisesti upottaa sen huumorin sillä lailla, että se olen minä jolle nauretaan, tai sitten siinä nauretaan minun kanssa. Se on kieltämättä hankalaa ja vaikeaa. Sitten toinen juttu on tietysti se, että onneksi alan olemaan jo niin vanha, että ei mua harmita, jos mä vaikka jotenkin nolaan itseni niissä videoissa. Ja jollekin voi tulla vaikka myötähäpeä. Mutta sehän on inhimillistä. Niinhän meille kaikille tapahtuu.
Haastattelija 1 [00:07:41]: Kyllä. Sunhan myös tuolta kanavalta löytyy ihan semmoisia... Mä nyt oon käyttänyt termiä sketsivideot, eli esimerkiksi ironneen hampaan kiinnityksestä. Siellä on selkeästi näyteltyjä ja sulla on avustajia siinä. Siellä on hyvin monenlaisia. Ei vain, kun puhutaan näistä operaatioiden, leikkausten, tai haavojen umpeen ompelemisen tyyppisistä videoista. Siellä on paljon muutakin myös. Sä myös jollain määrin otat vähän poliittisesti kantaa. Ei nyt mitenkään puoluepoliittisesti tai muuta, vaan että sulla oli seksuaalivähemmistöjen puolesta joku kannanotto. Ja tanssit Teemu Keskisarjan voitteko kuvitella -hokemaa käyttävän remixin päälle. Mitä internetiä yhtään tunnen, niin voisin kuvitella, että nämä ovat vähän aiheuttaneet semmoista... Tai ovatko aiheuttaneet närää katsojissa, että tämä plastiikkakirurgiaa popularisoiva kanava alkaa ottamaan poliittista kantaa?
Puhuja 1 [00:08:29]: Joo, mä en ole itse sitä ehkä tuolla lailla ajatellut. Okei, sä otit nyt ensin sen hampaan irtoamisen, että mitä tehdä, jos hammas irtoaa. Yleisin tapahan, että miten hammas irtoaa tutkimusten mukaan on lääketieteessä W01, eli kaatuminen samalla tasolla. En mä en näe tärkeänä sen välittämistä, vaan tarinan kertominen. Mähän siinä kävelen ja sitten kaadun. Se on aivan hirveää ylinäyttelemistä. Mä tiedän. Siinä haettiinkin vähän sitä, että mä yritän sitoa sen opetettavan, koulutettavan, näytettävän asian tällaiseen yleisinhimilliseen kontekstiin, että kaikkikin lähes kävelevät ja voivat kaatua. Silloin se hammas irtoaa - ja mitäs sitten tehdään? Sitten tämä Teemu Keskisarja, se oli kans sellanen hetken laulu. Siitähän tuli aika populaari ja se levis somessa monessa kanavassa. Siinä kun kuunteli sitä Teemun puhetta, niin hän puhuu siinä tekokynsistä, irtoripsistä ja sitten partavedestä. Ja sattumalta nämä kaikkihan on kielletty sairaalassa. Siinä kävi sillä lailla, että kun mä sitten tajusin sen rinnastuksen, niin mun oli oikeasti ihan pakko tehdä tällainen video, että missä me ollaan meidän haavahoitajan kanssa, käytetään sitten siinä erilaisia filttereitä. Ja miksasin sitä vielä, että siinä lukee se sairaalassa. Okei, se saattaa olla ehkä vähän terveydenhuollon sisäpiirin vitsi, mutta kyllä siitä yllättävän paljon tykättiin.
Haastattelija 1 [00:10:33]: Kuulemani mukaan jonkinlaista yleissivistystäkin omaan, niin mullakin on suuria vaikeuksia ymmärtää lääketieteen tutkimuksista ihan otsikoita. Voisin kuvitella, että tämmöisen tutkimuksen popularisointi, tai yleistajuustaminen on kovin vaikeaa. Etenkin kun ottaa huomioon, että lääketieteellistä tutkimusta yleistajuistetaan kyllä aika paljon sanomalehdistössä. Sehän on tiedeuutisten vakiokauraa, että tomaatti aiheuttaa syöpää, tai näin et vanhenne, tai jotain muuta mitä ne otsikot onkaan. Mutta mä vähän veikkaan, että toimittajat harvoin ovat maallikoita paremmin perillä lääketieteellisen tutkimuksen hienouksista. Siinä on varmaan aika semmoinen paksu filtteri tavallaan, minkä läpi sitä luetaan. Millaista sun mielestä on huono tieteen yleistajustaminen? Ja kertoisitko omasta lähestymistavasta popularisointiin, joka tietenkään ei ole huono?
Puhuja 1 [00:11:20]: Mä tunnistan tuon, koska välillä minullakin on vaikeuksia ymmärtää vaikkapa jonkun toisen lääketieteen alan otsikoita. Okei, ensinnäkin tietysti jokaisella alallahan on oma sanastonsa. Ja sitten on vielä se oma slangisanasto. Ja jos ei ole sitten sisällä siinä skenessä, niin ei välttämättä ymmärrä, että mistä tämä toinen puhuu. Ja jos sitä ei ennen kaikkea avata ja yritä käyttää selkosuomea ja sellaisia sanoja, jotka kaikki ymmärtävät. Mun mielestä meillä ei riittävästi opeteta, eikä edes vaadita tieteen popularisointia. Mulla on ollut nyt tässä sanotaan kolmisen vuotta sellainen projekti, että meidän väittelijät tekevät ennen väitöstään siitä väitöskirjasta lehdistötiedotteen. Se kirjoitetaan yhdessä mun kanssa ja se on hyvin tämmöinen popularisoitu, selkokielinen. Kyllä mä siinä huomaan, että hyvin varhaisesta vaiheesta lähtien meidän tutkijat menevät sinne tutkimussanastoon ja siihen tutkimuskeneen. Siinä on alussa... Heillä on vaikeuksia löytää suomenkielistä termiä jollekin sanalle. Sitten kun minä ja väittelijä ollaan siihen tyytyväisiä, niin sitten minä olen sopinut niin, että yliopiston viestinnälle lähetetään tämä. He jatkavat sitten vielä tämän väittelijän kanssa. Eli minä näen, että tässä on aika hyvä oppimisprosessi. Ja sitten ne ovat lehdistötiedotteita. Mä olen siinä mielessä siitä tosi iloinen, että lehdet ovat tarttuneet näihin meidän väitöksiin. Näitä väittelijöitä on haastateltu ja sitten on tehty juttuja ja artikkeleita ihan aikakauslehtiin. Se on mun mielestä sellainen, mihin meidän pitäis pyrkiä. Ehkä ennemmin kuin mä puhuisin huonosta tieteen yleistajuistamisesta, popularisoinnista, niin mä puhuisin jotenkin ennemmin mieluummin, että se voi epäonnistua. Ja mä ajattelen itse näin, että se suurin syy, minkä takia se epäonnistuu on se, että ei tunne yleisöä. Ei tiedä kenelle puhuu, tai ei tiedä kenelle sitä suuntaa, sitä puhetta. Siitä se lähtee. On puhuttava ihan täysin erilailla eskarilaisille ja vaikkapa poliitikoille. Eli kyllä mä näkisin, että se tieteen yleistajuistaminen epäonnistuu silloin, kun sitä ei tehdä kun se on tarpeen, ja sitten sillä tavalla kuin se on tarpeen. Itse yritän aina miettiä, että miten mä saan parhaiten sen viestin perille. Mutta niinkun tuossa aikaisemmin käytiin läpi, että ketä mua seuraa ja minkälaista yleisöä mulla seuraajia on, niin se on aika... Se vaatii ajattelemista, että mä teen sekä lääketieteen ammattilaisille, terveydenhuollon ammattihenkilöille, että sitten myös maallikoille. Se vaatii ajattelua, miettimistä ja ennen kaikkea kokeilua. Kyllähän minulla on sellaisia videoita, jotka eivät ole olleet niin suosittuja. Sitten olen miettinyt, että mistäs tämä nyt johtuu. Se on sellaista eksperimentointia koko ajan.
Haastattelija 1 [00:14:55]: Sä mainitsit, että pitää tietää kenelle puhuu ja kuka se yleisö on.
Puhuja 1 [00:15:03]: Aivan.
Haastattelija 1 [00:15:04]: Plastiikkaope-tilillä on aika lavea se yleisö, niinkun kuvailit. Miten sä löydät sen äänen jolla puhua tavalla, joka vetoaa mahdollisimman moneen siitä yleisöstä?
Puhuja 1 [00:15:10]: Mä yritän sitoa sen tarinaan. Niin kuin esimerkiks tässä post-op videossa, minkä sä aikaisemmin mainitsit... Se on kiva video ja se oli kiva tehdä myös se video, niin siinähän on semmonen alkuteksti, että on tehty toimenpide ja sitten on mennyt muutama päivä, tai samana iltana... Mä en ihan tarkkaan muista, mutta lyhyt aika kuitenkin on mennyt siinä. Sitten sinne on alkanut tulla turvotusta ja sitten sieltä tulee sieltä tikkien välistä sitä verta. Eli se on tarina, mihin voi samaistua oikeastaan ihan kuka tahansa. Terveydenhuollon ammattilaisen täytyy tunnistaa se tilanne. Ja sitten henkilö, jolle on vaikka tehty joku toimenpide, niin hänen täytyy sitten tunnistaa. Mä yritän kertoa tarinoita. Ehkä mä olen kuulkaa tämmöinen tarinatäti. En tiedä.
Haastattelija 1 [00:16:00]: Popularisoinnissa, tai tieteen yleistajuistamisessa haasteena on myös tämmöinen ylhäältä alas -asetelma, eli auktoriteetti kertoo, että näin asiat ovat ja te olette sitä rahvasta, jotka pääsette kuulemaan tätä viisautta ja näin. Joillekin se särähtää tosiaan tämmöiseltä paapomiselta, tai saarnaamiselta. Miten sä pyrit itse välttämään tämmöistä auktoriteettiasemasta puhumista?
Puhuja 1 [00:16:27]: Joo, toi on aivan totta. Tieteen yleistajuistamistahan on kuvattu selittämisenä. On sanottu, että se on selittämistä. Mutta mulle se selittäminen on sellaista tunteetonta ja objektiivista, steriilin tiedon toistamista. Se ongelma siinä mun mielestä on, että ihmiset eivät tee päätöksiä tällaisen objektiivisen, tieteellisen näytön perusteella. Tieteen yleistajuistaminen on mun mielestä parhaimmillaan silloin, kun se tulkitaan. Tiedettä ja tietoa tulkitaan ja se kiinnitetään siihen kontekstiin. Esimerkiksi just siihen tarinaan. Ja sitten ehkä vielä se, mikä unohtuu tässä tieteen yleistajuistamisessa on aina tämä yliopiston kolmas tehtävä, mitä mä pidän tosi tärkeänä. Tämä yhteiskunnallinen vuorovaikutus. Se on mulle ihan todella tärkeetä. Mä näen, että mä teen sitä myöskin tuolla somessa, Plastiikkaopena. Yritän vaikuttaa käytänteisiin ja levittää hyviä, oikeita käytäntöjä. Sitten ehkä on myös tärkeää ymmärtää se mitä olen paljon miettinyt, että sitä yhteiskunnallista vuorovaikutusta voi tosiaan tehdä monella tavoin. Voi olla, että pääsee kutsutuksi vaikka iltauutisiin selittämään politiikan, tai jotain sodan taustoja. Tai sitten voi tehdä tämmöisiä hieman huumoripitoisia videoita somessa. Tai sitten voi antaa aikakauslehdissä haastatteluja. Se pitäis mun mielestä nähdä aika laajasti, tämä popularisointi.
Haastattelija 1 [00:18:10]: Tuossa lääketieteen yleistajuistamisessa on kanssa aika iso vastuu. Jos mietitään vaikka historioitsijaa, jos hän tekee yleistajuistamista jollain tavalla epäonnistuen siinä, niin suurin riski siinä on se, että ihmiset ymmärtävät menneisyyttä väärällä tavalla, tai jotain tämmöistä. Mutta lääketieteen yleistajustamisessa jos epäonnistuu, tai tulee väärin ymmärretyksi syystä tai toisesta, niin panoksena voi olla ihmisille jopa henki. Kuinka paljon sä mietit tällaista tavallaan vastuunäkökulmaa, kun sä teet videoita?
Puhuja 1 [00:18:43]: Mä mietin sitä ihan koko ajan. Aivan koko ajan. Olen tehnyt sellaisen linjauksen, että en näytä enkä opeta selkeästi erikoissairaanhoidossa tai plastikkakirurgian tai kirurgian erikoislääkärin tutkintoon vaadittavia asioita. Se mitä näytän, kuuluu lääketieteen peruskoulutukseen. Toimenpiteet mitä mä näytän ja vaikka haavanhoidot on sellaisia, mitä tehdään perusterveydenhuollossa. Ja toki myös tietysti erikoissairaanhoidossa. Siinä menee minulla se raja. Eli kyllä mä käyn tätä keskustelua itseni kanssa ihan koko ajan. Ja mulla on paljon sellaisia, mistä mä haluaisin tehdä, mutta mä en tule tekemään. Sitten mä saan tosi paljon DM:nä viestiä, että näytä se tai opeta tämä, mutta siihen mä en sitten lähde. Kun katsoo niitä mun videoita, niin nehän on aika paljon ihmisen pintaosissa, eli mulla on haavaa, haavan ompelua, eikä me mennäkään... Enkä mä näytä niissä mitään, mikä menee lihaksen alle, tai jonnekin syvemmälle. Just sen takia koska tunnistan tuon, että joku voi sitten saada päähänsä ruveta tekemään jotain, mikä ei kuulu hänen koulutukseensa.
Haastattelija 1 [00:20:16]: On vielä kysymys noihin sun videoihin, tai muutamakin kysymys noihin videoihin liittyen, tai siihen tuotantoprosessiin. Näistä välittyy semmoinen vähän kotikutoinen vaikutelma ja niistä tulee se fiilis, että sä teet itse ne alusta loppuun. Okei, siellä välillä, tai aika säännöllisestikin joku toinenkin esiintyy niissä videoissa, mutta nekään eivät näytä kauhean kummoisilta, tai isoilta produktioilta. Siellä on kännykkäkamera laitettu johonkin standille ja sitten siinä on kaksi ihmistä puhumassa, tai tekemässä jotakin muuta. Kokemuksesta olen oppinut sen, että tämmöiset tavallaan aika simppeliltä näyttävät asiat ovat yleensä aika ison työn ja suuren tuotantotiiminkin luomia. Onko Plastiikkaopen videoiden taustalla isokin tuotantotiimi, vai oletko se oikeasti vain sinä?
Puhuja 1 [00:21:05]: Ei ole suurta tuotantotiimiä ja kyllä se tietysti näkyy. Tämä on minulle harrastus. Minulle ei ole allokoitu rahaa eikä resursseja tähän Plastiikkaopeen. Nyt toukokuussa tulee jo viisi vuotta täyteen. Olen tehnyt viisi vuotta tätä Plastiikkaopea. Mulla on alusta asti ollut ja on edelleen kaksi henkilöä mukana. Haavanhoitaja Aino Lipsanen ja sitten on dosentti Junnu Leikola plastiikkakirurgialta. Hän on lasten plastiikkakirurgi. He ovat olleet alusta lähtien mukana mun kanssa tässä. Vuosien varrella on toki ollut monia muitakin ihmisiä, mutta sitten ovat muuttaneet pois, tai vaihtaneet työpaikkaa. Kyllä mä sanon, että mä olen kaikille todella iloinen ja kiitollinen, että he ovat olleet mukana ja tuoneet sitä ammattitaitoaan tähän. Koska itse en tietenkään ole kaikkien alojen erikoisasiantuntija. Mun mielestä se on myöskin tärkeä myöntää. Tässä on nyt ehkä käynyt sillä lailla näiden viiden vuoden aikana, että tästä Plastiikkaopeesta on ainakin opiskelijoiden keskuudessa tullut jonkinlainen brändi. Tämä Plastiikkaope lähti brändäytymään silloin, kun näitä seuraajia tuli minulle tosi paljon. Sitten minun piti oikeasti pysähtyä ja miettiä, että minkälaisena haluan näyttää tämän Plastiikkaopen, että mitä se on. Olen miettinyt sen sillä lailla, että se on tällainen moderni lääketieteen vaikuttajabrändi, jossa yhdistyvät asiantuntemus, opetus ja someviestintä. Siitä tulee sellainen helposti lähestyttävä kokonaisuus. Näin minä sen ajattelen, mutta sitten on tietysti eri asia, että mitä mieltä muut ovat.
Haastattelija 1 [00:22:56]: Mainitsit jo opiskelijatkin, niin miten vaikeaa tavallaan se tasapainoilu sen opettajan tai professorin roolin, ja sitten tämän Plastiikkaopen roolien välillä on? Oletko huomannut, että opiskelijoilla on vaikea tehdä sitä tavallaan eroa sinun professorina ja sitten sinun Plastiikkaopena välillä?
Puhuja 1 [00:23:13]: Tuo on tosi hyvä kysymys. Mä itse näin ajattelen, että tämä Plastiikkaope on tavallaan alterego. Tai koska ollaan somessa, niin sehän on avatar. Plastiikkaope ja sitten professori Koljonen ja sitten siviili-Virve tekevät vähän eri asioita ja ottavat vähän eri asioihin kantaa. Mutta jotenkin mä koen sen sillä lailla, että ei ole ollut sellaista mainitsemaasi tilannetta, että jotenkin ne roolit olisivat menneet sekaisin. Se varmaan johtuu siitä, että nykyiset lääketieteen opiskelijat ovat eläneet tässä somessa ihan eri tavalla, kuin sitten esimerkiksi meidän ikäiset, minun ikäiseni, tai sinun ikäisesi. En ole huomannut sitä, mutta että kyllä minua kutsutaan Plastiikkaopeksi.
Haastattelija 1 [00:24:06]: Ihan luennoilla myös?
Puhuja 1 [00:24:14]: Ei luennoilla.
Haastattelija 1 [00:24:15]: Plastiikkaope-tili on Instagramissa luokiteltu K16-sisällöksi, enkä tätä jaksoa valmistellessani pystynyt katsomaan niitä tilillä olevia videoita ilman Instagram-tunnusta. Onko sun mielestä ongelmallista tieteen avoimuuden ja näiden oppimateriaalien yleistajustamisten, avoimuuden näkökulmasta se, että ne ovat tosiaan tämmöisellä alustalla, joka voi laittaa siihen päälle sen K16-filtterin ja estää ihan, tai vaatia sitä 16-vuotta täyttänyttä Instagram-tiliä. Tai ainakin tiliä jossa lukisi, että se olisi 16-vuotiaan henkilön.
Puhuja 1 [00:24:50]: Mä en tiennyt tuota. Tämä tuli mulle ihan yllätyksenä, koska mulla on tietysti vähän content creatorina erilainen näkymä. Mutta jos mä mietin Plastiikkaopea, niin ei se mun mielestä ole mikään ongelma. Tietysti varmaan silloin se olisi, jos tekisi jotain lukiolaisille tai yläkoululaisille tämmöistä valistavaa terveystietoa. Silloinhan se tietysti olisi, mutta että en mä näe siinä ongelmaa. Mun mielestä se on ihan OK.
Haastattelija 1 [00:25:18]: Entä mitä mieltä sinä olet niistä henkilöistä, tai että onko siinä ongelmaa, että jos henkilöllä ei ole Instagram-tiliä ja hän haluaisi katsoa Plastiikkaopen videoita?
Puhuja 1 [00:25:26]: Se on tietysti varmaan ihan totta. Mutta kun nämä some-alustathan ovat kaupallisia, niin niihin joutuu sopeutumaan.
Haastattelija 1 [00:25:37]: Oletko ajatellut, että näitä videoita laittaisit johonkin muuallekin, vai onko se vain se Instagram?
Puhuja 1 [00:25:42]: Minähän olen kokeillut aika montaakin. Mulla on YouTubessa kanava, mutta YouTubessa on se ongelma, että se blokkaa ne todella helposti. Vaikka mä laitan niihin teksteihin, ketä tässä on. Silikonimalli ja muu. Mutta se jotenkin tulkitsee ne kuvat sillä lailla, että siinä tapahtuu jotain aivan hirveää. Suurin osa niistä on, että niitä ei näytetä ollenkaan. Sitten aikanaan mä kokeilin myöskin X:ään. No, se siellä sitten tietysti mennyt ollenkaan. Ja mä oon jonkin verran nyt kokeillut niitä laittaa Blue Skyhin, mutta ne eivät sitten nouse siellä. Tietysti, koska näillä alustoilla on aina vähän omanlaisensa profiili ja seuraajat. Ja sitten LinkedIn - eivät ne sielläkään sitten tietenkään oikeastaan nouse. Siinä mielessä se Instagram on aika hyvä. Hei, mä muuten kokeilin pari vuotta sitten TikTokia kanssa, mutta ei lähtenyt. Se algoritmi ei suostunut tunnistamaan. Varmaan sen takia, koska niissä on just niitä silikonisia haavamalleja ja tämmöistä ompelua. Kaikenlaista olen kokeillut, ihan siis omasta mielenkiinnosta ja mikä voisi olla vaihtoehto myöskin Installe, mutta ei ole toistaiseksi löytynyt.
Haastattelija 1 [00:27:05]: Se mustaherukkamehu näyttää liikaa vereltä.
Puhuja 1 [00:27:10]: Aivan, joo. Sitä on muuten aina kommentoitu, kun mä keksin kaikkia tällaisia juttuja, millä mä voin näyttää ilman, että se on oikeita kudoksia, niin on kommentoitu, että onpas aidon näköistä. Esimerkiksi olen tehnyt tämmöisiä paisevideoita, joissa olen käyttänyt smoothieita. Keltainen smoothie, banaania sisältävä, mangoa sisältävä smoothie on tosi hyvä. Se näyttää yllättävän paljon tämmöiseltä märkäeritteeltä. Sitten, jos siihen vielä vähän lisää jotain vihertävää, niin sitten siihenhän saa tiettyä bakteerilajia. Kyllä se aina, kun niitä sitten kuvaa, niin siellä aivan ihana kookos ja mango tuoksuu, siellä kuvauspaikassa. Se on myöskin itselle ollut aika hauskaa, että mä yritän just miettiä ja keksiä, että miten mä voin esittää näitä asioita ilman, että mä teen oikeille ihmisille toimenpiteitä.
Haastattelija 1 [00:28:00]: Mulla on viimeinen kysymys. Tavallaan jossain määrin summaa tätä koko keskustelua, mitä nyt on käyty. Millaisia haasteita ja vahvuuksia sä näet, että sosiaalisella medialla on tieteen yleistajuistamisen kanavana?
Puhuja 1 [00:28:15]: Nyt ensinnäkin mä näen sen aika sillä lailla, että nämä suuryrityksethän omistavat nämä suosituimmat somealustat, somekanavat. Heillä näkyy nyt olevan aivan hillitön halu miellyttää poliitikkoja. Se tulee ihan varmasti vaikuttamaan näihin somealustoihin. Ja saapi nähdä, että tuleeko näille alustoillekin listoja kielletyistä sanoista. Ja miten nämä algoritmit, niin alkavatko ne entistä vahvemmin tämmöistä anti-science contentia tuomaan esille niihin feedeihin? Ja sitten myöskin se, että osastahan näistä isommista somekanavista on poistettu moderointi kokonaan. Kyllä mä näen sen tällä hetkellä yhtenä semmoisena aika pelottavana vaihtoehtona. Se olisi sitten tosi harmi, koska kyllähän somessakin voi toimia tieteen yleistajuistajana. Se on todistettu. Minä ja muut ollaan näytetty, että näin voi toimia. Ja sitten toinen juttu on vielä se, että jos näin käy... Kun me tiedetään se, että tämä nuorempi sukupolvi ei enää hae tietoa netin hakukoneesta, vaan sitä haetaan somesta. Jos se sitten rupeaa näyttämään tällaista anti-science contentia, niin se on sitten ongelma. Mun mielestä sitten olisi todella tärkeää, että me tehtäisiin tutkimusta ihan, miten tämmönen opettaminen somessa... Mikä sen vaikuttavuus on? Mitkä ne outcomet on? Ja toimiiko se oikeasti, vai onko tämä vain somevaikuttajien näkemys, tai toivomus asiasta? Tämän takia mun mielestä meidän pitäisi nyt aktiivisesti ruveta etsimään vaihtoehtoja näille kaupallisille somealustoille. Ehkäpä tässä wink-wink - yliopisto olisi todella hyvä. Joku tämän tyyppinen vaihtoehto saada tähän rinnalle.
Haastattelija 1 [00:30:17]: Erinomainen vastaus. Kiitoksia, Virve Koljonen.
Puhuja 1 [00:30:23]: Kiitos.
Haastattelija 1 [00:30:24]: Kiitos Helsingin yliopiston kirjaston Avoimella Otteella -podcastin kuuntelemisesta. Löydät lisää jaksoja osoitteesta Helsinki.fi/fi/avoimellaotteella. Voit myös lähettää palautetta ja kysymyksiä sähköpostiosoitteeseen avoimellaotteella@helsinki.fi.
[äänite päättyy]