Dosentiksi

Yliopistolain mukaan yliopisto voi hakemuksesta myöntää dosentin arvon henkilölle, jolla on perusteelliset tiedot omalta alaltaan, julkaisuilla tai muulla tavoin osoitettu kyky itsenäiseen tutkimustyöhön sekä hyvä opetustaito.
Dosentin arvon myöntäminen

Dosentin arvoa hakevalla tulee olla tohtorin tutkinto. Yliopistolain (558/2009) 89 § mukaan yliopisto voi hakemuksesta myöntää dosentin arvon henkilölle, jolla on perusteelliset tiedot omalta alaltaan, julkaisuilla tai muulla tavoin osoitettu kyky itsenäiseen tutkimustyöhön sekä hyvä opetustaito.

Helsingin yliopiston johtosäännössä (52.2 §) todetaan, että jos tiedekuntaneuvosto katsoo dosentin arvon myöntämisen tiedekunnan tai tieteenalan toiminnan kannalta tarkoituksenmukaiseksi, se arvioi hakijan tieteellisen pätevyyden kahden asiantuntijalausunnon perusteella, jollei se erityisestä syystä katso lausuntoa tarpeettomaksi. Tiedekuntaneuvosto päättää saatuaan lausunnot ja selvityksen hakijan opetustaidosta, tekeekö se kanslerille esityksen dosentin arvon myöntämisestä.

Dosentuurin alan on syytä liittyä kiinteästi tiedekunnan tai tieteenalan toimintaan ja usein on tarkoituksenmukaista, että se noudattaa tiedekunnassa vakiintuneita tieteenaloja. Jos kanslerille esitettävän dosentuurin ala on tiedekunnassa uusi, tiedekuntaneuvoston on perusteltava miksi ehdotettu ala on tiedekunnan tai tieteenalan toiminnan kannalta tarkoituksenmukainen. (Kanslerin ohje 12.5.2020, HY/977/01.08.03/2020.)

Eläinlääketieteellinen tiedekunta edellyttää, että dosentin arvoa hakevalla henkilöllä on kansainvälistä vertaisarviointia käyttävissä julkaisusarjoissa pääsääntöisesti vähintään 10–15 julkaisua (mukaan lukien väitöskirjan julkaisut). Julkaisujen tulee liittyä dosentuurin alaan. Ks. myös tieteellisen pätevyyden arviointi ja opetustaidon arviointi.

Dosentin arvon myöntämisen edellytyksenä yliopistolain 89 §:n ja johtosäännön 52.1 §:n mukaan on hyvä opetustaito. Dosentin arvoa hakeneen opetustaito arvioidaan tiedekunnan opetustaitotoimikunnassa.

Myönnettäessä dosentin arvo muulle kuin suomen tai ruotsin kieltä taitavalle, hänelle samalla myönnetään johtosäännön nojalla erivapaus yliopistoasetuksessa säädetyn suomen ja ruotsin kielen taidon hallitsemisesta. Erivapauden myöntää kansleri dosentin arvon myöntäessään.

Dosentin arvon myöntäminen ei perusta työsuhdetta yliopistoon. Dosentti voi osallistua edustamansa tieteenalan opetuksen antamiseen, opiskelijoiden ohjaukseen ja opinnäytteiden tarkastamiseen sekä muuhun yliopistolliseen toimintaan kulloinkin erikseen sovittavalla tavalla.

Dosentin arvon hakeminen

Eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa dosentin arvoa voi hakea kahdesti vuodessa. Hakuajat ovat 1.-21.1. ja 1.-21.8. Hakemusasiakirjat ja valitut julkaisut (lähetettäväksi asiantuntijoille) toimitetaan osoitteeseen hr-eltdk(at)helsinki.fi. Hakemusasiakirjat on hyvä toimittaa englanniksi kansainvälisen asiantuntijan nimeämisen varalta.

Ennen hakemuksen jättämistä dosentuurin hakijan suositellaan ottavan yhteyttä dosentuurin alasta vastaavaan professoriin, jotta voidaan arvioida ehdotetun alan tarkoituksenmukaisuutta ja dosentin arvon myöntämisen edellytysten täyttymistä (sekä mahdollisesti asiantuntijaksi ehdotettavia). Dosentuurin hakija voi ottaa yhteyttä myös tiedekunnan tutkimusasioista vastaavaan varadekaaniin tai dosentin arvon hakemisesta vastaavaan HR-asiantuntijaan.

Hakemusasiakirjat (yhtenä pdf-dokumenttina):

1. vapaamuotoinen eläinlääketieteelliselle tiedekunnalle osoitettu hakemus, josta käy ilmi haetun dosentuurin ala ja oma panos kyseisellä alalla (max 1 sivu)
2. (yliopistoportfolio tai) tutkijan CV (max 7 sivua + liitteet)
3. julkaisuluettelo

Ks. lisätietoa yliopistoportfoliosta, tutkijan ansioluettelomallista ja julkaisuluettelosta: https://www.helsinki.fi/fi/tutustu-meihin/ura-ja-avoimet-tyopaikat/avoimet-tyopaikat/ohjeet-opetus-ja-tutkimustehtavia-hakevalle. Opetusansioiden kuvaamisessa on välttämätöntä huomioida myös opetustaidon arviointimatriisi.

Valitut julkaisut (pdf):

Ne valitut julkaisuluetteloon sisältyvät julkaisut (max 10 julkaisua), joilla hakija haluaa osoittaa tieteellisen pätevyytensä hakemansa dosentuurin alalle. Open Access -julkaisut voidaan toimittaa linkkeinä.

Ha­ke­muk­sen kä­sit­te­ly

Kun hakemus on saapunut tiedekuntaan, pyytää tiedekunta dosentuurin alasta vastaavaa professoria tekemään perustellun esityksen dosentuurin tarkoituksenmukaisuudesta (edellytetään aina, erityinen huomio, jos ala on uusi) ja tieteellisen pätevyyden arviointiin sopivista asiantuntijoista. Ehdotuksessa esitellään lyhyesti asiantuntijoiden pätevyys suhteessa dosentuurin alaan. Esitys pyydetään toimittamaan täydennettynä asianosaisten yhteystiedoilla. Asiantuntijoita valittaessa tulee huomioida hallintolaissa (HL 434/2003, 27 §–28 §) säädetyt ja akateemisessa toimintaympäristössä ominaiset esteellisyysperusteet. Löydät asiantuntijaehdotuspohjan tästä (word-muodossa).

Hakemus sekä esitys arvioinnin suorittavista asiantuntijoista käsitellään tutkimustoimikunnassa. Sen puoltaessa dosentuurihakemusta, hakemus ja asiantuntijoiden nimeäminen viedään tiedekuntaneuvoston päätettäväksi. Mikäli toimikunta ei voi perustellusta syystä puoltaa hakemusta, lähetään tieto päätöksestä perusteluineen dosentuurin hakijalle. Esittelijä voi viedä dosentuuriasian tiedekuntaneuvoston päätettäväksi, vaikka toimikunta ei esittäisikään dosentuurin arviointiprosessin käynnistämistä tiedekuntaneuvostolle, mikäli dosentuurin hakija haluaa saattaa asian tiedekuntaneuvoston päätettäväksi. Mikäli hakija hyväksyy toimikunnan päätöksen, asia raukeaa siihen saakka, kunnes hakija haluaa hakea uudestaan dosentin arvoa esimerkiksi sitten, kun hänellä on laajempaa näyttöä tieteellisestä toiminnastaan.

Kun tiedekuntaneuvosto on tehnyt päätöksensä asiantuntijoista, tiedekunta toimittaa asiantuntijoille hakemusasiakirjat ja ns. valitut julkaisut. Aikaa hakemuksen arviointiin annetaan tavallisesti 1,5-2 kuukautta. Mikäli saapuvat asiantuntijalausunnot ovat dosentuuria puoltavia, pitää dosentin arvoa hakeva opetusnäyteluennon tiedekunnasta annetun ohjeistuksen mukaisesti. Prosessin nopeuttamiseksi näyteluento voidaan pitää jo aikaisemmin, kun hakemus on vielä asiantuntijoilla arvioitavana. Tiedekunnan opetustaitotoimikunta ottaa vastaan opetusnäytteen ja antaa lausunnon opetustaidosta.

Hakemusasiakirjojen, saatujen asiantuntijalausuntojen sekä opetustaitotoimikunnan antaman lausunnon perusteella tiedekuntaneuvosto voi tehdä kanslerille esityksen hakijan nimittämisestä hakemansa alan dosentiksi.

Tieteellisen pätevyyden arviointi

Asiantuntijat arvioivat dosentuurin hakijan tieteellistä pätevyyttä suhteessa hakemuksessa esitettyyn alaan saamiensa asiakirjojen perusteella. Lausunnosta tulee käydä ilmi, onko hakija asiantuntijan mielestä tieteellisesti ansioitunut suhteessa haettuun dosentuurin alaan ja ehdottaako hän hakijan nimittämistä dosentiksi. Asiantuntijat voivat halutessaan jättää yhteislausunnon.

Asiantuntijoita pyydetään lausunnossaan arvioimaan/ottamaan kantaa ainakin seuraaviin osa-alueisiin:

Tieteellinen julkaisutuotanto

Eläinlääketieteellinen tiedekunta edellyttää, että dosentin arvoa hakevalla henkilöllä on kansainvälistä vertaisarviointia käyttävissä julkaisusarjoissa pääsääntöisesti vähintään 10–15 julkaisua (mukaan lukien väitöskirjan julkaisut). Julkaisujen tulee liittyä dosentuurin alaan.

Hakijan tieteellistä julkaisutuotantoa arvioidaan ensisijaisesti sellaisten artikkeleiden perusteella, jotka on julkaistu/hyväksytty julkaistavaksi kansainvälisissä, asiantuntijamenettelyä käyttävissä julkaisusarjoissa. Julkaisutuotannon laajuutta arvioitaessa huomioidaan kuitenkin myös hakijan muut julkaisut.

  • Hakijan tieteellisen tuotannon määrä ja laatu aihealueittain sekä hakijan tieteellisen tuotannon suhde haettuun dosentin arvon alaan. Onko julkaisujen perusteella hakijalla todennettavissa oman alansa perusteelliset tiedot?
  • Hakijan kyky itsenäiseen tutkimukseen. Onko hakija pystynyt luomaan tutkimuslinjansa? Jatkuuko tutkimustyö yhä aktiivisena? Hakijan panos yhteisjulkaisuissa. Onko hakija tieteellisissä julkaisuissa ensimmäinen, toinen vai viimeinen tekijä?
  • Muut julkaisut
     
Tieteellinen jatkokoulutus ja muut tieteellisen toiminnan ansiot

Tieteellistä jatkokoulutusta arvioitaessa voidaan huomioida muun muassa:

  • post doc –vaiheen ja sen jälkeinen koulutus ulkomailla ja kotimaassa
  • muu työkokemus ja toiminta väitöksen jälkeen tiedekunnan ulkopuolella muissakin kuin tutkimustehtävissä
  • osallistuminen alansa tieteellisiin kokouksiin, kursseihin ja seminaareihin
  • kilpailtu tutkimusrahoitus väitöskirjan jälkeen
  • toimiminen kansainvälisten julkaisusarjojen refereenä.

Kliiniseltä alalta dosentuuria hakevalta edellytetään tieteellisen pätevyyden lisäksi myös käytännön kliinistä perehtyneisyyttä ko. alalta (esim. erikoistumiskoulutuksen tai kliinisen työn kautta todennettavaa näyttöä).

 

Opetustaidon arviointi

Eläinlääketieteellisen tiedekunnan opetustaitotoimikunta arvioi dosentuurihakijoiden opetustaidon. Arviointi pohjautuu opetustaidon arviointimatriisiin. Opetustaidon kokonaisarvio perustuu seuraaviin osa-arvioihin ja sen tulee olla vähintään hyvä:
1. Opetus- ja arviointikokemus sekä oman opetuksen kehittäminen
2. Pedagoginen koulutus ja pedagoginen ajattelu
3. Taito käyttää ja tuottaa oppimateriaalia
4. Muut opetukselliset ansiot
5. Opetusnäyte

Lisätiedot

Tarvittaessa lisätietoja antavat eläinlääketieteellisen tiedekunnan tutkimusasioista vastaava varadekaani  ja dosentin arvon hakemisesta vastaava HR-asiantuntija: hr-eltdk(at)helsinki.fi.