Äänitteen kesto: 00:30:16
[äänite alkaa]
Myllykoski [00:00:09]: Se dokumentoi aika hyvin sen, miten kristillinen lahko irtautui juutalaisesta emouskonnosta. Koko Uutta testamenttia voi oikeastaan lukea kannesta kanteen tämän kipuilun näkökulmasta.
Peura [00:00:27]: Länsimaista historiaa leimaa antisemitismin eli juutalaisvastaisuuden pohjavire, jolla on vahva kristillinen tausta. Noin 2 000 vuoden ajan kristityt ovat syyttäneet juutalaisia Jumalan tappajiksi eli Jeesuksen teloittajiksi. Vaikka nykyään juutalaisvastaisuudella on vähemmän uskonnollissävytteinen ilmenemismuoto, antisemitismi on yhä täällä muotoaan kenties vaihtaneena. Mutta millaista antisemitismi on ollut vuosisatojen ajan ja millaisia kristillisiä muotoja se on ottanut? Minä olen Aleksi Peura ja kanssani keskustelumassa kristillisestä antisemitismistä on dosentti Matti Myllykoski. Tervetuloa.
Myllykoski [00:01:02]: Kiitos.
Peura [00:01:05]: Aloitetaan Matti tästä ihan kirjasta, josta me nyt tämä keskustelu käydään. Kirja on nimeltään Murhatun Jumalan varjo ja se on ilmestynyt alunperin vuonna 2005. Sä oot kirjoittanut sen yhdessä Svante Lundgrenin kanssa, mutta se on nyt tosiaan suht äskettäin ilmestynyt avoimena kaikille saatavilla olevana e-kirjana tuolla Helda Open Books -palvelussa. Aiheena siis tosiaan kristillinen antisemitismi. Miksi tässä kirjassa tarkastellaan antisemitismiä nimenomaan kristinuskon näkökulmasta?
Myllykoski [00:01:31]: No, siihen aikaan kun mä kirjoitin sen, niin ei ollut oikein kunnollista suomenkielistä esitystä aiheesta, ja aihe oli kansainvälisestikin ollut tapetilla ja kiinnostava. Yksi pieni debatti yliopistolehdessä laukaisi sen lopullisen kirjoittamisen, kun siellä yksi dosenttikollega syytti liberaaliteologeja antisemitismistä ja Auschwitzin petaamisesta. Pengoin sitä asiaa perusteellisesti, ja asia oli juuri päinvastoin. Konservatiivinen kristillisyys oli hyvin antisemiittistä, ja liberaalikristillisyys oli ajautunut tästä antisemitismistä poliittisesti sivuun. Tämä oli yksi iso kokonaisuus, jota siinä ensin hahmotin, eli osin tämä liittyi ajankohtaiseen debattiin, mutta minulla on ollut aika pitkä suhde antisemitismin kysymykseen, johtuen jo siitä, että tapasin nuorena miehenä vakaumuksellisen natsin, joka oli itse ollut venäläisten vankileirillä vartijana. Tulkkina itse asiassa. Olin sen verran fiksu silloin, vaikka en yleensä olekaan, niin maltoin kuunnella hänen juttujaan, enkä ruveta väittelemään, vaan esitin kysymyksiä. Sain paljon kiinnostavaa tietoa siitä, miten vakaumuksellinen kansallissosialisti näki sen maailman. Nyt hän on tietenkin kuollut ja se sukupolvi on jo kuopattu ajat sitten, mutta sain kysymyksen, joka resonoi vuosikymmenten ajan mun päässäni.
Peura [00:02:55]: Aloitetaan kuitenkin tästä kristillisestä antisemitismistä ihan sieltä alkujuurilta, eli noin vuoden 30 jälkeen ajanlaskun alun paikkeilta. Eli Jeesus Nasaretilainen kuolee noin vuonna 30 jälkeen ajanlaskun alun, ja hän oli juutalainen. Hänen opetuksistaan syntynyt uskonto oli aluksi juutalaisuuden lahko. Missä vaiheessa kristinuskon sisälle syntyi semmoinen juutalaisvastaisuus, tai juutalaisvastaisuuden tai antisemitismin pohjavire?
Myllykoski [00:03:23]: Oikeastaan siis Uusi testamentti on varhaisimpien kristillisten kirjoitusten kokoelma. Se on historiallisesti aika pätevästi se varhaisin. Jotain siellä on myöhäisiä ja jotkin on sitten varhaisempia, jotka ovat jääneet ulkopuolelle. Mutta kuitenkin se sellaisena, vaikka se on koottu normatiiviksi kristinuskolle pitkän ajan kuluessa, se dokumentoi aika hyvin sen, miten kristillinen lahko irtautuu juutalaisesta emouskonnosta. Koko Uutta testamenttia voi oikeastaan lukea kannesta kanteen tämän kipuilun näkökulmasta: miten lahko asemoi itsensä emouskoon? Miten tämä juutalaisuudesta irtautuva liike kipuilee sen kanssa, että sen identiteetti ei enää olekaan juutalainen? Ja miten paljon siihen liittyy sitten tätä polemiikkia, taistelua, syytöksiä? Meillä on nyt siinä sen toisen osapuolen näkemys. Ja hyvin erityyppisiä juutalaisvastaisia tai juutalaisuudesta irtautuvan uskonnollisen liikkeen kommentteja, puheenvuoroja, tulkintoja ja niin edelleen. Kun Uutta testamenttia tulkitaan, niin tämä on aina syytä muistaa, että meillä on konkreettinen historiallinen prosessi siellä takana. Eli jos me pidetään Uutta testamenttia Jumalan sanana, niin me joudutaan siinä vaikeuksiin, että me ikuistetaan ja kiveen hakataan yksi historian vaihe, jota me ei mitenkään voida ymmärtää ilman, että me ymmärrämme sen ajan ihmisiä, jotka osallistuivat tähän kivuliaaseen prosessiin.
Peura [00:05:03]: Oliko jotain tiettyjä apostoleja tai muita varhaiskristillisiä vaikuttajia, jotka olivat erityisen elimellisessä asemassa siinä, että kristinusko eriytyy juutalaisuudesta, tai orastava kristinusko?
Myllykoski [00:05:14]: Paavali oli juutalainen rabbi, fariseus, joka oli kääntynyt Jeesukseen uskovaksi juutalaisuudessa. Hän ei ymmärtänyt olevansa kristitty, vaan ymmärsi olevansa juutalainen, joka uskoo Kristukseen ja uskoo, että maailma loppuu pian. Jeesus tulee takaisin ja Jumalan valtakunta tulee. Hän julistaa evankeliumia, joka sitten valmistaa ihmisiä sille valtakunnan tulolle, tarjoaa pelastuksen, mahdollisuuden pelastukseen. Paavalin kipukohta oli juuri tämä juutalainen laki, juutalainen identiteetti, josta hän sitten oli irtautunut, mutta hän oli irtautunut sillä tavalla pakanoita varten. Voidaan pitää häntä ihan keskeisenä hahmona kristinuskon itsenäistymisessä ja häntä pidetään kristillisen universalismin isänä. Eli kristinuskon yleismaailmallisuuden ajatus: ei ole tässä orjaa, ei vapaata, ei miestä, ei naista, ei kreikkalaista, ei juutalaista, te olette kaikki yhtä Kristuksen. Tämä on se Paavalin iso idea, joka luo aivan uudenlaisen hengellisen maailman. Tämän hengellisen maailman kylkiäisenä on tietysti se juutalaisuuden varjo ja suhde siihen varjoon.
Peura [00:06:19]: On kanssa pitkään mietityttänyt tämä, että miksi nimenomaan juutalaisia syytetään Jeesuksen surmaamisesta, eikä roomalaisia? Hänet tuomittiin roomalaisen oikeuden pykälien perusteella. Hänet tuomitsi Pilatus, joka oli roomalainen maaherra. En muista hänen virallista titteliään. Eikö kaiken lisäksi Jeesuksen pitänytkin kuolla, että hän pystyi antamaan ihmisten synnit anteeksi? Miksi siitä syytetään ja miksi siitä syytetään juutalaisia?
Myllykoski [00:06:43]: Tämä syytös tulee lähinnä siitä, että historiallisessa mielessä hyvin kapea pieni osa juutalaisia osallistui Jeesuksen surmaamiseen. Ylipapit, jotka olivat kiinnostuneet hänen kiinniottamisestaan Jeesuksen provokatiivisen saarnan ja tekojen jälkeen Jerusalemissa, toimittivat hänet erinäisten vaiheiden kautta Pontius Pilatuksen eteen. Heille oli helppo tarjoilla Jeesus tällaisena Roomaa uhkaavana rauhanhäiritsijänä, koska ylipapeilla ja maan mahtavilla juutalaisilla, hyvin pienellä yläluokalla, oli aivan erityinen intressi varjella sitä omaa erityisasemaansa suhteessa Roomaan. Siinä käsi pesi toista kättä. Ja silloin tästä pienestä lähtökohdasta sitten tämän lahkon ja emouskon välinen kilpailu vasta tuotti sen asetelman, jossa sitten myös fariseukset, joilla alun perin ei ollut ryhmänä mitään tekemistä Jeesuksen tuomitsemisen kanssa, puhumattakaan koko kansasta, joka siis oli Jeesuksen kuulijoita ja hänen saarnansa kohteita, niin heidät vedettiin sitten tähän historialliseen draamaan mukaan jälkikäteen. Ja siitä tuli esimerkiksi tämä kansanjoukko, joka huutaa Barabbasta vapaaksi Pilatuksen edessä. Täysin epähistoriallinen kohtaus, jolla ei ole mitään tekemistä Jeesuksen kärsimyshistorian historiallisen tosiasiallisuuden kanssa.
Peura [00:08:10]: Paljonhan mikä kytkeytyy tähän varhaiseen juutalaisvastaisuuteen tulee sitten evankeliumeista ja etenkin niin sanotusta synoptisista evankeliumeista, joista erityisesti Markuksen evankeliumi, joka on tekstikriittisesti arvioitu olevan niistä se varhaisin, niin sen syntyhistoria siinä ensimmäisen vuosisadan lopulla, suunnilleen vuoden 70 paikkeilla, jolloin Rooman armeijat on valloittanut Jerusalemin, tuhonneet Jerusalemin silloisen toiseksi kutsutun temppelin, niin kuinka paljon tällä on vaikutusta sitten siihen juutalaisvastaiseen ilmaisuun evankeliumien kielessä ja kielikuvissa ja kaikessa siinä synoptisissa evankeliumeissa?
Myllykoski [00:08:49]: On joo, ja muissakin kirjoituksissa näkyy se, että Jerusalemin temppelin tuho nähtiin Jumalan rangaistukseksi juutalaisille siitä, että he ovat hylänneet pelastajansa Jeesuksen. Tämä ajatus esiintyy evankeliumeissa pohjaväreinä kautta linjan ja myöhemmässä kirjallisuudessa. Sitä pidetään ikään kuin kiistattomana todisteena evankeliumin puolesta. Tästä sitten juontuu tämä, että juutalaisille kuuluukin kärsiä historiassaan, koska he ovat hylänneet Jumalan lähettämän Kristuksen, Jumalan ainoan pojan, josta sitten kristologian kehittyessä tuli itse Jumala. Ja sitä kautta sitten juutalaisista tuli Jumalan murhaajia. Eli tämä kohtalokas emouskon ja lahkon välinen kiista, joka venyy, ja samalla kun ne osapuolet etääntyy toisistaan, polemiikki muuttuu kosmiseksi. Eli siellä se kielenkäyttö on aika vallatonta. Ja se oli myös tietenkin juutalaisella puolella, mutta he olivat enemmän sivustakatsojia ja vetäytyneitä. Mutta kristinusko oli missionaarinen uskonto, joka halusi valloittaa maailman ennen kuin heidän mestarinsa palaa takaisin, niin heillä oli hyvin voimakas intressi käydä kaikki ne henkiset sodat ja kirjoittaa ne auki ja julistaa ne auki.
Peura [00:10:19]: Palaan vielä näihin evankeliumeihin. Synoptiset evankeliumit ovat aika tiukasti nidoksissa toisiinsa, mutta Johanneksen evankeliumi on se vähän outolintu näistä neljästä.
Myllykoski [00:10:31]: Se on kiinnostava sikäli, että Johanneksen evankeliumi on aika lailla yhtenäinen ja myöhäinen, varsinaisesta evankeliumitraditioista irrallinen teos, jossa Jeesus pitää pitkiä saarnoja, joissa hän julistaa itseään. Se on historiallisesti täysin absurdi teos siinä mielessä, että ei kukaan ihminen puhu tuolla tavalla. Ja jos me kuvittelemme tämän ihmisen Jumalan pojaksi, niin hänet saatetaan hyvin kummalliseen keskusteluun juutalaisista, heidän juhlistaan ja heidän laeistaan, ikään kuin hän ei itse olisi ollut lainkaan juutalainen. Ja tässä Johanneksen evankeliumi on itse asiassa, kun kysyit aikaisemmin siitä, että mikä nyt eniten olisi vaikuttanut, niin kyllä Johanneksen evankeliumin se henkinen maailma on ehkä tulevan myöhemmän antisemitismin kannalta se kaikista myrkyllisin. Jeesushan syyttää siinä juutalaisia lainausmerkeissä ja sanoo, että te olette isästä perkeleestä. Eli siellä mennään aikalailla roiseilla kierroksilla kohti sitä tulevaa antisemitismiä. Täytyy kyllä sanoa, että Uuden testamentin ulkopuolisissa dokumenteissa toisella vuosisadalla löytyy vieläkin pahempaa antisemitismiä. Eli tavallaan mä leimaisin vasta kristilliseksi antisemitismiksi tämän semmoisen kiistan, jossa tämä kärki kritiikissä suuntautuu koko juutalaiseen kansaan. Alkeet tästä on olemassa jo Uudessa testamentissa, mutta selkeänä koko kansan hylkäämisen retoriikkana tällainen juutalaisvastaisuus kuoriutui esiin vasta toisen vuosisadan jälkipuoliskolla. Voisi kuitenkin sanoa, että suhteellisen vinha kehitys se kaiken kaikkiaan oli.
Peura [00:12:13]: Kristinuskoon kuitenkin sisältyy juutalaisuuden pyhä kirja Toora, eli Vanha testamentti. Ne ovat melkein suunnilleen sama asia, niissä on pieniä eroja kuitenkin. Miten tämä Vanha testamentti sulautetaan osaksi kristinuskon kaanonia ja silti ollaan kuitenkin hyvin vahvasti antisemitististä? Se tuntuu musta jotenkin ristiriitaiselta.
Myllykoski [00:12:34]: Siinä oli siis toisella vuosisadalla kolmenlaista kehitystä, mikä sitten Uuden testamentin ulkopuolella määräsi sen Vanhan testamentin aseman kristillisessä valtauomassa. Alun perin kristillisissä piireissä oli käytetty Vanhaa testamenttien todistuskokoelmana Jeesuksesta. Kaikki mikä siellä todisti Jeesuksesta, niin kaikki se kelpasi ja vähän niin kuin villi allegoriakin käy, kunhan se todistaa hyvästä asiasta. Mutta sitten niin kutsutut gnostilaiset haastoivat tämän näkemyksen ja sanoivat, että ei Jeesuksella ole mitään tekemistä Vanhan testamentin verenhimoisen, lakia säätävän ja kulttia vaativan, uhreja vaativan Jumalan kanssa, vaan Jeesuksen isä on aivan toinen, korkeampi Jumala kuin tämä demiurgi Jahve. Tämä haaste sitoi kristillistä teologista ajattelua toisen vuosisadan lopulla. Silloin tuli tärkeäksi voittaa Vanha testamentti takaisin, koska Jeesuksen isä ja Vanhan testamentin luojajumala ovat yksi ja sama Jumala, eivät kaksi Jumalaa. Tämän todistamisessa Vanha testamentti muodostui siksi Vanhaksi testamentiksi mikä se on, ja se irtautui olevasta lopullisesta heprealaisesta Raamatusta, ja siitä tuli kristinuskon kirja kokonaisuudessaan, eikä pelkkä todistuslauselmien kokoelma.
Juutalaiskristityt, ne kristityt, joilla on juutalainen tausta, kipuilivat vähän toisenlaisen asian kanssa, kun he olivat hyväksyneet pyhät kirjoitukset, mutta he eivät halunneet Mooseksen laista hyväksyä näitä kohtia, joissa puhuttiin seremonialaisista uhreista ja niin edelleen. He olivat vieraantuneet itse siitä, koska Jeesus oli se uhri ja hänen lakinsa oli se eettinen laki, mikä oli. He poistivat nämä kohdat. He näkivät, että ne ovat myöhemmin lisättyjä. Eli alkuperäinen ilmoitus Mooseksen laista on hyvin paljon suppeampi. Se on eettinen, se on Jumalaan ja ihmisen suhteeseen liittyvä, eikä tällainen ollenkaan. Näiden kahden välistä luovi tämä proto-ortodoksinen kristillisyys, tällaista nimeä voisi käyttää toisen vuosisadan kristinuskosta, valtauomaksi muodostuen kohti sitä ortodoksiaa, joka sitten Konstantinuksen käänteessä lyö itsensä läpi kirkollisena teologiana.
Peura [00:14:58]: Meidän keskustelun ytimessä on toki tämä kristillinen antisemitismi, mutta haluan ottaa myös vähän mukaan näkökulmaa tuohon ei-kristilliseen antisemitismiin, etenkin siis muiden uskontojen piirissä olevaan antisemitismiin. Kristinuskolla on tämmöinen tiivis suhde ja tiivis antisemitismin pohjavire koko ajan mukana, mutta miksi esimerkiksi vaikka islamilla ilmenee myös sellaista antisemitismiä? Miksi juuri nimenomaan juutalaiset? Miksi ei vaikka zarathustralaiset tai muut?
Myllykoski [00:15:27]: Kristinuskolla se on ihan yksinkertaisesti tämä kristinuskon syntyhistoria, että me kristilliset olemme juutalaisille velkaa uskomme synnyn. Eli kaikki perusteet, eettiset, maailmankatsomukset, Jumalaan liittyvät perusteet kristilliselle uskolle tulee juutalaisuudesta. Niitä tulee paljon muualtakin, mutta se on jonkin sorttinen perusta sille, ja sen takia en ihmettele yhtään, että kristinuskon piirissä on paljon juutalaisuuden ystäviä. Tämmöinen juutalaisten ystävinä pitäminen tai ikään kuin hyväksyvä katse juutalaisuuteen tulee kahdesta suunnasta: se tulee pietismistä 1600-luvulta vähitellen, jolloin siis ruvetaan lukemaan Raamattua uudestaan uusin silmin, ja löydetään sieltä Paavalin ajatus, että koko Israel lopulta pelastuu. Viimeisinä aikoina Jumala kääntää kaiken. Vaikka emme onnistuisi siinä, niin Jumalan tahdosta kaikista juutalaisista tulee kristittyä. He uskovat Kristukseen.
Toinen oli valistus, jonka syntyperä on aika kristillinen loppujen lopuksi, mutta hyvin liberaalikristillinen. Siellä nähtiin, että juutalaisilla on ihmisinä aivan samat oikeudet kuin kaikilla muillakin ihmisillä ja meidän täytyy luopua antisemitismistä. Tämä levisi Napoleonin sotien myötä ympäri Euroopan ja juutalaiset sai näitä ihmisoikeuksia. Vapautettiin kaiken näköisistä ikävistä laeista, jotka olivat heitä painaneet vuosisatojen ajan. Tällä on kristilliset juurensa myös tällä juutalaisten ymmärtämisellä kristinuskossa. Eli tämä kirjava historia lähtee hyvin pitkällä aikavälillä jo reformaation jälkeisestä ajasta liikkeelle, jolloin meillä on tämmöinen mixed bag oikeastaan, että kristinuskossa on sekä tämä perinteinen vanha antisemiittinen perintö, ja sitten tämä uusi emansipatorinen suhde juutalaisuuteen, jossa haetaan dialogia, jossa haetaan juutalaisille vapauttamista, jossa halutaan ymmärtää juutalaista uskoa ja keskustella sen kanssa.
Peura [00:17:25]: Miksi muut uskonnot ovat myös... Miksi niissäkin on antisemitismiä?
Myllykoski [00:17:30]: Islam oikeastaan kunnioittaa, lähtökohdiltaan kirjan uskontoja, mutta siis onhan juutalaisuus ollut... Juutalaisuus on tavallaan piikki lihassa islamille ja kristinuskolle siinä, että se muistuttaa siitä, mistä ne ovat lähteneet oikeastaan. Että mikä on se vanha uskonto? Ja tämmöisenä vanhana uskontona se on vähän sellainen härnääjän rooli, vaikka se ei itse halua lainkaan härnätä, niin nämä kaksi tulevat härnätyiksi. Ja nyt islamin kannalta ihan ratkaiseva ongelma on tietysti tämä Nakba, eli sitten Israelin valtion perustaminen 1948, jolloin koko islamilainen maailma näki siinä katastrofin, että heidän pyhälleen maalleen Allahiin uskomattomat perustavat oman valtionsa. Tämä on ollut ei ainoastaan palestiinalaisille, vaan koko islamille ongelma. Hyvin sivistynyt muslimi, jonka kanssa junassa keskustelin Keski-Euroopassa liikkuessani, viittasi juutalaisiin sanomalla our natural enemies. Meidän luonnolliset vihollisemme. Ne eivät näe siinä mitään aggressiivista, vaan se on jotenkin tämmöinen luontainen juttu, joka on kehittynyt historian aikana ja sitten tiivistynyt tähän kahden viime sukupolven poliittiseen ongelmaan.
Peura [00:19:07]: Kirjan ihan ensimmäinen virke on tämä: jokainen uskonto tai ideologia, joka käsittää yksin julistavansa totuutta, ainoaa tietä pelastukseen tai ihmiskunnan onnellisuuteen, on väistämättä suvaitsematon. Haluaisitko avata vähän, mitä se tarkoittaa?
Myllykoski [00:19:22]: Siinä on se, että heti jos se usko on poliittista... Tietenkin ihmisellähän voi teoreettisesti olla sellainen usko, että minä yksin tiedän totuuden ja aina kun joku puhuu hänelle, niin hymyillään ymmärtäväisesti, vaikka itse tiedetään paremmin. Se ei ole sosiaalisesti aktiivista totuuden omistamista. Mutta sitten, kun ollaan sosiaalisesti aktiivisia totuudenomistajia ja etenkin poliittisesti aktiivisia totuudenomistajia, sitten tulee ongelmia, koska on niitä muitakin, jotka luulevat omistavansa totuuden. Tai sitten on sellaisia ihmisiä, jotka ajattelevat, että mikäs eri oikeus sinulla nyt tuohon vaikeaan kysymykseen antaa ainoa pätevä vastaus? Kyllä uskonnon ja politiikan välillä ei ole edes veteen piirrettyä viivaa. Uskonto politisoituu heti ja uskonnossa on se vaikea piirre, että kun uskossa on kysymys elämää, maailmaa, ihmistä, suuremmista asioista, niin silloin se ihminen, joka luo sen oman poliittisen, psykologisen, uskonnollisen, dogmaattisen, filosofisen tulkintansa siitä uskosta, kuvittelee, että se on Jumalan hänelle ilmoittama tai ainakin pyhässä hengessä on oikein ymmärretty se, että juuri tästähän tässä on kysymys. Ja seuraahan siitä ongelmia semminkin, kun näitä ihmisiä on hyvin erilaisia ja aika paljon.
Peura [00:20:42]: Kristinuskossa ja islamissa on toki jonkinlainen käännytyskäsky tai käännytystyö, käännytyspyrkimys, mutta juutalaisuuteen ei ainakaan minun tietääkseen kovin vahvaa semmoista liity, vaan se on pikemminkin ehkä etninen tai kulttuurinenkin uskonto.
Myllykoski [00:20:57]: Tuosta ollaan keskusteltu ja siis aika pitkään jonkinlainen tutkimuksen valtauoma kristinuskossa halusi nähdä juutalaisuuden käännytysuskoksi, joka kilpaili kristinuskon kanssa, mutta ne todisteet tähän ovat hirvittävän heiveröiset. Nimittäin se käännytystyö on yleensä tapahtunut juutalaisuuden sisällä eikä sen ulkopuolella. Fariseuksethan Jeesuksen aikana ja myöhemmin pyrkivät käännyttämään nuoria miehiä liikkeeseen. Se oli aktiivinen maallikkoliike, ja pyrittiin hakemaan ja värväämään nuoria miehiä, jotka sitoutuisivat mukaan. Juutalaisuudessa näkyy nykyisinkin se, että sisäinen kädenvääntö on kova. Juutalaisuudessa haluaa ennen kaikkea elää rauhassa. Minusta parhaiten juutalaisuutta ymmärtää sillä tavalla, että juutalaisuuden lähtökohtana suhteena muihin uskontoihin on yleinen inhimillinen moraali, etiikka, terve järki, lähimmäisen kunnioittaminen ja sitten nämä yleiset yhteiset eettiset säännöt, jotka kristinuskossa, juutalaisuudessa ja islamissa hyväksytään. Ja kun niitä noudattaa, ei tee mitään väärää juutalaisina. Koska siitä syntyy tämä vuorovaikutus, jota me itse asiassa näiden kolmen uskonnon kesken voitaisiin paremminkin harjoittaa.
Peura [00:22:19]: Vielä tähän antisemitismiin palatakseni. Nykypäiväkytkös on hyvin selkeä Israelin poliittisessa retoriikassa. Ainakin itse olen tulkinnut sen niin, että he käyttävät termiä antisemitismi synonyymisena Israel-vastaisuudelle. Onko tämä sun mielestä perusteltu kanta Israelilta tai perusteltu luenta siitä?
Myllykoski [00:22:41]: Molemminpuolisesti on kiihtynyt tämä holokaustin kytkeminen Palestiinan poliittiseen tilanteeseen. Jos puhun todellisesta kytköksestä, niin isoin vaikeus tässä on se, että voisi nähdä niin, että Israelin valtion synty on Euroopassa aiheutunut ongelma, joka sitten on langennut palestiinalaisten ongelmaksi ja syyksi. Eli eurooppalainen juutalaisten vainoaminen ja juutalaisiin kohdistuneet, täysin väärät, harhautuneet ennakkoluulot vaikutti siihen, että juutalaiset pakenivat Palestiinaan ja lopulta perustivat siellä oman valtion. Tämä ei ala natsi-Saksan juutalaisvainoista, vaan itse asiassa suuri käynnistäjä tälle Palestiina-optiolle juutalaisten parissa on Dreyfus-juttu, jonka jälkeen Herzl sai tämän ajatuksen, että Ranskakaan ei ole sivistynyt eurooppalainen valtio, joka antaa tasavertaiset oikeudet juutalaisille, vaan tuomitsee heitä aiheettomasti, osoittaa karkeita ennakkoluuloja juutalaisia kohtaan ja suoranaisista vihaa. Meidän on lähdettävä pois. Ja niin alkaa tämä sionistinen liike.
Ja sillä on tavallaan aika pitkä historia siinä mielessä. Ja tämä tässä on vaikeaa, että me emme voi siirtää kellon viisareita taaksepäin. Meillä on ikään kuin koko ajan poliittinen tilanne, jossa on monta palloa ilmassa. Ja helposti fiksujen ihmisten parissa syntyy tämmöinen joko-tai -asetelma, johon olen itsekin osallistunut, syypää ja osallinen, että siis on joko oltava Israelin tai palestiinalaisten puolella. Ja jos hyväksyy juutalaisen valtion, Israelin, niin mitä kaikkea siinä hyväksyy? Jos on palestiinalaisten puolella, mitkä kaikki keinot rauhaan tai palestiinalaisvaltioon on valmis hyväksymään? Tämä on hirvittävän vaikea asetelma, mutta lohdullista tässä on se, että israelaisten juutalaisten parissa on keskenäänkin niin monta erimielisyydellä on aihetta, että ei tällainen pakanan näkemys tässä tee tätä asiaa yhtään sen pahemmaksi tai vaikeammaksi, koska siis juutalaisia, jotka asuvat Israelissa ja ovat Israelin kansalaisia, on hyvin, hyvin, hyvin moneen lähtöön, ja tämä tilanne kiristyy koko ajan monistakin syistä, joista voisi puhua vielä erikseen jossain toisessa yhteydessä.
Peura [00:25:11]: Palataan vielä vähän tuohon kirjaan, eli Murhatun Jumalan varjo. Kirja on siis ilmestynyt 2005, melkein 20 vuotta sitten, mutta se on äskettäin julkaistu avoimena e-kirjana Helda Open Booksissa. Humanistinen tai teologinen, tai kumpaa tämä nyt onkaan, vähän molempia, tutkimus- ja tietokirjallisuus ei tosiaan vanhene ihan samalla tavalla kuin vaikka lääketieteellinen tutkimus. Näetkö, että vanhojen kirjojen uudelleen julkaisemisella avoimella väylällä e-kirjana pidennetään vanhan kirjan elinikää?
Myllykoski [00:25:43]: Ehdottomasti. Toivoisin, että huomattaisiin paremmin tämä mahdollisuus. Toivoisin, että myös kustantajat näkisivät sen. Se on eduksi heidän työnsä jatkuvuudelle, heidän paremmalle kulttuuriselle profiililleen ja sille, että ne kirjat, jotka pölyttyvät ja sitten lopulta menevät kahden euron dumppimyyntiin ja löytyvät sitten kierrätyskeskusten ilmaishyllyiltä, niin saisivat tavallaan tämmöisen lukujatkumon arvoisessaan ympäristössä. Helda on mielestäni tässä mielessä hyvin tärkeä hanke. Ongelma on se, että ihmisten netin käyttö on niin kärsimätöntä ja lyhytjänteistä, että he eivät ole vielä kovin laajassa mitassa oppineet lukemaan e-kirjoja. Akateemisessa maailmassa itsessäänkin tämä ongelma on jonkinasteinen. Mikä se painetun kirjan lumo sitten onkaan. Itse pidän hirveästi painetuista kirjoista ja mulla on niitä tosi paljon ja vähän liikaakin. Mutta tulevaisuus kyllä kuuluu e-kirjalle, tavalla tai toisella. Ja nimenomaan monimuotoisessa mielessä meidän on opittava lukemaan eri tavoin tuotettuja e-ympäristöjä, ei ainoastaan kirjoja, mutta hyvä, että lähdetään kirjoistakin liikkeelle, niin se on hieno juttu. Toinen ongelma, mikä tähän liittyy, on se, että nyt kun meillä on saatavilla eri kielellä, naps naps naps, ilmaiseksi loistavaa tieteellistä kirjallisuutta, maailmankirjallisuutta, romaania, kaikkea mahdollista, niin kielitaito muiden vieraiden kielten paitsi englannin osalta romahtaa Suomessa. Ja tämä on tietysti sääli.
Peura [00:27:13]: Mä tykkään, että tämä viimeinen kysymys on vähän eteenpäin katsovainen tai ratkaisukeskeinen. Ja niin tälläkin kertaa, vaikka historioitsijoilta ei tulevaisuudesta pitäisikään kysyä, niin antisemitismi on siis edelleen valitettavasti voimissaan. Mutta miksi sun mielestä se on niin selviytymiskykyinen syrjinnän muoto ja kuinka jälleen sun mielestä me voitaisiin ehkä yhteiskuntana pyrkiä vähentämään sen roolia tai sen mahdollisuuksia vaikuttaa?
Myllykoski [00:27:40]: Yksi symbolinen juttu nykyaikana, mutta se oli hyvin konkreettinen aikaisemmin, yksi syy juutalaisiin kohdistuvaan vihaan ja antisemitismiin on kateus. Eli kun juutalainen isä 1800-luvulla eli jossain Venäjällä tai idässä ja tiesi, että perhe voidaan karkottaa, koko kylä voidaan karkottaa koska tahansa, niin tyypillinen viisaus oli se, että vain kahta asiaa vihollinen ei voi viedä. Eli kaikki irtain omaisuus pitää muuttaa kullaksi, jotta sen kanssa voidaan liikkua nopeasti paikasta toiseen. Ja kun kristityt oli sysänneet juutalaisille pankkitoiminnan, niin siihen oli erinomaiset edellytykset, että miten sen kullan saattoi muuttaa taas muuksi tarvittavaksi omaisuudeksi, kun oltiin karkotettu toiseen paikkaan. Ja toinen asia, mitä ei voi riistää ihmiseltä, on koulutus. Ja sen juutalainen isä antoi pojilleen. Ja sen takia näistä tuli valtavissa määrin Wienissä, Berliinissä, muualla yliopistoissa lääkäreitä, juristeja, lehtimiehiä. Pärjäsivät väestömäärässä prosentuaaliseen osuuteen nähden huomattavasti paremmin kuin paikalliset patriootit, jotka sitten kadehtivat näitä menestyviä juutalaisia. Tämä on se antisemitismin ydin. Modernin antisemitismin ydin on silkka kateus. Tämä on se vastenmielinen piirre, että kun juutalainen kulttuuri on elinvoimaista ja se arvostaa koulutusta, integroitumista yhteiskuntaan, eettistä elämää, eettistä politiikkaa ja kaikkea tämmöistä, niin se herättää kateutta niissä, jotka itse eivät pysty. Tämä on hyvin tavallista. Tämä toistuu ja toistuu ja toistuu, aivan loputtomasti. Tämä oli se, minkä takia Nietzsche inhosi antisemiittejä. Häntä on sanottu usein antisemiitiksi, mutta hän ei ollut. Hän vihasi antisemiittejä, eikä juutalaisia. Hän arvosti juutalaisuudessa sitä, että se pää pystyssä kulkee historia läpi välittämättä yhtään siitä, mitä siitä ajatellaan. Tämä on se elinvoimaisuus, jota vihataan. Juutalaisuudessa ja vähän kaikessa muussakin. Sen sorttisessa.
Peura [00:29:45]: Erittäin hyvä vastaus. Tähän on hyvä lopettaa. Kiitoksia, Matti Myllykoski.
Kiitos Helsingin yliopiston kirjaston Avoimella otteella -podcastin kuuntelemisesta. Löydät lisää jaksoja osoitteesta https://www.helsinki.fi/fi/avoimellaotteella. Voit myös lähettää palautetta ja kysymyksiä sähköpostiosoitteeseen avoimellaotteella@helsinki.fi.
[äänite päättyy]