Äänitteen kesto: 00:39:07
[äänite alkaa]
Janne Lahti [00:00:09]: Niin kuin asutuskolonialismi Yhdysvalloissa on, se ideaali on se, että ne asukkaat sinne, jotka tulevat, niin ne pitää olla mieluummin valkoisia, keskiluokkaisia protestantteja. Ja tässä on sitten erilaisia variaatioita tietysti, ja tiettyjä kansanryhmiä halutaan pitää ulkopuolella. Tähän liittyy esimerkiksi ensimmäiset siirtolaisuuslait 1880-luvulla, jossa tähdätään tiettyjä etnisiä ryhmiä, erityisesti kiinalaisia ja muita aasialaisia.
(musiikkia)
Aleksi Peura [00:00:43]: Suomalaisten historiallinen rooli ja suhde kolonialismiin on viimeisten vuosikymmenien aikana ollut kriittisen uudelleentarkastelun alla. Yhtäältä esiin on noussut saamelaisten kohtelu, toisaalta osuus Ruotsin valtakunnan siirtomaiden orjakauppaan. Vähemmälle huomiolle ovat jääneet suomalaiset siirtolaiset, jotka osallistuivat Yhdysvaltojen villin lännen valloitukseen. Millainen rooli suomalaisilla oli Homestead Actin oikeuttaman asutuskolonialismin toteuttamisessa? Minä olen Aleksi Peura, ja kanssani keskustelemassa suomalaisista osana yhdysvaltalaista asutuskolonialismia on akatemiatutkija Janne Lahti. Tervetuloa.
Janne Lahti [00:01:22]: Kiitos.
Aleksi Peura [00:01:23]: Aloitetaan Janne teidän kirjasta. Eli teidän tutkimustyöryhmän julkaisu on nimeltään Finnish Settler Colonialism in North America. Ja siinä kirjan otsikossa ja myös tuossa minun alkujuonnossa vilahtaa tämä termi Settler Colonialism. Hirveän vaikea; kieli menee heti solmuun. Se on minun asutuskolonialismi suomeksi. Mitä täällä termilla tarkoitetaan, ja kuinka se sitten eroaa semmoisesta perinteisemmästä kolonialismista?
Janne Lahti [00:01:51]: Mun nähdäkseni asutuskolonialismi on siis tämmönen yksi kolonialismin muoto, ja se periaatteessa lyhykäisesti sanottuna niin ideana on se, että siinä korvataan ne alkuperäisasukkaat, tai ne aikaisemmat asukkaat, usein alkuperäiskansat. Se tähtää siihen, että joku uusi ryhmä saapuu tietylle alueelle, pyrkien tekee sitä omansa. pyrkien korvaamaan, syrjäyttämään jo siellä olevat ihmiset ja asukkaat, ja luo täten kanssa sellaisen siteen myös alueeseen, että tavallaan ne ovat ulkopuolisia. Mutta siihen asutuskolonialismiin liittyy myös se narratiivi ja tarina, että tämä maa on luonut meidät, ja me olemme luoneet tämän maan. Tavallaan yritetään tehdä itsestämme jollain tavalla kuuluvia siihen paikkaan. Totta kai se on hyvin keinotekoinen ajattelutapa, koska he ovat ulkopuoliset, he ovat valloittajia. Siihen liittyy siis usein valloitusta, siihen liittyy natiivien eliminointia, joka voi olla mitä tahansa siis, täydellisestä sodankäynnistä tai kansanmurhasta, erilaisiin assimilaatiosysteemeihin myös koulutuksessa tai ihan laskennallisiin asioihin, esimerkiksi väestörekisteriin. Tilastoissa, miten määritellään kuka on natiivi, ja miten heidät tavallaan eliminoidaan sitä kautta. Periaatteessa ytimessä asutuskolonismissa on se, että tietty ihmisryhmä saapuu uudelle alueelle ja pyrkii korvaamaan siellä olevat asukkaat ja tekemään siitä omansa. Kun taas muissa kolonismimuodoissa se usein keskittyy esimerkiksi luonnonvarojen hyväksikäyttöön tai työvoiman hyväksikäyttöön. Asutuskolonismissa on toki sitäkin, mutta se menee pidemmälle. Lopputähtäin on erilainen.
Aleksi Peura [00:03:39]: Yhdysvaltojen villin lännen valloitus on varmaan aika sellainen tyyppiesimerkki, mutta onko tämä "asutuskolonialismi" vain historiaa, vai onko se edelleen aktiivista politiikkaa, mitä nykyään harjoitettaisiin jossain päin maailmaa?
Janne Lahti [00:03:52]: Yhdysvaltojen länsi on juuri tyyppiesimerkki. Se oli aikanaan jo 1800-luvulla, kun Yhdysvallat Meksikolta valloitti näitä alueita ja alkuperäiskansoilta, niin jos sanotaan, länsi nähtiin tämmöisenä tyyppiesimerkkinä siitä, kuinka valtavan iso tila pystytään integroimaan ja ottamaan haltuun hyvin nopeasti. Ja siinä muutti sitten miljoonia asuttajia. Siirtolaisia kutsutaan usein siirtolaisiksi, mutta tykkään termistä asuttaja, koska settler ja immigrant ovat ihan eri asia. Mutta jos nykypäivänä asutuskoloniamsta, koska USA:ssa ei ole tapahtunut dekolonisaatiota, ei voida puhua postkoloniaalisesta Yhdysvalloista, koska alkuperäiskansalle tämä kolonialismi jatkuu. Yhdysvalloissa se jatkuu. Israel, Palestiina on esimerkki myös tällaisesta, yhä useammat tutkijat näkevät sen esimerkkinä asutuskoulutuksesta tänä päivänä. Ne prosessit, mitä Israel tekee palestiinalaisalueilla, esimerkiksi siirtokuntien perustaminen ja erilaiset narratiivit myös, jotka ovat hyvin klassisia asutuskolonialismin narratiiveja kuulumisen kautta, niin kyllä se tosissaan näkyy siellä. Mutta kyllä se asutuskolonialismi voi loppuakin siis. Ei se välttämättä tarvitse olla pysyvää. Ajatellaan esimerkiksi Ranskan Algeriaa. Siellä oli miljoona eurooppalaista toisen maailmansodan aikana. Sitten väkivaltaisesti ja Ranskalle kivuliaasti Algeria itsenäistyi, ja lähes kaikki eurooppalaiset joutuvat lähtemään sieltä. Kyllä se loppuakin voi. Samoin haluan mainita tämän, koska tämä on yksi asia, jonka minua itseäni kiinnostaa nykyään kovasti, on Petsamo. Ajatellaan Petsamoa suomalaisen astuskolonialismin tilana, joka kesti siis kaksi vuosikymmentä. Mutta siinä aikana Petsamo, joka oli monikulttuurinen, monietninen rajaseutu, jossa asui karjalaisia, kolttasaamelaisia, venäläisiä, norjalaisia, suomalaisia, niin siinä 20 vuoden aikana, 1920-30-luvulla, niin siitä tehtiin suomalaista tilaa, sitä suomalaistettiin, paikallisia assimiloitiin, ja tällä tavalla eliminoitiin. Saamelaissotia ei käyty niin kuin Yhdysvaltojen lännessä, mutta muilla keinoin Petsamo voidaan minun mielestäni vahvasti nähdä suomalaisena asutuskolonialistisena projektina, joka sitten päättyi toisen maailmansodan aikana hyvin pikaisesti, ja kaikki suomalaiset joutui lähtemään siellä.
Aleksi Peura [00:06:10]: Kiinnostavia esimerkkejä. Palataan vielä siihen Yhdysvaltojen tähän "Villin Lännen" valloitukseen. Mainitsit tuossa alkujuonnossa termin Homestead Act, eli sillä tarkoitetaan siis Yhdysvaltojen vuoden 1862 asutuslakia. Mikä se oli, ja miksi se on nyt tärkeää tälle keskustelulle yhdysvaltalaisesta asutuskolonialismista?
Janne Lahti [00:06:32]: Homestead Act on siis laki, joka mahdollistaa melkein käytännössä ilmaisen maan saannin. Siinä ehtona oli, että saat tietyn maa-alan, jossa todistat viiden vuoden aikana, että olet kehittänyt sitä jollain tavalla. Laitat hökkelin pystyyn sinne tai teet jotain maan muokkaustoimia, niin se periaatteessa riitti ja Homestead Actin kautta tämän 1862 vuoden Homestead Actin kautta miljoonat ihmiset saivat maata, ja näitä Homestead Acteja oli siis useampia, eikä ainoastaan Yhdysvallat; Kanadassa ollut omansa ja muuallakin oli omansa. Se, mikä asutuskolonialismiin liittyy, niin 1800-luvun ajatellaan, että Eurooppa on urbanisoitumassa, Suomi ehkä ei niinkään, mutta Keski-Eurooppa varsinkin, Brittein saaret, väestö kasvaa hurjaa vauhtia, terveysalat paranevat. On yhä todennäköisempää, että jos saat 5-6 lasta, ne kaikki elää aikuiseksi, ja kaikille ei riitä maata. Ja tavallaan se unelma maanomistajuudesta liittyy tähän Homestead Actiin. Se idea, että täällä Yhdysvalloissa on sitä maata tarjolla, ja sinusta voi tulla oman itsesi herra maanomistajuuden kautta. Jos me tänä päivänä ajatellaan, että sinä olet oman itsesi herra, esimerkiksi yrittäjyyden kautta, niin tuohon aikaan se maanomistajuus, se pienikin tilkku maata, joka on sinun omasi, jotta sä pystyt, sä et ole kenellekään siitä vastuussa, sä et ole kenellekään alamainen siinä. Sun ei ole tämmöistä tilanomistajaa, joka määrää sun elämäsi. Niin se on se Homestead Actin semmoinen ideologinen, totta kai se on semmoinen hyvin konkreettinen, siis miljoonat ihmiset sai sitä kautta maata; miljoonat myös menetti sitten ne maansa. Mutta siis se ideologinen ajatus sen asutuskolonialismin kannalta on se Homestead Actin lupaus siitä itsenäisyydestä, maanomistajuudesta.
Aleksi Peura [00:08:23]: Toinen keskeinen termi Yhdysvaltojen historia- ja lännen valloitukseen on Manifest Destiny eli kutsumuskohtalo. Jälleen lyhyesti, jos kerrot mikä se oli, ja kuinka oli tai on edelleen ehkä, ja kuinka merkittävä rooli sillä motivaattorina oli uudisasuttajille, settlereille.
Janne Lahti [00:08:44]: Manifest Destiny on toimittajan lanseeraama termi Yhdysvallan ja Meksikon sodan aikana, joka periaatteessa viittaa siihen, että Yhdysvallalla on jumalallinen oikeutus ottaa nykyisen Yhdysvallan lännen maita haltuunSA. Pitää ymmärtää, että USA on saanut Mississipi -joen länsipuolisia alueita ostoksien kautta, Ranskalta ostetaan 1800-luvun alussa; Italian kanssa tehdään Oregonissa kompromissi. Meksikon kanssa soditaan. Ja Meksikolta ostetaan myöhemmin myös pieni maatilkku, joka on nykyinen eteläinen Arizona. Sitten totta kai soditaan, ja tehdään sopimuksia alkuperäiskansojen kanssa, ja otetaan maata tätä kautta haltuun. Jos Homestead Act on tavallisen ihmisen idea ja haavekuva niin Manifest Destiny on kollektiivinen, teki mieli sanoa kansakunnan itsepetos, mutta siis tämmöinen oikeutus, että me olemme oikeutettuja ottamaan nämä, ei britit, ei espanjalaiset, ei alkuperäiskansat, ei Ranska, ei Venäjä, joka säheltää myös 1800-luvun alussa vielä seassa siellä Kaliforniassa asti, vaan Yhdysvallat on juuri se, joka on oikeutettu tähän alueeseen. Ja nyt siihen liittyy myös tämmöinen ajatus siitä, että Yhdysvallat on jollain tavalla länsimaisen sivistyksen jatkaja, ja vie sitä eteenpäin. Ajatukset juontavat tänne Lähi-Idän kulttuuriin, Antiikin Kreikkaan ja Roomaan britti-imperiumin kautta, että Yhdysvallat on seuraava ilmentymä tästä länsimaisen kulttuurin ja sivistyksen eteenpäin viejästä. Totta kai, kun USA:n mantere otetaan haltuun, niin siinä koko ajan käydään neuvottelua niistä rajoista myös. USA-Meksikon sodan 1840-luvun lopulla Yhdysvallat voittaa. Se on hyvin selkeä Yhdysvallan aggressio, se sota. Paljon keskustellaan siitä, että kuinka paljon sitä Meksikosta pitäisi ottaa. USA:n joukot valloittavat Mexico Cityn eli pääkaupungin. Kun siellä ollaan, niin otetaanko kaikki?. Sitten on erilaisia poliittisia... yksinkertaistan tässä aika paljon, mutta eräs näkemys on se, että ei oteta kaikkea, koska siellä on liikaa meksikolaisia. Tämä manifesti on myös rodullinen, valkoisten projekti. Niin kuin asutuskolonialismi Yhdysvallassa on, se ideaali on se, että ne asuttajat, jotka tulevat, pitää olla mieluummin valkoisia, keskiluokkaisia protestantteja. Tässä on erilaisia variaatioita ja tiettyjä kansaryhmiä halutaan pitää ulkopuolella. Tähän liittyy esimerkiksi nämä ensimmäiset siirtolaisuuslait 1880-luvulla, joissa tähdätään tiettyjä etnisiä ryhmiä, siis erityisesti kiinalaisia ja muita aasialaisia. Tämä Manifest Destiny on tällainen keino tavallaan oikeuttaa itseänsä. Miten se tänä päivänä näkyy? Uskon, että tavallisille amerikkalaisille se ajatus oikeutuksesta on jollain tavalla yhä läsnä siellä. Itse kun oon aika paljon näissä liikkuneena ja jo opiskeluaikoina siellä ollessa, niin jotenkin tuli aina semmonen hassu tunne, että tajuuko nää, että nää on varastetulla maalla täällä nää ihmiset? Tajuuko ne, että se historia on, että heidän esi-isänsä tai joku muu on tullut ja ottanut nää maat. Ja siihen totta kai myös tämän kirjan suomalaiset liittyvät tähän, että suomalaiset on osa tätä prosessia.
Aleksi Peura [00:12:18]: Mainitsitkin vähän tuosta eri hierarkiasta noiden eri uudisasukkaiden välillä, ja ketä toivottiin Yhdysvaltoihin suoremmin tai epäsuoremmin tulevaksi, niin yhdysvaltalaisessa historiankirjoituksessa on viime vuosina keskusteltu paljon tämmöisten tai tuotu esiin semmoisia piilossa olleita rasistisia rakenteita ja puhutaan heikäläisittäin CRT:stä eli Critical Race-teoria, kriittisestä rotuteoriasta. joka pyrkii juuri tuomaan nykypäivän sekä sitten historiallisia tämmöisiä rasistisia rakenteita esiin. Tässä on hyvin tämmöisiä rodullistettuja rakenteita tosiaan, tässä lännen valloituksessa, mihin sä viittasitkin jo, mutta tosiaan kaikki Euroopastakaan tulleet uudisasukkaat eivät ollut keskenään samanveroisia yhdysvaltalaisten mielestä. Jotkut oli toivotumpia, jotkut olivat vähemmän toivottuja. Kertoisitko vähän tuosta hierarkiasta lisää ja sitten miten suomalaiset valkoisia protestantteja, niin ollaanko me siellä ihan huipulla, vai ollaanko me siellä pohjalla sitten sen ajan näkökulmasta?
Janne Lahti [00:13:21]: Asutuskolonialismihan Yhdysvalloissa on valkoisuusprojekti ja white man's country- idea, joka on myös 1800-luvun lopussa vallitsevaa esimerkiksi Australiassa ja Australian siirtolaisuuspolitiikan johtoajatus. Jos ajatellaan, että valkoisuus on historiallinen ja ajallinen käsite, joka muuttuu, sen määritelmä muuttuu, sen sisältö muuttuu. Voit tulla valkoiseksi, mutta voit myös menettää valkoisuutesi. Valkoisuuden rajat ovat liukuvia, mutta siitä huolimatta uskallan väittää, että Yhdysvaltojen historiassa valkoisuus on valtaa. Se on etuoikeutta. Se on sosiaalista, poliittista pääomaa, capital, että siihen pyritään, sitä tavoitellaan. Se on tavoittelun arvoista. Mutta totta kai ei se siis tarkoita sitä, että kaikki eurooppalaiset olisivat todellakaan olleet tervetulleita. Ja tämän näkemyksen mukaan, sanotaan ennen 1800-luvun puoliväliä jo irlantilaisten massamuutto herätti voimakkaita protesteja ja voimakkaita tunteita Yhdysvaltain itäosissa. Ja siihen liittyi totta kai irlantilaisten katolilaisuus, mutta myös tällainen valkoisuuden idea, että irlantilaiset eivät olleet täysin valkoisia, vaan irlantilaiset olivat eurooppalaisten pohjasakkaa. Myöhemmin erilaiset muut ryhmät, kuten italialaiset, muut eteläeurooppalaiset, itä-eurooppalaiset, juutalaiset, heitä ei välittömästi mielletty valkoisuudeksi vaan heillä valkoisuus rakennettiin erilaiselle hierarkioille ja he olivat siellä pohjalla pyrkien valkoisuuteen. Ajan myötä, jos ajatellaan miten nykyään Yhdysvaltoissa ymmärretään valkoisuus, niin ei kukaan italialais-amerikkalaisten valkoisuutta enää kyseenalaista. He mieltävät itsensä hyvinkin tähän kuuluviksi. Meksikolaisten asema on hyvin mielenkiintoinen myös, koska hispanic ei ole siis rodullinen termi tänä päivänä Yhdysvallassa; se on kulttuurinen termi. Hispanic voi olla mitä tahansa rodullista, jos väestölaskennassa esimerkiksi tehdään, mutta kyllä meksikolaisten, sielläkin on se pyrkimys valkoisuuteen ollut hyvin vahvasti läsnä 1800-luvulla, ja nythän, kun Yhdysvallat on menossa väestöllisesti siihen, että valkoiset eivät ole enää enemmistö, joka nyt on tapahtunut ja tapahtumassa, niin joku kollega mulle USA:ssa väitti, että no ei, se tulee muuttumaan pian, että valkoiset on taas kohta enemmistö, koska meksikolaiset alkaa laskea itseään valkoisiksi yhä suurimmassa määrin. Niin tämä vastaa lähinnä sitä, kuinka se valkoisuuden käsite muuttuu täysin, ja kuinka se on koko ajan liikkeessä, ja kuka on valkoinen, ja jos alkuperäisellä se on hyvin ahdasta, tämmöinen pitää olla anglosaksi protestantti, niin nykyään se käsitys on paljon laajempi. Suomalaisuuden, 1800-luvulla ja 1800-luvun lopulla, 1900-luvun alussa, suomalaisten tulo tähän tai suomalaisten asema tässä rodullisessa keskustelussa on hyvin monimutkainen, ja myös hyvin mielenkiintoinen, koska rotuteoriat ja rotutieteet ja eugeniikka ja kaikesta tulee tieteellisesti hyväksyttävä tieteenala, ja sitten saa tällaista laajempaa, myös kansanomaista kulttuuria ja kannatusta. Tässä keskustelussa, se käydään ympäri Eurooppaa ja eurooppalaisisten valtioiden kautta käydään ympäri siirtomaita, ympäri maailmaa. Ja mikä se suomalaisten rooli siinä on? Suomalaiset itse tietysti, tietenkin yleistän, haluavat nähdä itsensä osana sitä, selkeästi valkoisina, niin kuin saksalaiset, niin kuin ruotsalaiset. Toisaalta pelkäävät he, että heidät nähdään enemmän kuin venäläiset, eikä sen valkoisuuden ja aasialaisuuden rajamailla. Ja ovatko suomalaiset oikeasti kuitenkaan, edustavatko he länsieurooppalaista valkoisuutta vai ovatko he enemmän, edustavatko itäeurooppalaista, valkoisuus-aasialaista sekoitusta tai sellaista? Monethan esimerkiksi saksalaiset ajattelijat näkevät, että että Saksan Puolan-raja on jonkinlainen tämmöinen, tai ei Saksan Puolan- rajaa varsinaisesti ole, mutta siis puolalaisuus edustaa jo jotain itämaista, itää, tämmöistä slaavilais-aasialaista ja Saksan tai sieltä valkoista länsimaista kulttuuria, niin se suomalaiset ovat siinä rajaseudulla ja häilyvässä asemassa siinä. Ja kun Yhdysvaltoihin mennään, niin suomalaisten valkoisuus ei ole itsestään selvää, ja suomalaiset haluaa tavallaan todistaa sen. Tähän liittyy tietysti myös luokka-asema ja -näkemys. Monet suomalaiset, jotka lähtivät asuttajina Yhdysvaltoihin, heillä oli hyvin voimakkaita vasemmistolaistaustaa, ja sitä usein sitten Yhdysvalloissa myös. He nousivat merkittäviin rooleihin esimerkiksi ammattiyhdistysliikkeessä ja erilaisessa lakkotoiminnassa, ja totta kai he saivat maineen nämä suomalaiset vasemmistoräyhäreinä. Ja se tavallaan myös heijastuu tähän valkoisuuskeskusteluun siitä, että suomalaisista puhutaan. Se on aika monimutkainen juttu, mutta totta kai suomalaiset myös todistavat koko ajan sitä omaa. Monet lähtevät työnteon kautta todistamaan ja kulttuurin kautta todistamaan sitä protestanttisuuttaan ja sitä valkoisuuttaan tätä kautta. Mutta joo, se ei ole yksioikoinen asia.
Aleksi Peura [00:18:50]: Puhutaanko nyt suomalaisista siirtolaisista tai asuttajista, niin kuin sä termiä käytit. Mainitsit jo, että ne on aika vasemmalla tai AY-liikkeessä mukana ja sen puolelta merkittävässä roolissa, mutta minkälaisia suomalaiset yleensä on, jotka lähtivät Yhdysvaltoihin? Miksi lähdettiin, ja ehkä vähän sitä, että minkälainen se mittakaava oli, kuinka paljon ylipäänsä suomalaisia lähti? Jos suunnilleen haarukan osaat sanoa, että puhutaanko kymmenistä tuhansista, vai miljoonista, vai jostain sieltä väliltä?
Janne Lahti [00:19:19]: Puhutaan kymmenistätuhansista, joo, ja en muista, mikä se virallinen arvio on, mutta kymmenistätuhansista puhutaan. Siis siihen liittyy hyvin samantyyppinen ilmiö kuin muuhunkin siirtolaisuuteen tuohon aikaan. Joku lähtee, joku on lähtenyt, sen jälkeen ollaan tiiviissä yhteydessä tähän tämmöisen ihmisen kanssa, ja se lähtee ja houkuttelee sitten sukulaisia, ihmisiä samalta paikkakunnalta mukaan. Tämmöistä ketju- ja tämmöistä siirtolaisuutta hyvinkin paljon muillakin eurooppalaisilla on. Tietyt ihmiset, jotka on esimerkiksi asunut tietyissä kylissä Reininmaalla, niin voikin yhtäkkiä olla samat naapurit, mutta ollaan Nebraskassa. Ja tämmöinen projekti. Ja siihen liittyy hyvin paljon mainostamista, siis ihan virallista mainostamista. Erilaiset maayhtiöt, rautatieyhtiöt Yhdysvalloista, metsäyhtiöt, mainostavat ja etsivät työvoimaa hyvin aktiivisesti. Toisaalta siihen liittyy epävirallista perheiden, sukujen välistä promootiota, koska uskaltaisin väittää, että 1900-luvun vaihteessa, 1900-luvun alussa lähes jokaisella eurooppalaisella perheellä, länsieurooppalaisella perheellä ainakin, on joku sukulainen tai joku tuttu tai tutun tuttu, joka on Pohjois-Amerikassa. Tiedetään, että siellä on se ja se kaveri, ja sillä tuntuu menevän hyvin, ja se tavallaan houkuttaa sitä ajatusta, että pitäisikö siinä meidänkin, kun meillä ei nyt riitä kaikille meillä kymmenelle lapselle töitä täällä, niin pitäisikö siitä sitten osa lähteä sinne kokeilemaan. Totta kai monet, osa lähtee Etelä-Amerikkaan, esimerkiksi saksalaiset lähtee paljon Brasiliaan, suomalaisia sitten myöhemmin Australiaan. Eli tavallaan mahdollisuuksia kartoitetaan kovasti. Lähtijöitä on usein, ei ehkä kaikkien köyhimmät, eikä ne kaikkein rikkaimmat, vaan jotain siltä väliltä, joilla on tavallaan kykyä olla yhteyksissä ja varaa lähteä. Ja varaa lähteä ei tarkoita sitä, että sulla on varaa itselläsi, vaan että sulla on kykyä edes lainata sitä rahaa joltain sukulaisista, joka on esimerkiksi Yhdysvalloissa. Ja sitä kautta saat matkarahat. Ja tavallaan on joku sukulainen Yhdysvalloissa , joka pystyy hommaamaan sinua työpaikan sieltä. Jos sä pystyt maksamaan, ne matkavelkasi takaisin. Ja totta kai sitten ollaan hyvin, tämä yhteys, tämä rajalliset yhteydet on hyvin tiiviitä tässä prosessissa, kuka päätyy lähtemään. Monet tietysti tulee takaisin myös. Oliko se nyt niin, että kun suomalaiset yksi kolmasosa, yksi neljäsosa, nyt mä voin puhua ihan läpiä päähäni tulee takaisin. Et osa lähtee vaan oikeesti käymään. Mä tiedän, että siis omasta suvustani isäni äidin isä lähti aikoinaan 1900-luvun alussa. Mummillani oli siis seitsemän sisarusta. Ensin syntyi kolme heistä. Sitten tää isä lähti Detroitiin kahdeksi vuodeksi tekemään autoja. Ja se tuli onneksi takaisin, koska syntyi mummi myös, ja tämä haastattelu olisi vähän erilainen, jos ei hän olisi tullut takaisin. Mutta tällaista oli siis paljon. Oli niukat ajat täällä, ei ollut – töitä, oli mahdollisuuksia. Siellä oli tuttuja, lähdettiin esimerkiksi pariksi vuodeksi tekemään autoja, ja jätettiin kolme lasta tänne, sitten pientä lasta ja vaimo tänne. En tiedä, oliko heillä ajatuksena, että vaimojen lapset tulisivat perässä koskaan, vai muutettiinko sitten mieltä, että äijä tulikin takaisin. Sitä mä en tiedä, mutta tällaista oli. Se ei ole semmoista, että nyt lähdetään, ja se on pysyvä päätös, ja tiedetään. USA.n sisällä myös, totta kai niistä vaihtaa paikkaa. Me muutettaisikin asumaan niiden naapurien kanssa Nepreskaan, mutta Nepreskassa ei olekaan meille maata. Muutetaan seuraavaan osavaltioon, tai sitten seuraava sukupolvi muuttaa. USA:n ja Kanadan rajankin yli mennään. Monet siirtolaiset menevät edes-taas etsien mahdollisuuksia, etsien tulevaisuutta. Totta kai meillä on tämä mielikuva tällaisesta maatalo, me puhuttiin Homestead actista just, että se mielikuva siitä, että saadaan oma maa. Oikeasti suurin osahan meni kaupunkeihin ja erilaisiin kaivosyhteisöihin, tämmöisiin urbaaneihin työyhteisöihin. Ja se maahanomistajuus oli vaan se, monet tekisivät, toteuttivat sen, mutta se oli enemmän semmoinen ideaali, kun sitten se todellisuus oli hyvinkin urbaania, myös Yhdysvaltain lännessä. jossa kaupungit alkaa, esimerkiksi Chicago, valtavan kasvun loikan tekee 1800-luvulla.
Aleksi Peura [00:24:04]: Ne, jotka sitten otti kiinni tästä Homestead Actin maasta, jonka he sai, niin miten he oikeuttivat, miten nämä suomalaiset uudisasukkaat, asuttajat oikeuttaa itselleen sen, että he ottaa maata, jossa jo asuu tai jossa on asunut tai joka, niin kuin sanoit, on varastettu alkuperäisasukkailta. Tarvitsiko sitä edes oikeuttaa tuon ajan mielenmaisemassa, mentaalihistoriallisessa?
Janne Lahti [00:24:28]: Siinä on vielä kaksi tällaista keskeistä... Toi on hyvä kysymys. Se on mielenkiintoinen kysymys ja sitä pitäisi ehdottomasti tutkia lisää. Miten nämä siirtolaiset oikeasti oikeuttaa sen tulonsa sinne ja varsinkin jos he kohtaa alkuperäiskansoja, he näkevät alkuperäiskansoja esimerkiksi reservaateissa tai matkallaan, tajuavat ja ehkä oppivat, ja ovat kiinnostuneita siitä alueensa historiasta, mihin he muuttavat. On nähtävästi kaksi erilaista näkemystapaa. Toinen on, että monilla näissä asuttajilla on mielikuva alkuperäiskansoista, Amerikan intiaaneista. On se sitten kirjallisuudesta, Buffalo Billin ynnä muut lännen showt alkavat 1800-luvun lopulla kiertää Eurooppaa, pari niistä käy jopa Helsingissä. Buffalo Bill ei käy, mutta muutama muu käy. Tämä mielikuva katoavista villeistä. Alkuperäiskansat ovat tuhoon tuomittuja, tulevat katoamaan. jollain tavalla automaattisesti häviämään tämän maan pinnalta. niin minä voin ottaa tämän maan, koska alkuperäiset kansalaiset eivät ole sitä koskaan käyttäneet oikein. He eivät ole viljelleet sitä niin kuin sivistyneiden ihmisten pitäisi viljellä. He ovat joka tapauksessa katoava rotu. Maa on tyhjä siinä mielessä heidän korviensa välissä. Toinen vallitseva näkemys on se, että suomalaiset ovat parempia asuttajia kuin muut. Suomalaiset ovat good colonizers. Ne muut ovat ottaneet osa siis saksalaisista, englantilaiset, irlantilaiset, ketä tahansa. Ne muut valkoiset on anastaneet ne maat. Ne muut valkoiset on tappaneet niitä indiaaneja. Ne muut valkoiset on tehneet kaikkea tätä kauheuksia. Ja suomalaiset taas on jollain tavalla sympaattisia indiaaneja kohtaan. Suomalaiset on jollain tavalla samalla aaltopituudella alkuperäiskansojen kanssa. Ja siihen usein käytetään tämmöisiä myyttisiä, että suomalaiset on lähempänä luontoa. Meidän tällainen luontokulttuuri, saunakulttuuri, mitä tahansa tämmöisiä asioita käytetään siinä oikeutuksena, että suomalaiset on jollain tavalla lähempänä niitä intiaaneja kuin välttämättä niitä muuta valkoisia edes. Mutta se on taas se, kun äsken puhuttiin, että haluaa valkoisiksi, niin tämähän on valtava ristiriita tässä. Mutta kolonialismi on täynnä ristiriitoja. Ei tässä, kun sanottiin, että siinä pitäisi olla tietty logiikka, niin ei siinä välttämättä ole sitä. Mä uskon, että tämmöiset on ne kaksi oikeutusta, mitä monet tämmöisistä suomalaisista asuttajista käyttää, on sitä, että alkuperäiskannat tulevat joka tapauksessa katoamaan. Toisaalta sitten suomalaiset ovat jollain tavalla kiltimpiä ja tämmöisiä hyväntahtoisempia asuttajia kuin kukaan muu. Mutta sitten kaikki muutkin ajattelevat näin. Tai ainakin suurin osa heistä usein ajattelee näin. Ja se on ihan globaali ilmiö, tämmöinen poikkeus, että kuka on hyvä kolonisoija. Kukaan ei halua olla paha kolonisoija.
Aleksi Peura [00:27:20]: Tosiaan mennään tuohon kirjaan vielä siinä, että tämä Finnish Settler Colonialism in North America ilmestyi siis avoimesti Helsingin University Pressin eli tuttavallisemmin HUP:in kautta, ja perinteisesti humanistisen tutkimuksen julkaisukanavat ovat olleet monografian muotoisia painettuja ja usein aika kalliita kirjaniteitä. Miten teidän työryhmä päätyi sitten tämmöiseen avoimeen e-kirjan julkaisemiseen? Oliko se valinta vaikea? Pitikö sitä pohtia ja keskustella paljon työryhmän sisällä?
Janne Lahti [00:27:50]: Kyllä me, Rani Andersson, joka on toinen toimittaja tässä kirjassa, niin Ranin kanssa sitä mietittiin silloin, kun me alettiin laittaa tätä kasaan ja jutella tästä. Mielestäni tässä oli se, että päädytään kirjoittamaan monografiatyyppinen tai toimitettu teos. Me päädyttiin sitten toimitettuun teokseen. Toimitusteoksessa meidän nähdäkseni tai minun nähdäkseni oli ainakin kaksi positiivista puolta tässä tapauksessa. Rani ja minä molemmat olemme siis Yhdysvaltain lännen historiaan erikoistuneita tutkijoita, niin kumpikaan meistä ei ole erikoistunut suomalaisiin siellä. Tavallaan tässä me päästiin laajentamaan omaa perspektiiviämme, ottamaan haltuun tätä aluetta, ottamalla tiimiin mukaan ihmisiä, jotka olivat erikoistuneet tähän. Sillä tavalla pystyimme laajentamaan omaa asiantuntemustamme. Toisekseen on hyvä tapa myös aina verkostoitua, jos haluaa vähän omaa tutkimuskenttäänsä laajentaa, niin verkostoitua erilaisten ihmisten, erilaisten tutkijoiden kanssa. Se oli ehdottomasti positiivinen aspekti tässä myös. Ja idea ainakin itselläni on tässä, että tämä ei jää ainoaksi teokseksi tällä saralla. Tämä on paremminkin ensi askel johonkin suuntaan. Open Access ja monografia, on ihan totta, että akateeminen kustannusmaailma on kovassa muutoksessa. Open Access-idea on hyvin houkutteleva. Sähköinen kirja on vapaasti ladattavissa. Mitä nyt edellisviikolla juttelin, sitä on useita satoja kertoja jo ladattu. Tavallaan mahdollistaa laajemman lukijakunnan. mahdollistaa sen oman sanoman ja oman tekemisen leviämisen laajemmalle kuin perinteinen monografia. Toisaalta sitten yhä usein ainakin Suomessa ja muuallakin viran täytössä monografia on aina se, ainakin historia-alalla vielä monografia on kuningas. Ja näitä sitten ei arvosteta niin paljon kuin monografioita. Kaikilla on hyvin erilaisia työprosesseja. Uskon tässä se yhteisöllisyys ja se verkostoituminen, laajempi saatavuus kirjalle, helpompi saatavuus. Tähän liittyy myös globaaleja epätasa-arvoseikkoja; kaikilla ei ole mahdollisuutta ostaa kalliita kirjoja tai saada pääsyä tiettyihin yliopistokirjastoihin, missä monografioita voi lainata, vaan tällä tavalla pystyy tietoa tuomaan paremmin saataville eri kansanryhmille eri puolille maailmaa. Tämmöisiä houkuttelevia piirtejä tässä Open Access -puolessa on moniakin, ja siinä on se juju ehkä tässä Open Access. Tämä prosessi HUP:in kanssa on mennyt siis hämmentävän... olen aika monta kirjaa tässä kuitenkin jo tehnyt, niin tämä on ehkä sujuvin prosessi, mitä olen koskaan ollut tässä kustannushommassa. On ollut ilo työskennellä HUP:in kanssa.
Aleksi Peura [00:30:50]: Mä tykkään, otetaan vielä yksi kysymys. Mä tykkään, että tää lopetuskysymys on vähän ratkaisukeskeinen tai ainakin jollain tavalla eteenpäin katsova tai eteenpäin toivottavasti keskustelua vievä. Ja tämä nyt on ehkä se kiistanalaisinkin aihe tavallaan, tai tällainen tavallaan kontroversein aihe, minkä mä nyt ehkä haluankaan näihin ottaa, mutta kuitenkin nyt tämmöinen kokonaisvaltaisempi kolonialismi, imperialismi ja rasismin käsitteellistäminen on nyt aika laajalle levinnyt keskustelu etenkin Yhdysvalloissa, mutta myös Suomessa toki. Tämä keskustelu on vahvasti polarisoitunut kokonaisvaltaisempaa tulkintaa kannattaviin ja vastustaviin. Vastustajien mielestä Suomella tai Pohjoismailla laajemmin ei ole juurikaan tai ollenkaan vastuuta kolonialismista ja imperialismista, ja ne, jotka heitä haastaa tästä, heistä käytetään halventavaksi tarkoitettua ilmaisuja, esimerkiksi Vogue-ideologiasta tai muuta vastaavaa. Niin miten sun mielestä, mä nyt en oleta, että sulla on joku tieteellisesti absoluuttisesti objektiivinen vastaus tähän, mutta mikä sun mielipide olisi, että miten Suomen roolia kolonialismin historiassa voitaisiin jotenkin nostaa esiin keskustelussa, ja miten sitä pitäisi käsitellä keskustelussa ilman olkiukkomaisia tai polarisoivia argumentteja? Minkälainen keskustelu sun mielestä ylipäänsä pitäisi ehkä käydä tästä teemasta?
Janne Lahti [00:32:10]: Joo, toi on hankala kysymys. Jos ajatellaan sitä, miten kolonialismi miellettiin, esimerkiksi, kun itse olin koulussa 1980-1990-luvuilla ja vielä ihan 2000-luvun alussakin, kolonialimi oli jotain, joka tapahtui kaukana ja kauan sitten. Ja se loppui. Ja nyt mikään näistä ei pidä paikkansa enää, kun se ajattelutavan muutos. Totta kai meidän kysymykset, mitä me kysytään historiallisesti, kysymykset, joita me kysyimme menneisyydestä, niin totta kai ne kumpuavat nykyisyydestä aina. Ne heijastavat nykyisiä ongelmia, heijastavat nykyisiä kulttuuri-, talous- ja poliittisia virtauksia. Tänä päivänä puhutaan, ympäristökatastrofi, globalisaatio, euroopan demograafinen murros, poliittinen polarisaatio Euroopassa ja ympäri maailmaa. Kaikki nämä heijastuvat näihin kysymyksiin. Se mitä näen kolonialismissa, Suomen keskustelussa on se, että pystytään linkittämään suomalaista historiaa, suomalaisten toimia globaaliin historiaan, ylirajaiseen historiaan. Suomi ei operoi missään umpiossa, vaan se on osa tätä, erilaisia globaaleja historiallisia virtauksia. Suomalaiset ovat olleet aktiivisia Pohjois-Amerikassa asuttajina. Suomalaisia oli Venäjän Alaskassa hallintohommissa. Suomalaisia oli Etelä-Afrikan kultaryntäyksissä. Suomalaisia oli Belgian Kongossa töissä. Toinen kolonismin muoto, jos ajatellaan, että suomalaiset muiden imperiumiin, suomalaiset toimijoina kolonismin kentässä ympäri maailmaa, niin toinen aspekti on tietysti se, mitä tapahtui täällä Suomessa ja Suomen rajaseuduilla. Tästäkin viime keväänä tuli Gaudeamukselta kirja Kolonialismi Suomen rajaseudulla, jossa olin yksi toimittaja, Rinna Kullaan ja Sami Lakomäen kanssa. Siinä idea oli se, että yritetään ymmärtää suomalaisuuden muotoitumista ja suomalaisten rajojen muotoutumista ja suomalaisuuden ilmenemismuotoja näillä rajoilla ja rajaseuduilla kolonialismin perspektiivistä eron tekojen, valloituksien kautta, ja siinä, kuinka suomalaiset esimerkiksi Petsamossa tai Itä-Karjalassa omaksuu, suomalaisten toimintaa omaksuu kolonialismin muotoja. On ne sitten eron tekoja, on ne sitä alkuperäistä kansainvälistä paikallista assimilaatiota. Minkälaista kulttuurista kolonialismia siellä ilmenee. Pyritään uudelleen tulkitsemaan suomalaisuuden historiaa ja Suomen historiaa. Totta kai saamelaistutkijat ovat tehneet tätä jo vuosikymmeniä, esimerkiksi Veli-Pekka Lehtola Oulussa. Saamenmaan valloitusta on tutkittu runsaasti. Viime keväänä täällä opiskelijoiden kanssa juteltiin, kuinka vähän me tiedetään saamelaisista, saamelaisesta historiasta, koska sitä ei ole kouluissa meillä ollenkaan. Meillä ei vieläkään ole OPS:issa lukiossa, peruskoulussa, saamelaisista käytännössä yhtään mitään. Totta kai yksittäinen opettaja pystyy siihen paljon vaikuttamaan suomalaisessa koulujärjestelmässä. Yksittäisellä opettajalla on vielä suuri liikkumavara. Mutta tavallaan, jos me saataisiin tällaista tietoisuutta tästä Saamen valloituksesta, kun puhuu Lapin valloituksesta, mä epäilen, kun mä puhun Lapin valloituksesta, koska se kuulostaa niin banaalilta ja raflaavalta. Kyllähän me muun muassa voitaisiin puhua Lapin valloituksesta. Siinä ei ole mitään suuria sotia. Väkivaltaa on, mutta se on erilaisia, tällaisia anastamisen ja eliminoinnin muotoja on runsaastikin. Ja kuinka me tätä pystyttäisiin tavallaan tietoisuutta lisäämään näistä prosesseista. Kolonialismi terminä, kuten sä just hyvin sanoit, on hyvin polarisoiva ja se herättää voimakkaita tunteita, mutta mä olen ehkä positiivinen ja optimistinen, että se herättää voimakkaita tunteita Suomessa sen takia, kun ihmiset ei tiedä, mitä se on. Ja siihen on tullut tämmöinen stigma, että se on leimasin jollain tavalla, joka lyödään sinulle, että olet kolonialisti, olet paha ihminen. Sen sijaan, että ymmärrettäisiin niitä historiallisia prosesseja, mitä siihen liittyy. Kolonialismi on vallan tavoittelua, mutta se on myös aina vallan neuvottelua. Se ei ole yksioikoista pahuus-vastaan- hyvyys- toimintaa. Historia ei koskaan ole sellaista. Ymmärrettäisiin paremmin historiallisia prosesseja kolonismin aikana. Voidaan ymmärtää kolonia esimerkiksi. Ymmärryksen kautta pystyttäisiin saamaan laajempi käsitystä kolonialismin historiasta. Se ehkä auttaisi ymmärtämään myös suomalaisuuden, mistä suomalaisuus tulee, miten suomalaiset on toiminut maailmassa, ja miten me voimme toimia vastakin edes. Se, että me tavallaan ajattelemme, että me olemme ulkopuolisia tästä ehkä viimeisen kahdensadan vuoden aikana maailman eniten muokanneista prosessista, niin sehän on ihan naurettava ajatus. Kun ei sitä kukaan ole oikeastaan ollut ulkopuolista, vaikka olisi halunnutkin, niin se ei välttämättä ole onnistunut, että pysynyt ulkopuolisena siitä. Esimerkiksi kulttuurista vaikutteista, joka on levinnyt esimerkiksi kirjallisuuden, elokuvien, sarjakuvien, kaikkien huomaamattakin. levinnyt Suomeen, niin se, että olet täysin ulkopuoleinen, jollain tavalla puhdas tässä prosessissa, mutta myöskään se, että jos olet osa sitä prosessia, jossa konsekulttuuri on vaikuttanut sinun esiinsä, se on ollut jossain toimivassa, ei se tarkoita, että olet syyllinen johonkin tai että olet paha ihminen. Se on taas hyvin monimutkainen kysymys tämä, mutta en henkilökohtaisesti, siis tutkijana tietysti uskon siihen, että pystytään keskustelemaan, katsomaan asioiden eri puolia, miettimään asioiden eri puolia. Tämä kolmasinen keskusteluhan on voimakkaassa nosteissa ympäri maailmaa, ympäri Eurooppaa. Siihen liittyy esimerkiksi tietysti hyvin näkyviä asioita, kuten patsaiden kaateluja, minkälaisia sankareita me haluamme julkisessa tilassa tuoda esille, minkälaisia julkisia tiloja me haluamme rakentaa ja mitä näille esimerkiksi vanhoille patsaille pitäisi tehdä. Totta kai vähän yleistä, mutta jonkinlainen uudellinen kontekstialisointi, on ehkä parempi kuin poistaminen, koska poistaminen voi olla sitten vähän liian helppoa, että sitten tavallaan jos joku orjakauppiaanpatsas poistetaan, Se voidaan siirtää jonnekin muualle, mutta se, että se kokonaan hävitetään, sitä ei olisi koskaan ollutkaan. Tiettyt linkit voidaan tavallaan pyyhkiä sitä kautta, että ei me oltu mitenkään tekemissä tuo joo joo. Se oli vaan, ei sitä ollutkaan enää. Nämä on hyvin monimutkaisia prosesseja, mutta Suomi on osa tätä prosessia, on Suomi on osa näitä keskusteluja, ja se tavallaan pitää sitä tutkimusta, sitä tarvitaan paljon lisää.
Aleksi Peura [00:38:36]: Näihin sanoihin on oikein hyvä lopettaa. Kiitos Janne Vahti. Kiitos. Kiitos Helsingin yliopiston kirjaston Avoimella otteella -podcastin kuuntelemisesta. Löydät lisää jaksoja osoitteesta helsinki.fi kautta fi kautta avoimella otteella. Voit myös lähettää palautetta ja kysymyksiä sähköpostiosoitteeseen avoimella otteella at helsinki.fi.
[äänite päättyy]